maanantai 13. helmikuuta 2023

Ystävät

 

Martin McDonaghin hankalaniminen elokuva The Banshees of Inisherin on saanut rutkasti ylistystä. Elokuva kertoo 20-luvun Pohjois-Irlannista, kuvitteellisesta saaresta, josta voi nähdä kuinka mantereella räjähtelee. 

Padraic (Colin Farrell) ja Colm (Brendan Leeson) ovat olleet vuosia ystäviä ja istuneet oluella saaren ainoassa pubissa. Colm sanoo ystävyyden irti, eikä suostu enää edes puhumaan kaverinsa kanssa, sillä tämä on niin tylsä. Colm haluaa keskittyä musiikkiin, säveltää ja soittaa viuluaan, eikä haaskata aikaa Padraiciin, joka ei tunne edes Mozartia. Hän esittää uhkauksen: "Jos puhut minulle, niin katkaisen sormeni". Tämä johtaa ihan suhteettomaan vihanpitoon. 

Hesarin arvostelussa sanotaan, että elokuva on mustista mustin komedia. En oikeastaan edes nähnyt tätä komediana, no ehkä ihan paikoitellen. Vihanpidon ylettömyyden voi nähdä komediallisena elementtinä. 

Jos olet haaveillut asuvasi idyllisellä saarella, niin elokuva on hyvä lääke moiseen vaivaan. 

The Banshees of Inisherin on jotenkin häiritsevä, joka lie hyvän elokuvan merkki. Näyttelijät ovat kerrassaan mahtavia. 

Minua elokuva ahdisti. Se ei tarjonnut onnellista Hollywood-loppua. Jännä miten sen on tottunut saamaan. Melkein kuin katsojaa olisi petetty.

Mietin ystävyyttä, niitä ystäviä, jotka olen vuosien mittaan menettänyt välimatkan tai jonkun muun asian takia. Kerran olen menettänyt hyvän ystävän, enkä saanut koskaan kunnollista selitystä. Tapasin hänet vuosia myöhemmin Tampereen rautatieasemalla, eikä hän vastannut tervehdykseeni. Monet ystävyyssuhteet ovat säilyneet lapsuudesta ja uusia ystäviä on tullut. On kevyempää ja raskaampaa ystävyyttä. Molempia tarvitaan.

Tästäpä saankin oivan mahdollisuuden Tarot- kirjoitusharjoitukseni julkaisuun. Ei ehkä kannattaisi: 

Kolme ei ole parillinen luku. Kolme ystävää, neljä tuolia, nopeat syövät hiljaiset. Odotettavissa voimakasta tuulta ja kalliita kahvikupillisia. Otan erikoiskahvin kauramaidolla. Yritän säästää. Kengässäni on hiekotussoraa. Etsin syyllistä itsestäni. Sadussa luvataan kolme toivomusta, minä sain enemmän. Toteutumista ei taattu. Iholleni on tatuoitu kolme ympyrää.



11 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minullekin jäi tuosta elokuvasta aika ahdistunut olo. Ainoa toivon merkki oli Padraicin siskon irtiotto mänttien seurasta uuteen elämään.
Elokuva oli ilmeisesti rakennettu niin metaforiseksi, että se tuntui laskelmoidulta ja teennäiseltä, kuten monet Kaurismäen elokuvista, vaikka näyttelijät olivat kaikki täydellisiä rooleissaan. Colin Farrellilla tunteet näkyivät upeasti kasvojen ilmeissä.
Minä ihailin myös kuvaajan työtä. Siellä oli monia hetkeksi paikallaan pysyviä otoksia, joista saisi taulun.

Ystävyys on minulle tunne siitä, että jonkun kanssa voi puhua ja olla luontevasti eikä sillä ole väliä, miten usein tapaa, eikä haittaa, vaikka kontaktien pitämisessä olisi pitkiäkin taukoja. Tavatessa jatketaan siitä, mihin jäätiin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Totta, siskon irrottautuminen oli se positiivinen juttu. En kokenut elokuvaa teennäisenä enkä laskelmoituna, sitähän monet Hollywood-elokuvat ovat (tämäkin oli saanut rahoitusta sieltä). Olen innokas Kaurismäki-fani, eikä tästä tullut minulle mieleen kaurismäkeläinen tyyli. Aki Kaurismäki on juopahtava romantikko ja optimisti.

Suurin osa ystävyyssuhteista ovat ongelmattomia, jatketaan siitä, mihin edellisellä kerralla päästiin.

Leena Laurila kirjoitti...

Elokuva minullakin ollut harkinnassa, mutta voi olla että en käy katsomassa. Täällä Turussa on heikosti teattereita, näytökset enimmäkseen illassa kun olisi aikaa käydä iltapäivällä. Näin trailerin tästä ja jotenkin siinä jo ihmettelin sitä kohtuutonta vihanpitoa ilmeisen vähäisestä syystä.

Ja tämä nimi on raivostuttanut taas kerran. Ettei nyt voida nimetä suomeksi edes vaikka pienemmällä fontilla englanninkielisen alla, kun elokuvat joka tapauksessa suomennetaan. Tietenkin "kaikki" ostavat lippunsa netistä, että harva joutuu tuota nimeä mutisemaan kassalla, ehkä vanhimmat mummot ja ukot. Tämäkin ilmiö on osa suomen kielen näivettämistä, josta Janne Saarikivi niin ansiokkaasti on puhunut.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Mietin muuten juuri tänään, että kuinka kauan menee, että englanninkielisten "menestysromaanien" nimien kääntäminen lopetetaan. Mummojen ja ukkojen ei kai ajatella enää käyvän elokuvissa. Joskus epäonnistuneet nimikäännökset ovat kyllä ärsyttäneetkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä italowestern 70-luvulta "Nimeni on nobody"* on edelleen lyömätön nimeltään. YLE voisi kenties esittää usintana Odysseuksen seikkailuita ja osan "Nimeni on on Nessuno", siinä O puhkoo kykloopin silmän ja välttää syödyksi tulemisen. Oli se O kyllä aika kelmi.

Olisiko elokuva "Inisherin rantapirut" kiinnostava? Banshee ei tietenkään ole suoraan rantapiru mutta kun se kuulemma ääntelee samalla lailla, miksipäs ei sitä voisi näinkin kääntää. myös rajapiru voisi tulla kyseeseen. Miksi muuten irkkupelimannia riepoo se, ettei joku juntti tunne suklaakuulien keksijää? Ei ihme, että ne irkut jaksaa sotia joutavista asioista, onko se mauton keksi jeesuksen ruumis vai edustaako öylätti jeesuksen ruumista. Tokihan asia selvenee parhaiten tekemällä Paddysta raato.

Suomentaminen on kyllä aika hankalaa, varsinkin merkitysten ja monimerkityksellisten nimien kääntäminen. 80-luvulla luin aika pajon eglanninkielisiä pokkareita - ne oli halpoja. Ja pieni punainen suomi-englanti-suomi sanakirja jäi liian suppeaksi. samanhintainen OED tuli sitten ostettua ja luettua läpi, oikeasti. Tuli nopeasti selväksi, että suomi ei vastaa englantia ajatukseltaan, sanoja ei voi kääntää noin vain, koska käsitteet ovat kovin erilaisia. Mikä olisi vaikka "viklostaja", joskus ammoin vikloja, "snipe" metsästettiin ja oli kuulemma arvostettu, maukas ja vaikea saalis. Sniper on oikeasti tarkka-ampuja, ei viklon metsästäjä. Guttersnipe ei taas ole katuojaviklo vaan katupoika, katulapsi,

*Lausu ääneen ja äännä suomalaisittain, näin nimen tyhmys tulee ilmi parhaiten. Kääntäjän ongelma: Herra Nobody esiintyy ja nimensä kaiverretaan voittamattoman nopean revolverisankarin hautakiveen "Nobody was faster" - juoni on muutenkin taattua kur - eiku laatua.

ICT-ukkeli

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti on näköjään ajautumassa nykyrunoilijaksi.
Jaa tarotjutut eri riveille,
niin ovat jo runoja.
Koska runokirja Loitering in Capercaillie ilmestyy.
Onhan toki englantilainen nimi hienompi.
Norkoilemassa Metsossa ei ole lainkaan yhtä seksikäs nimi. Vai olisikos sittenkin.
Ainakin se olisi manselainen.
Mansepoem.

ICT-ukkeli

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Juu, ei en yritä runoilijaksi. En siksikään halua laittaa eri riveille. Blogipohjalla ne tulevat sitäpaitsi ärsyttävän harvaan. Nämä ovat kurssiharjoituksia.

joonasn kirjoitti...

Colin Farrell ja Brendan Gleeson näyttelivät hienosti yhdessä jo vuonna 2008 rikoskomediassa Kukkoilijat (In Bruges), jota ei onneksi(?) suomennettu Bruggessa, joka on siis tietysti kaupunki Belgiassa, mihin elokuva sijoittuu. Vahva suositus!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Sen on näköjään ohjannut sama tyyppi kuin tämänkin. Se pitäisi nähdä!

Anonyymi kirjoitti...

Sori, taas on pakko päteä ja huudella täältä sivusta.

Snipet ovat kurppia (Scolopacidae), viklot on tringoja (suku Tringa; samaa kurppien heimoa Scolopacidae kumminkin). Se brittiherrasmiesten vikkelä ja vaikeasti osuttava - onneksi! - snipe on taivaanvuohi (common snipe, Gallinaco gallinaco). Suomessa taas metsästetään - ikävä kyllä - joka syksy tuhansittain lehtokurppia (Scolopax rusticola).

Pohjoisamerikkalaisittain "snipe hunting" onkin jo sitten ihan oma metsästyksenlajinsa.

Jk. Nemo on (tai ainakin oli Disneyn leffan aikoihin) verraten suosittu pojannimi täällä meilläkin. Olen tavannut peräti kirjallisuustieteen tohtorin, jolle Odysseuksen harharetket eivät olleet millään lailla tuttuja ja joka piti Nemoa oikein mainiona nimenä, lyhyenä ja iskevänä! Niin katoavaista on mainen kunnia ja klassinen sivistys.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei haittaa!