Luin tänä aamuna loppuun ruotsalaisen Karin Smirnoffin trilogian viimeisen osan. Kirjat kertovat pohjoisesta ja Jana Kippo- nimisestä taiteilijasta ja kotihoidon työntekijästä. Smirnoff ei käytä pilkkuja, aloittaa erisnimet pienellä kirjaimella ja kirjoittaa etu-ja sukunimet yhteen. Helpottaa kirjoittamista, mutta ei välttämättä lukemista. Toisaalta karinsmirnoff kirjoittaa lakonisesti eikä pilkkuja oikeastaan tarvita.
Olen itse saanut ohjeen, jonka mukaan vähän pilkkuja on parempi kuin paljon pilkkuja.
Viimeisestä osasta Sitten menin kotiin (Tammi, 2022) ilmenee miksi janakippo on sellainen kuin on. Aloita ensimmäisestä osasta (Lähdin veljen luo), niin minäkin tein, enkä silti oikein tahtonut muistaa kuka on göstagrönlund, taksianders, mikkorepolainen ja lukuisat muut henkilöt, sillä heitä on paljon. Toki moni esiintyy tässä osassa ensimmäistä kertaa.
Janakipon osalle kertyy kohtuuttoman monta kuolemaa, väkivaltaista miestä ja raiskaajaa. Kirja olisi raskas, jollei se olisi humoristinen ja täynnä lämpöä. Kiitos karinsmirnoff ja suomentaja outimenna.
Olen kirjoittanut kolumneja Reuma-lehteen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sen painos on noin 35 000. Kolumnien aiheisiin ei ole puututtu. Suunnittelin ensin, että kirjoitan seuraavalla kerralla eutanasiasta, mutta sitten päätinkin kirjoittaa seksistä. Lääkiksessä ei aiheesta puhuttu käytännössä ollenkaan. Varmaan nykyään puhutaan. Panokset kirjoittamisen suhteen kovenevat, pilkuilla tai ilman. Katsotaan miten minulle käy.
8 kommenttia:
Oli yllättävää, miten helppo loppujen lopuksi oli lukea Smirnoffin tyylillä kirjoitettua tekstiä, kun pääsi sen imuun.
Kainuussa oli samanlaista nimienkäyttöä, saatettiin sanoa onniheikkinen tai heikkisonni. Kun monella oli sama nimi, niin sen lisäksi ihmisiä eroteltiin lisänimillä, "pulkkisheikki, se kaukaahyvännnäkönen".
Tätä tyyliä taisi olla aikoinaan hansselo, kehuttu uutta luonut taiteilija. Sillä ei ollut pisteitäkään. Oli ihan helevetin raskas lukea se eka teoksensa.
Hans oli kai tunnetuin aikansa sulokieppuri - gigolo italiaksi. Styylasi Diivan kanssa.
ICT-ukkeli
Janakippo on mielenkiintoinen idea, kippo täynnä matemaattisia, geometrisiä, olioita, janoja.
Ehkä pitäisi müslikippo vaihtaa janakippoon aamulla. Vaan mistä löytyy gluteenittomia janoja.
ICT-ukkeli
Miksi minun tekee mieli kommentoida vain kun en pidä jostakin? Eli olen tulossa vanhaksi änkyräksi.
Tällä kertaa tuo janakippostelu tuntuu aivan turhalta kikkailulta. Miksi kikkailla siten että se vaikeuttaa lukijaa. Jonkin kerran vitsinä..... ?? Mutta sittenkin miten se liittyy muuhun?
No yksi kehu, olihan Ernest Hemingway myös lyhyiden tiiviiden lauseiden ystävä. Pilkulla erottelu on vähän boomeria.
Saako kysyä mikä on seuraavan "Ei saa ..." kirjan otsikko ja teema?
ICT-ukkeli: gluteiinittomia janoja saa kaikista Prismoista.
AuvoT: Saa kysyä, mutta en kerro. Eihän sitä tiedä julkaistaanko enää koskaan mitään. Lastenkirja julkaistaan kuitenkin lokakuussa, näin uskon ja toivon.
Vielä janakipostelusta. Se ei vaikeuttanut lukemista.
Karin Smirnoff on itse kertonut (varmaan jo noin miljoonaan kertaan!), että päätti jättää pilkut pois saadakseen teoksestaan vähemmän "kirjallisen". No, lopputulos on sikäli makuasia, että kyllähän useimpien ihmisten puheessa kaikenlaisia taukoja ja sanojen painotuksia on. Eli juuri niitä "pilkkuja" ja muitakin välimerkkejä!
Ruotsia hyvin osaavat voisivat kertoa, miten tämä tyylikeino toimii alkukielellä. Tekeekö kerronnan rytmistä jotenkin erilaisen? Itselläni ei kielitaito moiseen analyysiin riitä.
(Marjatta Mentulan huomioon liittyen: itselläni on itä-suomalainen ystävä, joka edelleenkin kirjoittaa suurin piirtein kaikki viestinsä pienellä alkukirjaimella ja yhteen. Onhan se aika hauskaa luettavaa!)
Sanojen yhdistämiset, joita Karin Smirnoff käyttää tekstissään, muissakin kuin nimissä, esim pastorisilas (pastori Silas) - ja oliko jopa kolmen sanan yhdistelmiä - tekee kyllä minusta tekstistä puheenomaista. Pilkkujen poisjättäminen ei niinkään.
Lähetä kommentti