torstai 6. elokuuta 2020

Ihan pihalla

Kävin tuttavan pihatapahtumassa, kaupunginosassa, joka oli minulle tuntematon. Vaikka käytin puhelimen karttaohjelmaa, sahasin aikani pyöräteitä edestakaisin. Lopulta laitoin navigaattorin päälle. Naisääni käski ajaa länteen. Piti enää tietää missä suunnassa länsi oli.
Löysin aikani harhailtuani J:n omakotitalon villiintyneelle pihalle. 

J:n työkaveri myi hunajaa, jota oli tuottanut yhdessä poikansa kanssa. Mehiläiset olivat alkaneet kiehtoa häntä ihan erityisesti sen jälkeen kun hän oli lukenut Johanna Sinisalon romaanin Enkelten verta, jossa mehiläiset katoilevat mystisesti. Tiesittekö, että uusi mehiläiskuningatar tilataan postitse ja että mehiläispesän asukkien pitää ensin tutustua lootan läpi tulokkaaseen, sillä muuten ne tappavat sen. Kuningatarta vaihdetaan suunnilleen kolmen vuoden välein.

J:n parikymppinen tytär vaihtaa Sibeliusakatemiasta Teatterikorkeakoulun ohjaajaopintoihin, joihin otettiin kolme opiskelijaa (tarkastin oikein asian netistä, hänen nimensä oli erillään tuon opiskelupaikan vaihdon vuoksi). Nuori nainen lauloi ja soitti kitaralla toivekappaleitamme ja pojan bändi rockia. Hienoa seurata lahjakkaita nuoria. Tämä pienikokoinen tyttönen säteili tahattoman oloista lavakarismaa, jolla ei ole mitään tekemistä ihmisen ulkoisen olemuksen kanssa. Vaikea sanoa mitä se lopulta on.

Sain tutulta kirjailijalta postikortin, jossa hän kehui romaaniani. Tuli todella hyvä mieli vaikka tietenkin ajattelin, että hän vain jotekin halusi lohduttaa minua. En edes tiedä miksi hän tekisi niin ja miksi minua pitäisi lohduttaa. Kai siksi, että tunnen välillä olevani niin huono. Päätin lopulta ottaa kehut vastaan ja yrittää muistaa jakaa positiivista palautetta myös muille.





2 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

En halunnut vain lohduttaa vaan pidin kirjasta kovasti. En minäkään tiedä, mistä lohduttaisin enkä miksi lohduttaisin. Sen tiedän kuitenkin, että kirja oli hyvä ja taitavasti kirjoitettu.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitos vielä!