Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävyys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. helmikuuta 2025

300 tunnin ystävyys

Ystävänpäivä lähestyy. Muualla maailmassa se on enemmänkin rakastavaisten päivä. Minusta on hienoa, että meillä juhlitaan nimenomaan ystävyyttä. 

On vaikea sanoa, kenestä voi käyttää nimitystä ystävä. Jos ollaan tunnettu päiväkotitaaperoista lähtien ja jaksettu pitää yhteyttä, niin asia on melko selvä. Jos joku kutsuu minua ystäväksi, niin päättelen, että olemme saavuttaneet  ystävyyden tason.  Ystävyydessä on kyse luottamuksesta ja siitä että toivoo toiselle hyvää. Kyllä ystävyyteen voi liittyä hetkittäistä kateuttakin. Ihmissuhteet ovat monimutkaisia ja ystävyyskin voi päättyä.

Luin Long playn-viikkokirjeestä amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan satunnaiseen ystävyyteen tarvitaan 30 tunnin vuorovaikutus, hyvään ystävyyteen 140 tuntia ja parhaan ystävän saamiseksi pitää viettää 300 tuntia yhdessä. Kuulostaa vähältä. Kirjeessäkin todetaan, että nämä luvut ovat mitättömiä verrattuna sisarusten yhdessä viettämään aikaan. 

Olen aktivoitunut sukuselvityksen saralla. Sain kaupallisen firman kautta viestin henkilöltä, jonka kanssa minulla on viisi prosenttia yhteistä DNA:ta. Äidinäitimme olivat siskoksia. Olen käynyt hänen mummonsa luona. Mummo tarjosi tina-astiasta lakupötköjä. 

Innostuin taas googlaamaan äidinisääni, joka matkusti Yhdysvaltoihin (hän työskenteli laivalla stuerttina) ja jäi sille tielleen. Löysin kuvan hänen hautakivestään, jossa luki Husband. Ehkä häneltä pääsivät Suomeen jääneet lapset ja vaimo unohtumaan. Kiinnostaisi tietää lisää miehestä, jota en tavannut koskaan.  Hulttiot ovat mielenkiintoisia olioita. 

Olemme pitäneet hyvin vähän yhteyttä äidin puolen sukuun. Nyt minulla on pikkuserkun puhelinnumero, ja minua jännittää soittaa hänelle.  Pakko kai minun on soittaa. 

maanantai 13. helmikuuta 2023

Ystävät

 

Martin McDonaghin hankalaniminen elokuva The Banshees of Inisherin on saanut rutkasti ylistystä. Elokuva kertoo 20-luvun Pohjois-Irlannista, kuvitteellisesta saaresta, josta voi nähdä kuinka mantereella räjähtelee. 

Padraic (Colin Farrell) ja Colm (Brendan Leeson) ovat olleet vuosia ystäviä ja istuneet oluella saaren ainoassa pubissa. Colm sanoo ystävyyden irti, eikä suostu enää edes puhumaan kaverinsa kanssa, sillä tämä on niin tylsä. Colm haluaa keskittyä musiikkiin, säveltää ja soittaa viuluaan, eikä haaskata aikaa Padraiciin, joka ei tunne edes Mozartia. Hän esittää uhkauksen: "Jos puhut minulle, niin katkaisen sormeni". Tämä johtaa ihan suhteettomaan vihanpitoon. 

Hesarin arvostelussa sanotaan, että elokuva on mustista mustin komedia. En oikeastaan edes nähnyt tätä komediana, no ehkä ihan paikoitellen. Vihanpidon ylettömyyden voi nähdä komediallisena elementtinä. 

Jos olet haaveillut asuvasi idyllisellä saarella, niin elokuva on hyvä lääke moiseen vaivaan. 

The Banshees of Inisherin on jotenkin häiritsevä, joka lie hyvän elokuvan merkki. Näyttelijät ovat kerrassaan mahtavia. 

Minua elokuva ahdisti. Se ei tarjonnut onnellista Hollywood-loppua. Jännä miten sen on tottunut saamaan. Melkein kuin katsojaa olisi petetty.

Mietin ystävyyttä, niitä ystäviä, jotka olen vuosien mittaan menettänyt välimatkan tai jonkun muun asian takia. Kerran olen menettänyt hyvän ystävän, enkä saanut koskaan kunnollista selitystä. Tapasin hänet vuosia myöhemmin Tampereen rautatieasemalla, eikä hän vastannut tervehdykseeni. Monet ystävyyssuhteet ovat säilyneet lapsuudesta ja uusia ystäviä on tullut. On kevyempää ja raskaampaa ystävyyttä. Molempia tarvitaan.

Tästäpä saankin oivan mahdollisuuden Tarot- kirjoitusharjoitukseni julkaisuun. Ei ehkä kannattaisi: 

Kolme ei ole parillinen luku. Kolme ystävää, neljä tuolia, nopeat syövät hiljaiset. Odotettavissa voimakasta tuulta ja kalliita kahvikupillisia. Otan erikoiskahvin kauramaidolla. Yritän säästää. Kengässäni on hiekotussoraa. Etsin syyllistä itsestäni. Sadussa luvataan kolme toivomusta, minä sain enemmän. Toteutumista ei taattu. Iholleni on tatuoitu kolme ympyrää.



keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Ystävä

Hesarin kolumnissa ystävä määriteltiin ihmiseksi, jonka seuraan voi hakeutua aiheuttamatta hämmennystä.

Ystävä on henkilö, jolle voi soittaa vaikka ei olisi mitään asiaa. Jos ystävä ei vastaa niin hän soittaa kyllä myöhemmin ja silloin sanotaan "Ei minulla mitään asiaa ollut, soittelin ihan huvikseni".

Jollain jurakaudella puhelut olivat niin kalliita, varsinkin kaukopuhelut, että isä huuteli ja komensi lopettamaan vaikka kuinka tärkeitä asioita olisi ollut pohdinnassa.

Kouluaikaan annettiin ystäväkirja kavereiden täytettäväksi. Kirjassa kysyttiin hiusten ja silmien väriä, ikää, lempinimeä, toiveammattia, harrastuksia ja kaikenlaista muuta. Minulla ei ollut lapsena lempinimeä ja paha mieli siitä, että jouduin jättämään kyseisen kohdan tyhjäksi. Enpä tuotakaan traumaa olisi muistanut ilman tätä päivitystä.

Nyt kaikkein kalleinta on ihmisen oma aika. On kuulemma mahdollista suoriutua sadastaviidestäkymmenestä ystävästä. Epäilen. Minulla on 282 "ystävää" ja lisäksi ne, jotka eivät ole facessa, joten kaikkien kanssa ei mitenkään ehdi kahville.

On lapsuuden ystäviä, kirjoitusystäviä, salaisia ystäviä (no ei oikeasti, ei ainakaan enää), työystäviä, homo- ja heteroystäviä, pariskuntaystäviä, sukulaisystäviä, rasittavia ystäviä (joita pidetään ihan vaan nostalgiasyistä), kadehdittavia ystäviä, ystäviä, joille tulee uskouduttua, kevytystäviä. 

Ystävä on ennen kaikkea ihminen, jonka seurassa voi olla ihan oma typerä itsensä.