Instassa kiertää haaste, jossa kuukaudet laitetaan paremmuusjärjestykseen. Marraskuu näyttää pitävän jumbotilaa, kesäkuu on luokan suosituin oppilas.
En pidä alkukesästä, sillä siihen liittyy vaatimus jatkuvasta nauttimisesta. Annan kultamitalin elokuulle, on vielä lämmin, mutta harrastukset käynnistyvät. Hopeamitalin ripustan syyskuun kaulaan. Marraskuu ja huhtikuu seisovat yhdessä kolmannella sijalla. Täytyy myöntää, että marraskuu sai jaetun kolmannen sijan lähinnä säälistä.
Matkustin lauantaina Helsinkiin ylimääräisellä bussivuorolla. Vieressäni istui nuori nainen, joka oli menossa kuuntelemaan Coldplayn keikkaa. Sen verran olen kuunnellut bändiä, että heidän musiikkinsa vaikuttaa helpolta ja melodiselta. Ensikuulemalta kappaleet eivät oikein erotu toisistaan. Pitäisi kuunnella enemmän. Bändin fanien ei kannata loukkaantua. Olen pudonnut kärryiltä.
Vietin vuorokauden A:n ja Ö:n luona. Nyt vasta huomasin, että toisen etunimi alkaa aakkosten ensimmäisellä ja toisen viimeisellä kirjaimella. Kävimme terassilla, jonka nimi on Mattolaituri. Nousimme Ullanlinnanmäelle. Teimme pitsaa. Ö on syntynyt Bursan kaupungissa Turkissa ja hän sanoi, että Suomessa on alkoholiongelma. Niin taitaa olla.
Kävin yksinäni Valokuvamuseo K1:ssä katsomassa Emmi Sarpaniemen näyttelyä. Osa valokuvista muistutti Iiu Susirajan töitä, sillä niissä oli käytetty arkisia tavaroita ja ruokatarvikkeita epätavallisissa tarkoituksissa. Sarpaniemen kuvat ovat ihanan humoristisia, tyylikkäitä ja söpöjä. Susirajan työt ovat hyvällä tavalla vaivaannuttavia. Kuvausrekvisiitan Sarpaniemi hankkii lähinnä kirpputoreilta.
Susiraja taitaa työskennellä yksin, Sarpaniemelle valokuvaaminen on yhteisöllistä. Ei pitäisi vertailla. Suosittelen Sarpaniemen näyttelyä.
Kotiin tultuani minulle tuli himo pistää kakkuvuoka päähäni ja porkkanat korviin. Ottaa itsestäni valokuva. En tehnyt sitä, mutta ehkä jo tänään.
7 kommenttia:
I sija elokuulle, koska on vielä lämmin, viipyilevä kesän tuntu, mutta aktiivinen kesä takana eikä enää tarvitse ajatella jännityksellä koulun alkua.
II sija menee heinäkuulle: lämpö ja sen myötä kaikki kesän ilot!
III sijan saa toukokuu, koska koko kesä on vielä edessä ja valon lisääntyminen virkistää.
Onko marraskuu sinusta pahin? Tammikuussa on kestämistä, on kylmää ja pimeää.
Osallistun minäkin, kiva laittaa kuukausia suosikkijärjestykseen. Minulla ilman muuta ykkönen on toukokuu, se järisyttävä muutos kauneudessa, vuoden rumimman huhtikuun jälkeen. Toka varmaan kesäkuu enkä enää osaa laittaa järjestykseen elokuuta/marjat, omenat, syyskuu/värit!, loka- ja marraskuu/sumuiset, graafiset näkymät ja marraskuun keltainen aurinko - kun se näyttäytyy lyhyeksi ajaksi.
Eihän noita kahta kahta taiteilijaa voi olla vertaamatta! Vähän loukkaannuin Susirajan puolesta, vaikka ainahan taiteilijat ottavat vaikutteita toisista taiteilijoista.
Olisiko Susiraja ensimmäinen taiteilija, joka on keksinyt laittaa valokuviinsa arkista rekvisiittaa? En tunne tarpeeksi valokuvauksen historiaa. Onko sellaisia töitä kuvataiteessa, en tiedä sitäkään. Aika harvoin kukaan keksii jotain todella uutta.
Kyllä niitä kuvaajia on, jotka käyttävät arkisia esineitä omakuvissaan, Elina Brotheruksella on ainakin joitain sellaisia kuvia.
Pahimmat kuukaudet minulle ovat ne jotka ovat kylmimmät, tammikuu ja helmikuu. On pitkä aika kevääseen ja joskus pakkaskausina tuntee itsensä aivan invalidiksi, kun ei pääse ulos kuin paksuksi tönköksi pukeutuneena.
Loka- ja marraskuu ovat lämpimämpiä, usein lumettomiakin ja niihin liittyy joulun odotus.
Ainakin Susiraja on urallaan päässyt jo MoMaan asti - toisena suomalaistaiteilijina ikinä!
New York Timesissa julkaistiin tästä yksityisnäyttelystä varsin ylistävä arvio, jossa Susirajaa ei luonnehdittu tyypillisesti vain omaperäiseksi ja häpeämättömän rohkeaksi, vaan taiteeltaan suorastaan herooiseksi! Mitään tyylikästä tai söpöä ei niistä kuvista taida löytyä.
Arvostan kovasti Iiu Susirajan töitä.
Lähetä kommentti