Kävin N:n kanssa Telakalla, josta saa ostaa eläkeläisalennusviiniä: (12 cl) maksaa 5 euroa. Menimme ravintolaan klo 15. Minun piti tuoda lainaksi Claire Keeganin uusin suomennos. N oli tavannut kustantajaansa ennen tapaamistamme. Joimme kaksi lasillista viiniä ja olin kotona joskus puoli kuuden aikaan. Tämä on eläkeläiselle sopiva tapa juopotella.
Julkaisin kuvani ja Telakka-käyntini somessa ja sain paljon tykkäyksia mainostettuani päivähiprakkaa. Sitten minua alkoi hävettää, joillekin alkoholi voi olla ongelma jne. En ollut pyytänyt N:ltä lupaa hänen nimensä mainitsemiseen. Aloin sensuroida itseäni. Monihan sanookin, ettei nykyään saa sanoa mitään. En näyttänyt kuvassa edes kovin hyvältä.
Poistin julkaisun.
Juopottelun jälkeen söin, neuloin, luin ja katsoin taas kerran Sofia Coppolan elokuvan Losti in Translation, joka on suosikkini. Siinä nuori nainen( Scarlett Johansson) haahuilee yksin Tokiossa ja luuhaa hotellihuoneessaan, ei saa nukuttua, on pitkästynyt ja yksinäinen, sillä hänen miehensä tekee koko ajan töitä. Vanhempi mies (ihana Bill Murray) on tullut kuvaamaan kaupunkiin viskimainosta. Hän tekee sen rahasta ja haluaisi mieluummin tehdä elokuvaa. Kotona asiat eivät ole kovin hyvin. Hän asuu samassa hotellissa nuoren pariskunnan kanssa.
Elokuvassa ei tapahdu paljonkaan, siinä ei ole varsinaista romanttista rakkaustarinaa, mutta rakastan elokuvaa silti. Olin unohtanut joitakin kohtauksia, suurimman osan muistin. Yksi katse voi olla suuri tapahtuma. Tokiokaan ei ole elokuvan kannalta kovin tärkeä, voisihan se olla joku toinenkin suuri kaupunki, mutta onneksi se on Tokio. Lost in Translation kertoo yksinäisyydestä ja toisaalta kahden ihmisen lyhyestä kohtaamisesta. Siinä on jotain lämpimämpää kuin villapaidassa tai siinä viskissä, jota Bill mainostaa. Lasissa onkin vain teetä.
Palaan vielä alun "juopotteluun". Luin Tove Janssonin Muumi-kertomuksia ja poimin tämän tarinasta Hattivattien salaisuus: "Ajatella, jos ei voisi koskaan tulla iloiseksi tai pettyä, mietti isä veneen kiitäessä läpi myrskyn. Ei koskaan voisi pitää kenestäkään ei suuttua eikä antaa anteeksi. Ei koskaan voisi nukkua eikä palella, ei koskaan erehtyä, ei tuntea vatsakipua eikä toipua siitä, ei viettää syntymäpäivää, ei juoda olutta eikä tuntea omantunnonvaivoja..."
7 kommenttia:
Ehdin nähdä sen sinun julkaisusi. Minusta sitä ei olisi pitänyt poistaa. Se oli osa tarinaa, jota sinä kirjoitat, ei siinä ollut mitään moitittavaa eikä sensuroitavaa - ja näytit hyvältä.
Jännä kun välillä tulee häpeä siitä, että tuo itseään liikaa esiin. Vaikka kaipa nykyään sitä pidetään suorastaan suotavana.
Näin on, ja minusta itsestä kertominen on anteliaisuutta.
Lueskelen tätä joskus mutta nykyään tuntuu kuin tästä olisi tullut vain naisten juttu, niin hädin tuskin kehtaa. Esimerkkinä kirjoitus "Kaksi miestä lavalla" ei saanut yhtään kommenttia.
Olen kyllä eläkkeellä, mutta alkoholijuomia nautin vain päivällisellä tai sen jälkeen. Tässä tuntee itsensä lähes raittiiksi, kiitos blogin.
Olen joskus lukenut hattivateista kertovan opuksen. He kulkivat aina parittomina määrinä, aika hassua, tai vertauskuvallista. Luulen että se kuvasi Toven isän biseksuaalisuutta. Lisäksi luulen että biseksuaaliset miehet saavat helposti homoseksuaalisia lapsia, esim C G E Mannerheim. Biseksuaalisuus on muuten tavattoman yleistä, katsokaa vaikka wikipedia.
terv. Auvo T
Onko kaksi viinilasillista klo 15-17 liikaa? Käytän alkoholia ihan liian vähän, todella harvakseltaan ja pieniä määriä. Miten niin naisten juttu, jokainen saa lukea, jos kiinnostaa. Teatteriesityksistä kertovat jutut saavat vähän kommentteja, mutta kyllä niitä luetaan.
Minäkin tykkään elokuvista, joissa ei tapahdu mitään. Viimeksi näin elokuvakerhossa erittäin tapahtumarikkaan Mulholland Driven. Tiesin jo etukäteen, etten tykkää enkä tykännyt. Olenkohan jotenkin erityisherkkä?
Minäkin tykkään sellaisista elokuvista, joissa tapahtuu vähän.
Lähetä kommentti