lauantai 16. huhtikuuta 2022

Pyyhi tarpeeton yli

Eläkkeellä kannattaa hankkia harrastuksia, joita varten on noustava v-mäiseen aikaan. Näin pystyy nauttimaan viikonlopuista ja juhlapyhistä. Osaa arvostaa aamuja, jolloin saa nukkua pitkään.  Voi sanoa yhdessä työssäkäyvien kanssa: Ihanaa kun tulee viikonloppu!

Luin nuoren naisen kasvatustieteen gradua. Koska olen väitellyt lääketieteestä, oli vaikea suhtautua tutkimukseen, jonka aineistoa kuvaavassa kappaleessa oli muutama luku, eikä tuloksissa ollut numeerisia arvoja lainkaan.  Ymmärsin kyllä tutkimuksen tavoitteet, taustan, menetelmät ja  lopputuloksen, mutta lääketieteessä ei moinen menisi läpi.  Kaikella kunnioituksella kasvatustiedettä ja sitä isoa työtä kohtaan, jonka R on tehnyt. 

Nyt sitten saan varmasti viestin, jossa joku loukkaantuu kasvatustieteen puolesta. Viime aikoina olen onnistunut loukkaamaan useita ihmisiä blogillani, joten ehkä tässä olisi tauon paikka. 

Palaan, jos kirjarintamalla tapahtuu jotain tai tunnen välttämätöntä tarvetta kirjoittamiseen tai vaikutun jostain taide-elämyksestä. 

Aurinkoista/ rauhallista/ harrasta/ iloista pääsiäistä! (Pyyhi tarpeeton yli.)


7 kommenttia:

Toini kirjoitti...

Ilmoitan täten, että kuulun niihin jotka eivät ole loukkaantuneet kirjoituksistasi...päinvastoin, olisi surullista jos tauko tulisi kovin pitkäksi. Iloista Pääsiäistä !!

Annikki kirjoitti...

Hei!
Tein aikoinaan kasvatustieteen väikkärini lääketieteen opiskelijoiden terveys- ja tiedekäsityksistä, ja ymmärrän hyvin näkemyksesi!

Marjatta Mentula kirjoitti...

No, kyllähän nykyään loukkaannutaan hyvin helposti.

Me täällä Kanarialla, ja kun minä puhun lomasta, niin mies miettii, että voidaanko me enää koskaan olla lomalla, kun olemme eläkkeellä. Minusta voidaan, koska kaikki tavallisesta poikkeava on lomaa. Hän tekee täälläkin läppärin kautta kaupungin tarjoamaa etäjumppaa, minä en - koska olen lomalla.
Hieman on tullut syyllinen olo, koska jokaisen kunniallisen isoäidin pitäisi olla kotona järjestämässä kolmen sukupolven pääsiäispäivällisiä ja suklaamunien etsintää.

Kasvatustiede ei ole eksaktia tiedettä kuten lääketiede, mutta - totta puhuen - olen kyllä itsekin nähnyt parin myöhemmällä iällä kasvatustiedettä opiskelleen gradut, joiden taso muistutti mielestäni lukiolaisten esseitä ja väitöskirjan aiheen, joka huvitti. Siinä seurattiin muutamaa tyyppiä ja pyrittiin osoittamaan että niillä kenellä menee koulussa huonosti menee myöhemminkin huonosti.

Valitsen ILOISEN. Siis iloista pääsiäistä, Heidi! Ja uskallakin pitää pitkiä taukoja.

Annikki kirjoitti...

Mielenkiintoista, miten nämä huvitukset löytyvät kasvatustieteen hupsuista graduista ja väikkäreistä.. Ehkä kuitenkin pehmotieteilläkin on jotakin tekemistä ihmisen käyttäytymisen ymmärtämisessä 🙂

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ihanaa, kun on vakilukijoita!

Anonyymi kirjoitti...

Toki, mikäli "pehmotieteillä" tarkoitetaan humanistisia tai yhteiskunnallisia tieteitä. Kasvatustieteen menetelmistä (ja tuloksistakin) voi tosiaan olla montaa mieltä.

Itse pidin jo melko hupsuna sitä, että tulevia luokanopettajia kehotettiin sulkemaan verhot, jos aurinko paistaa häiritsevästi luokkaan. Samassa oppikirjassa kerrottiin myös virkkuukoukun osat: varsi ja koukku. - Raskaiden filologian opintojen jälkeen kasvatustiede sujui kuin vettä vaan.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Hah, haa!