Elokuvakerho

Mietimme eilen ystävän kanssa (puhelimessa tietenkin) miten näitä rajoituksia ryhdytään purkamaan ja visioimme ratkaisua, jonka mukaan ihmisten turvaväli lyhentyisi heinäkuussa puoleen metriin ja syyskuussa edettäisiin portaittain jopa kättelyyn.

Voi toisaalta olla, että kättely katoaa kokonaan tai todennäköisemmin toisen käteen tarttumista pidetään jatkossa moukkamaisena tai vähintäänkin vanhanaikaisena. Lupaavasti alkanut ystävien ja sukulaisten halailu loppuu. Onhan se ollut suomalaisille vierasta muutenkin, ainakin selvin päin.

Pienehkölle ihmiselle on ihan uusi kokemus, etteivät ihmiset kävele päälle tai töni, vaan saa edetä virtaviivaisesti minne haluaa ja luottaa siihen, että kanssakulkijat väistävät kaukaa.

Monet digitaaliset palvelut tarjoavat ilmaisjaksoja. Otin sähkökirjapalvelun ja elokuvapalvelun ja merkitsin kalenteriin ilmaisjaksojen päättymispäivät, että muistan ne sitten joskus lopettaa.

Elokuvapalvelu tarjoa kolmen kuukauden verran taide-elokuvia eri vuosikymmeniltä ja päätimme parin kaverin kanssa perustaa elokuvakerhon, katsoa elokuvat kotonamme ja keskustella myöhemmin niistä jonkun virtuaalisysteemin kautta. Nyt on vaikea edes kuvitella paluuta elokuvateatteriin ja normaaleihin ihmiskontakteihin.

Ensimmäiseksi elokuvaksi ystävä valitsi Louis Mallen Virvatulen vuodelta 1963. Elokuva käsittelee päähenkilön alkoholismia ja masennusta. Kapinalliset ystävätkin ovat raukkamaisesti keskiluokkaistuneet ja heistä on tullut tyytyväisiä.

Mainiota elokuvakerhoaineistoa.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mainos: Blogeissa romaanistani "Ei saa elvyttää" on kirjoitettu jonkun verran. Marika kirjoittaa näin: "Jo nyt uskallan veikata, että (Ei saa elvyttää) nousee yhdeksi vuoden parhaista lukukokemuksista" (linkki)

Minusta alkaa kehittyä ihan kelpo amatöörimainostaja, sillä valitsen lauseet huolella, tarjoamani informaatio muistuttaa diktatuurien tiedonvälitystä. Älkää hermostuko, sillä mainosmateriaali on nyt erotettu katkoviivalla. Kirjaani saa eri tahoilta, lisään tähän Kariston kirjakaupan linkin, josta sen voi ainakin vaivattomasti tilata (linkki).

Työkelvoite

Olen kävellyt ympäri Tamperetta, kävellyt ja kävellyt. Löysin nämä kevyen liikenteen väylään pultatut tuolit Ranta-Tampellasta läheltä Näsijärven rantaa. Mittasin heti onko tuolien väli riittävä, ihan eksaktia lukua en saanut, sillä mittanauhani oli vielä autoklaavissa.

Kun kuvaa katsoo, niin ymmärtää, miksi suomalaiset eivät juurikaan istuskele ulkona.

Tähän asti olen ollut hyvällä mielellä, mutta eilen mielialani laski merkittävästi. Siihen auttoi Pyhäjärven rantakävely.

Voimaan astui työvelvoite, jonka mukaan minutkin voitaisiin kutsua lääkärin töihin. Jos omaisin riittävän kutsumuksen niin raapisin jo sairaalan ovia. Olen kuitenkin alkanut arvostaa yöunia ja mahdollisuutta kirjoittaa. Tänään olen jo hieman rauhoittunut, sillä tuskin minua ihan heti tarvitaan ja luultavammin vapaaehtoisiakin löytyy riittävästi. Huiskin mopilla ja desinfioivilla myrkyillä työvelvoitetta pois mielestäni.

Putsasin eilen kylpyhuoneen lattiakaivon siitä kamalasta möhnästä jota sinne kertyy. Möhnä näytti siltä, että se valmistautui nousemaan ylös kaivosta. Ehdin hätiin viime hetkellä ja tapoin sen.

Koska ajat ovat vaikeat, mainostan nyt päivittäin kirjallisuutta. Lukekaa Aura Nurmen pieni proosarunoteos Leijonapatsailla, Otava 2020, se on myös kuultavissa äänikirjapalveluissa runoilijan itsensä lukemana. Aura Nurmi on merkittävä lavarunouden puuhanainen ja esiintyjä. Tähän perään uskallan mainostaa taas kerran omaa kirjaani Ei saa elvyttää, joka on myös saatavilla sähkökirjana (ikävä kyllä ei vielä äänikirjana) sähkökirjapalveluissa ja sitä voi tilata mm. Kariston verkkokaupasta (linkki). Goodreads:n sivulla nimimerkki Arja-täti toteaa kirjasta "Ihana! Ehdottomasti hauska mutta silti kuoleman vakava."