Olen kävellyt ympäri Tamperetta, kävellyt ja kävellyt. Löysin nämä kevyen liikenteen väylään pultatut tuolit Ranta-Tampellasta läheltä Näsijärven rantaa. Mittasin heti onko tuolien väli riittävä, ihan eksaktia lukua en saanut, sillä mittanauhani oli vielä autoklaavissa.
Kun kuvaa katsoo, niin ymmärtää, miksi suomalaiset eivät juurikaan istuskele ulkona.
Tähän asti olen ollut hyvällä mielellä, mutta eilen mielialani laski merkittävästi. Siihen auttoi Pyhäjärven rantakävely.
Voimaan astui työvelvoite, jonka mukaan minutkin voitaisiin kutsua lääkärin töihin. Jos omaisin riittävän kutsumuksen niin raapisin jo sairaalan ovia. Olen kuitenkin alkanut arvostaa yöunia ja mahdollisuutta kirjoittaa. Tänään olen jo hieman rauhoittunut, sillä tuskin minua ihan heti tarvitaan ja luultavammin vapaaehtoisiakin löytyy riittävästi. Huiskin mopilla ja desinfioivilla myrkyillä työvelvoitetta pois mielestäni.
Putsasin eilen kylpyhuoneen lattiakaivon siitä kamalasta möhnästä jota sinne kertyy. Möhnä näytti siltä, että se valmistautui nousemaan ylös kaivosta. Ehdin hätiin viime hetkellä ja tapoin sen.
Koska ajat ovat vaikeat, mainostan nyt päivittäin kirjallisuutta. Lukekaa Aura Nurmen pieni proosarunoteos Leijonapatsailla, Otava 2020, se on myös kuultavissa äänikirjapalveluissa runoilijan itsensä lukemana. Aura Nurmi on merkittävä lavarunouden puuhanainen ja esiintyjä. Tähän perään uskallan mainostaa taas kerran omaa kirjaani Ei saa elvyttää, joka on myös saatavilla sähkökirjana (ikävä kyllä ei vielä äänikirjana) sähkökirjapalveluissa ja sitä voi tilata mm. Kariston verkkokaupasta (linkki). Goodreads:n sivulla nimimerkki Arja-täti toteaa kirjasta "Ihana! Ehdottomasti hauska mutta silti kuoleman vakava."
6 kommenttia:
Totta mitä sanot tuosta kuvasta ja yksittäisistä tuolipenkeistä. Siinä on jotain suomalaista, semmoista insinöörimäistä pelkistystä ja tarkkaa välin pitämistä. Meiltähän tuo onnistuu paremmin kuin halaavilta italialaisilta. Mietin sitä italialaisten vai oliko ranskalaisten tapaa haluta viedä naapurin koiraa ulos kun ei muuten pääse. Eiköhän siinäkin onnistuta vaihtamaan muutamat virukset.
Minä olen kävelevä bakteeripesäke, sanoi Iltalehden mukaan joku myöhään kapakan ulkopuolella horjahdellut. Olen aina ajatellut samoin, sitähän me ollaan. Ja siksi ei tarvitse olla turhan hygieninen. Mutta nythän meillä on sitten toinen tilanne.
Meissä on paljon bakteereita lähinnä suolistossa ja suurin osa hyödyllisiä. Virukset eivät tietääkseni kuulu noin luonnostaan ihmiseen. Onhan tämä melkoista taiteilua, kun luin ohjeita siitä, että avaimetkin pitää pestä. Elämä käy hankalaksi.
Ihmisessä on suurin piirtein yhtä paljon bakteereja kuin kaikkia muita soluja yhteensä, lisäksi vielä hyvä joukko arkeoneja (ent. arkkibakteerit). Olemme siis kaikki leegioita! Tai biologian termein: holobiontteja.
Kaiken lisäksi kaikki nämä myriadit bakteerit ja arkit kuuluvat ns. asiaan, kokonaispakettiin; ulkoa päin hyökkivät taudinaiheuttajabakteerit ovat asia aivan erikseen.
Jos kerran Arja-täti tykkää niin kyllähän minunkin pakko lukea se kirja. Luenkin heti kun saan sen. Haluan paperisen version jonka sivuja voi rapistella illalla sängyssä, joten joudun vielä odottamaan kirjaston aukeamista. Oletko muuten miettinyt, että mitä ei saa seuraavassa kirjassasi?
Kirjoitan kyllä seuraavaa kirjaa, mutta nimi on hakusessa. Liuskoja on vielä vähän, enkä tiedä mihin homma edes johtaa. Pientä aavistusta asiasta on.
Pitää heti sanoa, etten edes tiedä tuleeko siitä mitään ja jos tulee niin julkaiseeko kukaan.
Lähetä kommentti