Tänään saimme nauttia kauden viimeisestä 60+ kahvakuula- ja kehonhuoltojumpasta. Molemmat järjestetään Pyynikin uimahallin kiinteistössä.
Jumppasalin yhden ikkunan yläpuolelta pilkistää linnunpesä ja välillä saattaa nähdä vilauksen sen asukkaastakin. Minä en ole nähnyt, mutta näin minulle on kerrottu. En tunne lintuja. Ystäväpiiriinikään ei kuulu yhtään siivekästä. Ikkunaan on teipattu lappu, jossa lukee: Älä avaa tätä ikkunaa.
Tunnille osallistuvat 60+ henkilöt ovat tulleet tutuiksi, tosin tunnen vain kaksi heistä nimeltä, he ovat R ja S. S haluaisi, että jumpan taustalla luukutettaisiin Rammsteinia. Ei luukuteta, vaan soitetaan jotain Samuli Edelmania. En haluaisi enää koskaan kuulla laulua Peggy. Siinä Samuli väittää, että syy juomiseen on Peggyssä.
Tällä kertaa kahvakuulaa veti nuori mieshenkilö, joka teki kaikki liikkeet yhdessä kanssamme. Hän heilutteli 24 kilon kahvakuulaa.
Olen aina keväisin alakuloinen. Välillä vähän itkuinenkin. Silti sanon "Ihana ilma", kun niin kuuluu sanoa. Elämä ei ole huvipuisto. Elämä on järkevästi järjestetty roskiskaappi ja kylmävesiuinti.
On minulla tällä viikolla pari kivaa kyläreissua. Saan myös kirjoittaa. Toivoisin, että joku lukisi niitä kirjoja.
Päivän motto: Jos ei voi elää kasipuolen elämää, niin kuusi miinuskin riittää (tämä on varastettu eräältä kirjailijalta, kaiken on lopulta sanonut/kirjoittanut joku toinenkin).
Kuva: Bussipysäkki Laulasmaalla Virossa
5 kommenttia:
Voimia, kevät on vaikeata aikaa. Huhtikuu on julma kuu, mutta niin tuntuu olevan toukokuukin, varsinkin alku. Kesällä yleensä helpottaa
Kyllä tästäkin selvitään.
"Kuusi miinuskin riittää." - Minä myös olen koko elämäni pitänyt alakuloa loitolla, enemmän ja myös vähemmän siinä onnistuen. Välillä tuntuu, että se on aika lähellä ja silloin on kannustuslauseet tarpeen.
Luin juuri Voi hyvin -lehdestä hyvän jutun itsemyötätunnosta. Mikä siinä onkin, että itseään väheksyy ja moittii tilanteessa, jossa toisia ymmärtää.
Jaksamista sulle!
Kuulun niihin itsensäpiiskaajiin. Siitä on vaikea enää päästä irti. Olin teatterissa katsomassa Jumppatyttöjä ja näytelmästä tuli hyvä mieli. Eilen kävin kivoissa juhlissa, enkä tuntenut itseäni ulkopuoliseksi!
Minä olen aina ihaillut sinun aktiivisuuttasi, itse kun olen taipuvainen erakoitumaan, ja ihmiskontaktien harveneminen vain ruokkii itsekritiikkiä.
Parhaillaan, matkan alla, murehdin englannin puhetaitoani, joka on ruostunut käytön puutteessa. Kun kerron tämän jollekulle minut tuntevalle, niin saan kuulla, että eihän minun pidä olla huolissani, työura englannin opettajana ja luen jatkuvasti kirjoja englanniksi ja katson elokuvia. Nuo passiiviset taidot vain ovat niin eri kuin kirjoittaminen ja varsinkin puhuminen. Minähän en ole suomeksikaan hyvä puhuja, miten voisin olla sitä vieraalla kielellä! Paljon helpompi olisi, jos ei tällaisella vaivaisi päätään. Eikä sillä, onko tukka hyvin. :D
Lähetä kommentti