Uneton Tampereella

Kuulin hiljattain sanottavan, ettei ihmisen kuulu nukkuakaan koko yötä yhtäjaksoisesti. Minut olisi varmaan laitettu joskus aikoinaan aamuyöstä valvomaan, ettei nuotiotuli pääse hiipumaan tai villieläimet syö ruokavarastoja. 

Viime yönä heräsin kahdelta, söin mandariinin ja tein Hesarin sanalouhoksen. Teen sen usein alle kahdessa tai ainakin alle viidessä minuutissa, viime yönä aikaa kului enemmän.

Yleensä tiedän jo illalla, että seuraava yö on pilalla. Kirjoitin eilen nukkumaanmenoaikaan saakka. Se ei tee hyvää yöunelle. Eräs täysin turha asia pyöri päässäni. 

Jossain käskettiin nukahtamisen edistämiseksi toistamaan jotain yksinkertaista merkityksetöntä sanaa. Yritin pyöritellä päässäni sanaa "ja". Ei toiminut. Sitten kokeilin sanoa äänettömästi jalat, jalat, jalat. Ei ollut hyvä sekään.

Joudun (pääsen) lokakuun lopussa leikkaukseen, joka tehdään TAYS:ssa, Hatanpäällä. Minulle tuli ehkä pari viikkoa sitten viesti, jossa kehotettiin asentamaan puhelimeeni sairaalan appi, johon on valunut jatkuvasti uusia viestejä. 

Minun pitää käydä kahdesti laboratoriokokeissa (toinen on verivarauksia varten), varata laboratorioajat, joista jälkimmäisen ajankohta on juuri tiettynä päivänä. Olen täyttänyt kyselyjä. Olen saanut parikin viestiä siitä, että joudun jäämään sairaalaan yhdeksi yöksi. 

Aikajanalla on yhteensä kuusitoista tehtävää, jotka pitää kuitata. Onneksi minulla on vielä riittävästi digitaitoja. 

Tekstejä olisi kannattanut editoida, sillä samassa viestissä minua saatetaan sinutella ja teititellä. Tulee mieleen, että onko järkevää jakaa tietoa niin pieniin osiin? Pitäisikö potilaalle antaa myös riisutumpi versio  koko prosessista?  On systeemissä myös positiivinen puoli: sovellutuksen avulla saa helposti yhteyden klinikkaan ja sieltä myös vastataan heti.

Kirjallisuustapahtuma

Metsossa järjestettiin eilen kirjallisuustapahtuma nimeltään Roosalupi. Olen hiljalleen tottunut tapahtuman nimeen, eikä se aiheuta minussa kuin korkeintaan lievää kiusaantuneisuutta. 

Kirjailija Johanna Hulkko haastatteli tilaisuudessa Reidar Palmgrenia ja Satu Vasantolaa. Palmgrenin romaani Veli jota minulla ei ollut oli minulle ennestään tuntematon kuten Palmgrenin muutkin teokset, Vasantolan romaanin Kun isä osti merenkurkun olen lukenut ja suosittelen teillekin. Olen itseasiassa lukenut Vasantolan edellisen romaaninkin.

Reidar Palmgren on toiselta ammatiltaan näyttelijä ja mietinkin, että kaikkien kirjailijoiden kannattaisi kouluttautua näyttelijöiksi, niin mainio esiintyjä hän oli. Satu Vasantola on Hesarin toimittaja ja myös hyvä esiintymään, mutta kirjoitan nyt tässä vain Palmgrenista, joka saapui paikalle  laadukkaissa retkeilyvaatteissa, sillä oli tulossa metsästä jostain Luonnonperintösäätiön jutusta.

En tehnyt muistiinpanoja, joten nyt siirrän vastuun kaikesta lukijalle. 

Palmgren kertoi ensin sukulaisestaan, joka oli kirjoittanut aikoinaan omaelämäkertaisen romaanin, jolla hän onnistui suututtumaan kaikki läheiset ihmiset. 

Sitten Reidar Palmgren kertoi kirjailijan päivästään. Hän piti kirjoittamisen kannalta nukkumista erittäin tärkeänä. Hyviä yöunia ja päiväunia. Kadehdin kaikkia hyviä nukkujia. Hän arvostaa myös terveellistä ruokaa. Kirjailija kuuntelee musiikkia kirjoittaessaan ja napostelee jotain pientä syötävää. Hänellä on työhuone Kalliossa rouhean kaupunkielämän ytimessä. Ikkunasta näkyy kirkko ja thaihierontapaikka. Palmgren kirjoittaa  parhaiten ollessaan hyvällä tuulella, joten näillä keinoilla hän yrittää pitää mielen korkealla. 

Hän pyrkii tekemään yhden asian päivässä, eikä vaadi itseltään enempää. Sehän kuulostaa ihan eläkeläisen touhulta! 

Palmgren ei ole pakkomielteisen kiinnostunut faktoista, eikä hän siksi mainitse tässä viimeisessä romaanissaan vaikkapa kaupunkien nimiä. Yhtenä romaanihenkilönä on kuitenkin Urho Kekkonen, joka oli lapsuudessani minulle melkein jumala. Palmgren sanoi, että kirja kertoo miesten välisestä ystävyydestä. Hän sanoi, että ystävyys perustuu usein yhteisiin kokemuksiin ja se tekee ystävyydestä kestävää. Vaikka romanttinen rakkaus perustuisi samaan asiaan, se ei takaa suhteen pysyvyyttä. 

Veli jota minulla ei ollut alkoi elokuvakäsikirjoituksena. Elokuva ei saanut rahoitusta, joten Palmgren teki elokuvakäsikirjoituksen pohjalta romaanin. 

Kuten ehkä huomaatte Reidar Palmgren teki minuun vaikutuksen. Varasin heti hänen romaaninsa kirjastosta.

Kännykkäkuva: Heidi Mäkinen (kuvassa näkyy vain Satu Vasantolan selkä)

Leipää ja maitoa

Luin Karolina Ramqvistin autofiktiivisen romaanin Leipää ja maitoa, jossa kirjailija kertoo elämästään ruoan kautta ja toisaalta hetkestä, jolloin hän ymmärsi oman ruokasuhteensa laadun. Pidin romaanista, sillä löysin siitä paljon tuttua. Olihan se myös kauniisti kirjoitettu. 

Kuten Ramqvist, minäkin olen viettänyt suuren osan varhaislapsuuttani isovanhempieni hoidossa. Ensin äidinäidin ja sitten isänäidin. Äidinäidin luona ruoka ei ollut niin kovin hyvää, eikä merkityksellistä. Isänäiti leipoi ruisleipää ja muistan lämpimälle leipäviipaleelle sulavan voin. Mummo käytti ruisleipäviipaleesta nimitystä kakku. Kuivuneesta ruisleivästä tehtiin leipäressua (kuiva ruisleipä kasteltiin vedellä ja sen paloja paistettiin voissa). Kukaan ei miettinyt,  sisältyikö annokseen riittävästi proteiinia. Aterioiden välillä ei naposteltu. Pullakahvit kuuluivat tietysti asiaan. Myymäläautolta haettiin pussillinen Fazerin parhaita.

Kotonakin herkuteltiin, mutta syömiseen liittyi ruokailun jälkeinen katumus, jota ei mummolassa tunnettu. Kun tein koulun kotitaloustunnilla munakasta, johon laitettiin kerman sijaan vettä, äiti oli ihastunut ohjeeseen, sillä kaloreita oli vähemmän. Äiti työskenteli Suomen syöpäyhdistyksellä ja mainitsi joskus, että paahtoleipä aiheuttaa syöpää (en ole vuosiin kuullut moisesta puhuttavan). Ehkä yritin parin päivän ajan välttää leivän paahtamista. Isä harrasti juoksemista ja hänen tavoitteenaan oli kestävyysjuoksija Lasse Virenin paino.  Molemmat vanhempani ovat aina olleet hoikkia.

Ehkä nykyään melkein kaikkien ruokasuhde on ongelmallinen. On roskaruokaa ja gourmet-aterioita. Jokaisella on oma ruokavalio. Minäkin pyrin syömään vegaanisesti, joka on tietysti ekologisesti järkevää, mutta yritänkö piilottaa syömisongelmiani ekologisuuteen.  

Nyt en sitten kirjoittanut Karolina Ramqvistin romaanista juuri mitään. Itsestäni vaan. No siihenhän on totuttu.

Vaimoni Casanova

Kirjoitan  pikaisesti eilisestä teatterikokemuksesta. Tampereen teatterin Frenckell-näyttämöllä esitetään Leea Klemolan kirjoittamaa  ja Antti Mikkolan ohjaamaa tragikoomista näytelmää Vaimoni Casanova. Tunnen ihmisiä, jotka välttelevät Klemolan näytelmiä ja jos vahingossa altistuvat niille, niin juoksevat karkuun viimeistään väliajalla. Minä kuulun Klemolan faneihin.

Vaimoni Casanova on esitetty aiemmin Kuopion kaupunginteatterissa. Näytelmässä mainittiin Väinölänniemi!

Vaimoni Casanova elää mee too-aikaa, mutta nyt syyllinen ei olekaan limainen miesnäyttelijä tai ohjaaja vaan vanhempi naisnäyttelijä Kyllikki (Mari Turunen), joka on joutunut kahdeksi vuodeksi jäähylle lähenneltyään kollegojaan. 

Kyllikki palaa teatterille harjoitelemaan produktiota, jossa hän näyttelee  "panemisen lopettanutta mummoa".  Esitys tulee pienelle näyttämölle, jonka katsomosta on rajattu pois suuri osa paikoista. Näytelmää ohjaa Antero Jokinen (Lari Halme), joka ohjaamisen lisäksi työskentelee teatterin narikassa. Harjoittelijaa, joka yrittää pitää hommaa jotenkin kasassa, näyttelee Katriina Lilienkampf. Ari Vierelä (Kai Vaine) on Kyllikin vanha hoito ja Matti Hakulinen lääkäriaviomies. 

Näytelmässä käsitellään huumorilla turvallisen tilan käsitettä, vanhenemista, seksuaalista häirintää ja monenlaisia nykymaailman ilmiöitä. Käydään läpi vihreät (saa koskea), keltaiset (pitää kysyä) ja punaiset (ei saa koskea) alueet. 

Eräs kirjailijakaveri pitää kirjailijoista kirjoittamista vähän väsyneena hommana, entä näytelmien tekeminen näytelmien tekemisestä. Tällä kertaa tykkäsin.

Näyttämön taakse oli rajattu toinen katsomo, en oikein tiedä miksi. Lavasteina toimi lähinnä vesisänky. Vieressäni istuva pariskunta söi irtokarkkeja, jota paheksun.  

Mari Turunen oli erittäinkin sopiva ja hyvä Kyllikki ja Lari Halme oli kerrassaan mainio Antero Jokisena.

Jos et järkyty dildon heiluttamisesta lavalla, Ikea -kassin tai baarituolin rynkyttämisestä tai jos sinusta on ok, että Kyllikillä roikkuu vyötäröltä uuninluukku, niin tämä on sinulle. Jos järkytyt, niin kannattaa sitli harkita. Pidän kovasti Klemolan näytelmien anarkistisesta tavasta käsitellä seksiä ja sukupuolta. 

Hankin lipun vasta esityspäivänä ja niitä oli melko hyvin saatavissa.  Näytelmä on kielletty alle 16-vuotiailta.

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen teatteri

Stressiryijy

Kulttuuriykkösessä haastateltiin sarjakuvataiteilija, pilapiirtäjä Ville Rantaa, joka on todella tuottelias tyyppi.  Kun aikaa oli vähän,  hän piirsi päivittäin yhden piirroksen, jota varten hän ei ehtinyt tehdä luonnoksia.  Tapa muokkasi taiteilijalle ominaista piirrosjälkeä.

Kipuilen kirjoittamiseni ja blogini kanssa. Ehkä ratkaisu on sutaista jotain kehnoa joka ikinen päivä. En siis tarkoita, että Ville Ranta tekisi huonoa. Mies tiesi jo päiväkoti-ikäisenä, että hänestä tulee taiteilija. Ihmettelen näitä imeväisiässä uransa valinneita. Minulla ei ollut ylioppilaaksi tultuakaan aavistustakaan, mihin ryhtyä.  En vieläkään tiedä mitä loppuelämälläni tekisin.

Ystäväni A (miespuolinen) ompelee ryijyjä. Hän ei ole tietääkseni aiemmin harrastanut käsitöitä. A aloitti Gallen-Kallelan kookkaalla Liekki-ryijyllä ja minä ajattelin, ettei tuosta tule mitään. Kalliit tarvikkeet menevät hukkaan, mutta niin vain ryijy valmistui ja pari muutakin sen jälkeen. Minäkin innoistuin, mutta otin vaatimattomaan tyyliini pienemmän haasteen. Ryijyä on tosi rentouttava tehdä. Käsityö on vallannut sohvapöytäni. 

Kun Suomen hallituksen toimet ärsyttävät, ompelen ryijyä.  Kun mietin yksityislääkärien vastaanotolle suunnattuja Kela-korvauksia, saan ommeltua yhden rivin. Kun ajattelen paperittomien henkilöiden terveydenhuollon rajaamista, ryijy edistyy rivin verran. Kun turkistarhauksen tukeminen v-tuttaa, pohjakangas peittyy villalankatupsuilla.  Käsityöni edistyy hyvin. Suomelle saattaa käydä huonommin.

Hidas kotoutuminen

Viikon residenssireissun jälkeen on totuttava elämään kotona. Maiseman vaihtamisella oli elvyttävä vaikutus kirjoittamiseen. Kovin lyhyt tosin.

Eläkkeelle jäänyt kustannustoimittajani kirjoittaa näköjään viihdekirjasarjaa toisen kirjailijan kanssa.  Ensimmäinen yhteistyöteos julkaistaan ensi vuonna.

Kävin viikon tauon jälkeen reggaetontunnilla ja havaitsin rintakehäni olevan jäykkä kuin betonipömpeli. Sitä voisi käyttää vaikka väestönsuojana. 

Olin luullut, etten hikoile lainkaan, nyt tuli todistettua, ettei se pidä paikkaansa.

Luin Sally Salmisen romaanin Katrina, jonka uuden käännöksen on tehnyt Juha Hurme. Romaani on erinomainen esikoisteos (Salminen voitti sillä kustantamon järjestämän kirjoituskilpailun 1936).  Kirja kertoo Pohjanmaalta vauraasta talosta kotoisin olevasta Katrinasta, joka avioituu ahvenanmaalaisen huithapelin merimiehen Johanin kanssa. Kirja ja kirjailija ovat onneksi kokeneet viime vuosina renessanssin.

Äidinisäni työskenteli laivalla stuerttina, näin minulle on kerrottu. Miehestä ei juurikaan puhuttu, enkä ole häntä koskaan tavannut. Katrina oli merimiehen vaimo kuten äidinäitini. Romaanista selvisi, että merimiehet olivat merillä kuukausitolkulla ja vain muutaman kuukauden vuodesta maissa jos sitäkään. 

Äidinisän laiva seilasi New Yorkiin ja mies jäi lopulta sille tielleen. Mummo jäi yksin kahden lapsen kanssa. Silloin ei vielä tätä nykyistä hyvinvointivaltiota tunnettu.  Mummollani ei ollut hätää, sillä hän oli seminaarin käynyt kansakoulunopettaja.  En tiedä lähettikö äidinisä rahaa mummolleni.

Olen teettänyt kaupallisen DNA-testin ja minulla on sukulaisia USA:ssa. Tietääkseni äidinisäni ei hankkinut enempää lapsia, eikä myöskään eronnut virallisesti mummostani, mutta hänen sukulaisiaan muutti hänen perässään Atlantin valtameren taakse. Entä jos mummoni olisi tehnyt saman.

Sally Salmisen elämäntarina on tosi kiinnostava, siihen kannattaa tutustua kuten Katrinaankin.

Tästä tuli taas sekava sepustus. Pyydän anteeksi.

Naisen paikka on elossa

Junassa Kokkolasta Tampereelle jouduin istumaan miehen viereen, jonka mustasta t-paidasta oli tuunattu saksilla hihaton paita. Hän kaivoi välillä laukustaan paperipussin, jonka sisältöä haukkasi. Kauhavalla mies ojensi vasemman jalkansa minun yksityiselle reviirilleni ja piti sitä siinä Tampereelle saakka. 

Hämeenkadun jalkakäytävälle oli kannettu kukkia ja kynttilöitä.  Niiden keskellä oli lappu, jossa luki "Naisen paikka on elossa". Moni pysähtyi paikalle.

Keskustorin kohdalla nuoret naiset (suurin osa oli nuoria naisia) valmistautuivat marssimaan turkistarhausta vastaan. Teki mieli sanoa heille jotain ystävällistä ja kannustavaa, mutta en kehdannut. Olin juuri lukenut Laura Gustafssonin purskahtelevan romaanin keski-ikäistyvästä eläinaktivistista ja koirasta nimeltä Epikuros.

Näkemiin Ykspihlaja

Vietän viimeistä residenssipäivää. Huomenna lähden kotiin.  Käyttäydyn jo kuin omistaisin majoitusyrityksen. Lienee siis parasta häipyä. Neuvoin äsken yhden asiakkaan huoneeseensa. Pakenin kuitenkin "salista", kun pari miestä alkoi kantaa sinne instrumenttejaan. Luulin, että hääjuhlat järjestetään vasta huomenna. Jospa nämä ovat kaksipäiväiset häät.

Voin suositella Ykspihlajan matkustajakotia myös satunnaisille yöpyjille, jotka etsivät persoonallisempaa majoituspaikkaa kuin Sokos-hotellit. Residenssinä tämä on toiminut hyvin. Minä ainakin olen viihtynyt. Matkustajakodin tilat ovat söpöt. Rantasaunassa voi saunoa ja käydä uimassa.  

Kaikki ovat olleet ystävällisiä ja asiat ovat järjestyneet. Huominen kyyti asemallekin onnistuu. Kirjoittaminen on jostain syystä sujunut hyvin. Tänne pitänee tulla uudestaan.

Kahvila Saha, joka sijaitsee melkein matkustajakodin vieressä, on helmi. Olen käynyt residenssiviikolla kahdella keikalla. Yleisö on selvinpäin ja kuuntelee musiikkia. Muusikot aloittavat klo 19, joten paikka sopii iltauniselle kuulijalle. Tunnelma on rento.

Ykspihlajan kaupunginosa on kivan rouhea ja asutus koostuu pääosin vanhoista omakotitaloista. Satama luo oman tunnelmansa.

Monet hienot merenrannat on eristetty metalliaidoilla ja niitä komistavat massiiviset teollisuushallit. Onneksi on uimarannan seutu ja muitakin kivoja ranta-alueita. Täällä toimii yksi K-kauppa, jonka vegaaninen tarjonta on minimaalista. Pitseria on viihtyisä, mutta pizza Margherita, no jaa, ei ollut kovin hyvä. Olisin niin halunnut tykätä siitä.  Tässä lähellä toimii työttömien ylläpitämä ruokala Saima, jonka tarjonta on kyllä aika lihapitoinen. En käynyt paikan päällä.

Olen jutellut aamiaispöydässä työntekijän kanssa, jonka kiinanharjakoiran pitäisi synnyttää minä hetkenä hyvänsä.  Toivon koiralle helppoa synnytystä.

P.S Häät ovat huomenna, nämä ovat jotkut työpaikan pippalot.

Residenssi, päivä nro 3.5

Kaksi kitaristia esiintyi illalla kahvila Sahassa. Samat tyypit, jotka kysyivät minulta ruokapaikkaa englanniksi. Toinen heistä oli Heikki Ruokangas Oulusta ja toinen belgialainen Julien Tassin. Olisin voinut puhua suomeakin. 

Meitä kuulijoita oli ehkä viisitoista.

Muusikot olivat tutustuneet toisiinsa, koska heillä on sama levy-yhtiö. He olivat alkaneet kommunikoida Instassa. Miesten taiteelliset käsitykset mätsäsivät. 

Ruokangas ja Tassin tekivät pienen yhteiskiertueen Belgiassa ja nyt Suomessa. Esitetyt kappaleet olivat yhtä lukuunottamatta heidän omia sävellyksiään. Viimeisenä ohjelmanumerona he improvisoivat. Kitaristit kysyivät yleisöltä aihetta ja minä sanoin myrsky, joten miehet soittivat myrskyn.  Muusikot olivat tehneet saman pubissa, jossa heitä kuuntelemaan tulleen yleisön lisäksi istui paikan kantajengiä. Kantikset ehdottivat aiheeksi krapulaa.

Pidin heidän musiikistaan, vaikka en paljon siitä ymmärtänytkään. He saivat kitaroistaan irti uudenlaisia ääniä, mutta ei se ollut vaikeaa kuunneltavaa. Ei edes minulle.

Viime yönä joku oli yrittänyt tunkea erään miehen huoneeseen varattuaan majoituksen Booking.com:sta. Oli kai kyse tuplabuukkauksesta. Huomaan seuraavani toisia asukkaita tarkkaan, mutta en voi kirjoittaa kaikkea tänne. Mieleni tietysti tekisi.

Vinkuu ja kolisee

Jatkan raportointiani Ykspihlajasta. 

Eilen illalla vieras mies tuli yksityiselle sisäänkäynnilleni ja kysyi huonetta. Sanoin, etten kuulu henkilökuntaan, eikä minulla ole oikeutta pyörittää majapaikkaa. Aamulla samainen mies söi aamiaista matkustajakodissa ja kertoi tavoittaneensa puhelimella henkilökunnan jäsenen. 

Aamiaisella miehen kännykkään soitti ensin Terhi ja sitten Outi-Liisa (nimet muutettu). Mies kertoi, että oli voittanut arpajaisista venematkan Kokkolasta johonkin saareen ja matkustanut palkintoaan lunastamaan kaupunkiin. Toivottavasti hän oli jo tehnyt saarireissun. Tänään en lähtisi merelle. Joka tapauksessa hän oli eilen lähtenyt laukkuineen kävelemään viiden kilometrin matkan Kokkolan keskustasta Ykspihlajaan, vaikka ei ollut edes varannut huonetta. Laukku oli ruskeaa tekonahkaa, eikä siinä ollut pyöriä.

Matkustajakodissa yöpyi kaksi kitaristia, jotka kysyivät eilen ruokapaikkaa, joita ei juurikaan ole maanantaisin tarjolla. Tänään he soittavat kahvila Sahassa.

Poljin pyörällä Kokkolan keskustaan. Nyt se on nähty. Olihan vanha puukaupunki pittoreski. Kävin syömässä huonon lounaan.  Kirpputorin kahvilassa kalju mies kehui sillä, ettei kenestäkään hänen perheenjäsenestään ollut tullut rikollista.

Istun "salissa" ja eräs asukas luuli minun kuuluvan henkilökuntaan ja kysyi, missä voisi lämmittää einesruokansa. Osasin neuvoa hänet yläkerrassa sijaitsevaan keittiöön. Poistuessaan keittoa lämmittämään hän sanoi "Ihana paikka".

Tuuli on puuskaista. Kaikki vinkuu ja kolisee. 

Otin yllä olevan kännykkäkuvan Kokkolasta.

Yksin Ykspihlajassa

Yö yksin Ykspihlajassa meni hyvin. Vessan ovi narisi iltayöstä ja minun piti nousta sulkemaan se. 

Aamiaisella selvisi, että viime yönä olisi pitänyt tulla kolme uutta asiakasta, mutta he eivät saapuneet. Asia ei vaikuttanut henkilökunnan edustajaa hirmuisesti vaivaavan. Saattaa olla, että olen piankin matkustajakodin ainoa asukas. 

Työntekijä kertoi, että hänen kiinanharjakoiransa synnyttää lähipäivinä. Näin kännykän näytöltä kuvia raskaana olevasta koirasta. Matkustajakodin pihassakin kirmaili koira, joka on kuulemma kiltti. Koira ei syönyt minua, mitä nyt vähän vain nuolaisi kättäni.

Eräs nainen kertoi Kokkolan kinojuhlista, jotka vaikuttavat kivalta pieneltä elokuvatapahtumalta (tapahtuma järjestettiin viime viikonloppuna).  Tämän vuoden teema oli Iran -Nainen. Elämä. Vapaus. Festivaalit toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Pienillä paikkakunnilla on ilmeisesti pakko tehdä jotain, jos yleensä haluaa jotain tapahtuvan. 

Polkupyörän avain löytyi. Sain apua satulan laskemiseen ja lainasin O:lta pumpun, joten pyörä on nyt käyttökelpoinen. 

Sain Wifi-salasanan!

Residenssi

Matkustin junalla Kokkolaan päästäkseni kirjoitusresidenssiin Ykspihlajaan. Outi A vei sukulaisiaan junalle ja sain häneltä kyydin Ykspihlajan matkustajakotiin, jonka yksi huone toimii sesongin ulkopuolella residenssinä. En ollut häntä koskaan tavannut, mutta "tunnistin" hänet heti. Outi A ehdotti, että lainaisin hänen autoaan. Olen ajanut viimeksi viime vuosituhannella. Polkupyörä olisi kiva, mutta avaimet ovat kateissa. 

Huoneeni on pittoreski (kuva on otettu matkustajakodin yleisistä tiloista) kuten koko majoituspaikka. Rakennus on 1896 rakennettu satamakonttori, joka on siirretty nykyiseen sijaintiinsa ja siitä on tehty persoonallinen majoitusliike. Työ on tehty osin talkoilla. Ihmettelen ihmisiä, jotka saavat aikaiseksi rakennusten siirtämisiä ja remontoimisia, minulle pölyjen pyyhkiminenkin on haastava tehtävä. 

Kävin syömässä kahvila Sahassa, joka oli yllättäen auki, vaikka se lienee kesäkahvila. Saha on kiinni ma ja ti ja muina viikonpäivinä auki. Tänään olisi ollut sauna, mutta en viitsinyt mennä, olisi varmaan kannattanut. 

Löysin Ykspihlajasta kaupan, pubin ja pizzeria/kahvilan. Kyllä täällä kelpaa olla.

Liikuntakalenteri

Lähden huomenna Ykspihlajan matkustajakotiin, jonka yksi huone toimii sesongin ulkopuolella residenssinä. Linja-autot eivät kulje Ykspihlajaan kuin arkisin, mutta minut on ystävällisesti luvattu hakea Kokkolan rautatieasemalta. Olen pistäytynyt Ykspihlajassa kesällä, ja matkustajakoti näytti tosi kivalta. Vieressä toimi kesäteatteri ja kesäkahvila Saha, jossa on kesäisi eri artistien keikkoja. Samassa rakennuksessa lämpiää sauna. Kesä, kesä kesä. 

Joudun luopumaan  monesta liikuntaharrastuksesta viikon ajaksi:

Maanantain reggaeton, jossa rintakehän pitäisi liikkua joka suuntaan, mutta se pyrkii pysymään jäykkänä. Lantion kuuluisi vatkata tehokkaasti. Vaaditaan asennetta! 

Olen käynyt Kuubassa salsatunneilla, joiden lopussa tanssimme reggaetonia. Ei siellä puhuttu askeleista, bailattiin vaan. Ymmmärrän kyllä, ettei sellainen bailataan vaan -tunti vetäisi asiakkaita. Miehen ja naisen yhteistanssi näytti välillä aika härskiltä, mutta kuubalaiset sanoivat, ettei sitä kannata ottaa vakavasti,  siihen rynkytykseen sisältyy paljon huumoria. Tulee hiki.

Tiistaisin käyn Nääshallin 60+ kuntosaliryhmässä, eikä siitä sen enempää. Taustalla laulavat Kirka, Portion boys ja Tapani Kansa. 

Torstaina aloitin kahvakuulajumpan. Osallistujat pakkautuivat yhteen riviin salin takaseinustalle ja kun takaseinä täyttyi, jäljelle jäävät ahtautuivat salin sivustalle mahdollisimman kauas ohjaajasta. 

Suunnitelmissani oli käydä kahvakuulan jälkeen uimassa tai vesijuoksemassa, mutta vesijuoksurata oli niin täynnä vesijuoksijoita, että jos teki pienenkin sivuliikkeen, niin tuli tönäisseeksi kanssajuoksijoita. Parina aamuna jalat ovat olleet jäykät ja kipeät. Syytän kahvakuulaa.

Törmäsin tänä aamuna Instassa mainokseen, jossa tarjottiin kokovartalomagneettitutkimusta ilman lääkärin lähetettä. Sitä suositeltiin ihan vain terveyden varmistamiseksi. En ole radiologi, mutta ajatus on älytön. Vaikka tutkimus tehtäisiin kohdistetusti tautiepäilyn vuoksi, ongelmana ovat erilaiset hyvänlaatuiset muutokset, joiden merkitystä ei voi arvioida ilman lisätutkimuksia. Kokovartalomagneetti ei takaa terveyttä, vaan johtaa ahdistukseen ja rahaa vieviin lisäselvityksiin julkisessa terveydenhuollossa.

Sopimus

Luin Kaj Korkea-ahon omaelämäkerrallisen (nyt kirjoitin sanan luultavasti oikein) kirjan Äitiä etsimässä. Romaani kertoo kahdesta homomiehestä, jotka kaipaavat omaa lasta. Haluavat perustaa perheen. He potevat voimakasta vauvakuumetta ja etsivät äitiä lapselleen. Prosessi on pitkä, mutta lopulta sopiva äiti löytyy ja lapsikin syntyy. Loppu on siis onnellinen. 

Miehet ja lapsen äiti kirjoittavat sopimuksen kumppanuusvanhemmuudesta. Sellainen sopimus olisi hyvä kaikkien vanhempien tehdä. Ei epäilystäkään, etteikö tulevaa lasta rakastettaisi ja hoivattaisi hyvin. Vanhempiakin on kolme ja sukulaisia liuta. 

Olen hankkinut lapseni vähäisin eväin ja ilman sopimuksia. Niinpä ero lasten isästä aiheutti lapsille monenlaisia murheita. Minulle tietysti myös ja epäilemättä lasten isällekin. Olisi varmaan ollut rankkaa, vaikka minkälaiset sopimukset olisi kirjoitettu, mutta olisihan lasta suunnitellessa hyvä ottaa huomioon ero tai vaikka toisen vanhemman kuolema.  Sopia kasvatusperiaatteista, joista sitten myöhemmin luistettaisiin. Neuvotella vanhempien vastuut ja menot omien kavereiden kanssa. Sitä paperia voisi sitten riitatilanteessa heilutella.

Luin somesta havainnon, että vanhoissa lastenkirjoissa lapset olivat pääroolissa,  ja vanhemmat korkeintaan mainittiin. Nykyiset lastenkirjat kirjoitetaan enemmän vanhemmille ja isovanhemmille. Eiväthän lapset niitä kirjoja osta, eivätkä sitäpaitsi liiku enää missään keskenään.  Aikuiset lähtevät mukaan pihalle ja leikkikentälle.

Minun on vaikea kuvitella, että vanhempani olisivat leikkineet kanssani (leikin kavereiden kanssa, hätätilassa siskojen) tai jotenkin puuttuneet asioihin, joita koulussa tai kaveripiireissämme tapahtui. En todellakaan ihannoi sitä aikaa, kyllähän lapsille tarjotaan nykyään huomattavasti enemmän turvaa tai ainakin joillekin lapsille tarjotaan ja toisille sitten taas ei. 

Viesti presidentille

Keskustelimme porukalla kouluaikaisista kesätyöpaikoista, joita riitti kalatehtaasta ja laivojen siivoamisesta Savon selluun. 

Yksi meistä joutui lukitsemaan työtilan oven, ettei esimiesasemassa toiminut mies olisi tullut kähmimään häntä, kesätyötä tekevää nuorta naista. Miehestä varoitettiin jo työhön tullessa. Olen kuullut moneltakin, että työtehtäviin ohjattaessa on valistettu, kenen kanssa ei saa jäädä kahdestaan samaan huoneeseen, eikä joutua yhteiseen hissiin. 

Lääkärien Face-ryhmässä mieskollega kysyi naislääkäreiltä seksuaalisesta häirinnästä, ja sai heti parisataa vastausta, suurin osa häirinnästä kohdistui alaikäisiin tyttöihin, mutta sitä esiintyi myös työssä. Sairaanhoitajat kokevat käsittääkseni häirintää huomattavasti enemmän.

Kirjoitin jo aiemmin tänne aikuisten miesten nuoriin tyttöhin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä, jota tapahtuu nykyään myös netissä. Onhan siitä keskusteltu muutenkin.  Blogiystäväni Marjatta taisi sanoa, että jonkun vaikutusvaltaisen suomalaisen (miehen) pitäisi sanoa, ettei homma vetele. Mietin kuka sellainen mies voisi olla ja päädyin siihen, että se olisi tietenkin Suomen presidentti Alexander Stubb. Kenellä muulla sitä valtaa olisi yhtä paljon. Puuttuihan Niinistökin koulukiusaamiseen.

Lähetin viestin presidentin kansliaan. Arvasin kyllä, ettei siitä olisi mitään hyötyä.  Sain kyllä vastauksen, jota ei tietenkään ollut kirjoittanut presidentti itse. Vastaus sisälsi sanahelinää tasa-arvosta, jota presidentti kaikissa tilanteissa edistää. 

Mitäpä nuorista tytöistä.  On tärkeämpiäkin asioita kuten urheilu ja Nato.