keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Rehellisyys ei kannata

En ole pitkään aikaan raportoinut 60+ kuntosaliryhmästä. Kun joku ryhmäläinen jättää kuntosalin väliin, en ajattele, että nyt on ilta venähtänyt pitkäksi, eikä kunto salli treeniä, vaan mieleeni tunkee ajatus: Ei kai se vaan ole kuollut. 

Eräs puhelias mies (joka ei pinnaa koskaan) oli kaksi kertaa poissa ja palasi eilen. Täytyy myöntää, että olin huolestunut hänestä. Mies kertoi sairastaneensa flunssaa, ei koronaa (kahdesti oli kotitestattu). Nainen, joka on perinteisesti hommannut ohjaajille joululahjat, sairasti noron ja koronan peräkkäin, eikä onneksi käynyt kuinkaan.

Kokeilin erästä deittisovellutusta ja huomasin, ettei sitä ole tarkoitettu minulle. Kaikki miehet harrastavat golfia. He valokuvaavat itsensä vessan peilin edessä ilman paitaa tai kuvissa on muitakin ihmisiä, eikä kerrota keitä nämä ovat tai  sitten profiilissa on kuva moottoripyörästä. Miksi?

Joku laittoi viestin, jossa hän sanoi minun näyttävän siltä, että olen iloinen ja reipas ihminen. Vastasin, että toisinaan olen ja toisinaan en. En saanut vastausviestiä. Deittimaailmassa ei arvosteta rehellisyyttä. 

Älkää unohtako Ukrainaa. Vaikea unohtaa. Laitoin taas rahaa Unicefin kautta. Pientähän se on, mutta jotain kuitenkin.


3 kommenttia:

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

Ei unohdeta Ukrainaa. Se on mielessä melkein koko ajan. Muutaman kympin olen itsekin sinne laittanut.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei sitä voi unohtaa.

sorvatar kirjoitti...

Joka päivä mielessä ja monta kertaa. Minäkin annan välillä vähän rahaa, kun muutakaan ei voi tälle hirveydelle.