Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Steinbeck. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Steinbeck. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. elokuuta 2023

Matkalla

Olen lähdössä joskus kuun lopulla Saarenmaalle ja muistan taas miten vaivalloista matkustaminen on: hotellivarauksia, matkustajien eriparisia toiveita, bussimatkojen, juna- ja laivalippujen ostamista, yhteensopimattomia aikatauluja ja varhaisia aamuherätyksiä. Ja nyt vasta kootaan matkaa.

Matkustaminen kyseiselle saarelle on helppoa, kun sitä  vertaa Joadin vuokraviljelijäperheen matkaan kohti Kaliforniaa. Reissulla haudataan sukulaisia, nähdään nälkää, on kuuma, ei ole peseytymismahdollisuuksia, ei rahaa, auto hajoaa, tiellä kohdataan sekä ystävällisyyttä että vihaa. John Steinbeck kertoo vaivalloisesta matkasta romaanissaan Vihan hedelmät vuodelta 1939. Olen kirjan puolivälissä ja on vihdoin päästy perille. Romaanin matkustavaisista tulivat mieleen nykyajan pakolaiset. Ihailen Steinbeckin kykyä ymmärtää ihmisiä ja liikuttaa lukijaa. 

En tiennyt, että kirjasta on kaksi suomennosta, Alex Matsonin (luen sattumalta sitä) ja uudempi Raimo Salmisen käännös. Molemmat suomentajat ovat Tampereelta. Alex Matsonin elämäkerta Elää kokea ymmärtää -Alex Matsonin elämä, julkaistiin tänä vuonna (en ole sitä lukenut). Elämäkerran on kirjoittanut Yrjö Varpio. Muistelen, että Matson on testamentannut Sanasto-korvauksensa Pirkkalaiskirjailijoille. 

En ole huomannut suomennoksessa mitään vikaa, ainoa mikä ihmetyttää on se, että kirjassa syödään sivulihaa. Kai se on sitä samaa siansivua, josta tehdään pekonia. 

Olen kuunnellut Louis Therouxin podcastia, viimeisimmässä jaksossa haastatellaan kirjailija, koomikko ja käsikirjoittaja Ben Eltonia. Podcastissa Elton sanoi, että ihmiset aistivat, kun joku haluaa olla oikein pidetty, eivätkä tykkää siitä. Siksi John Lennon on suositumpi kuin Paul McCartney.

perjantai 15. toukokuuta 2020

Oliko villapuseroissa olkatoppaukset?

Ilmojen haltija ei osaa päättää onko nyt marraskuu vai toukokuu. Ilahduin kun havaitsin hänen peruuttaneen hetkeksi toukokuun. Ei tarvitse olla aktiivinen, vaan saa toteuttaa todellista sisintään, joka mielellään kääriytyy huopaan ja keskittyy olohuoneen katon tuijottamiseen. Jonain päivänä katosta alkaa putoilla irtokarkkeja, eikä silloin tarvitse kuin avata suunsa.

Kun taivaalta alkoi valua räntää, täyttyi some lumisten pihojen ja puistojen kuvista ja räntäsadevideoista.  Aah, Espoossakin sataa räntää ja Tesomalla.

Yritän kirjoittaa ajasta, jolloin olin nuori aikuinen, mutta en oikein muista, oliko villapuseroissa olkatoppaukset, mitä levyjä kuunneltiin, mitä ohjelmia katsottiin ja syötiinkö paprikaa. En siis kirjoita itsestäni, joten kenenkään ei tarvitse säikähtää. En ole erityisen nostalginen ihminen, vaan kuten olen täällä jo avautunut, olen nyt vähemmän ahdistunut kuin nuorena, enkä myöskään kaipaa olkatoppauksia, Elysee kuohuviiniä tai Ahti Lammen debyyttialbumia Elämän valttikortit.

Luin John Steibeckin varhaistuotantoon kuuluvan romaanin Taivaan laitumet, nappasin kirjan kirjaston vaihtohyllystä ja nyt se tuntui sopivalta luettavalta. Romaania on moitittu aikoinaan sentimentaaliseksi, mutta minusta se oli ihanan sentimentaalinen, tosin kirjailija ylsi myöhemmin korkeammalle ja sai jopa Nobelin palkinnon.  Taivaan laitumet julkaistiin 1932. Tuli mieleen, että Elizabeth Strout on saattanut lukea romaanin ja kehittää tyylistä oman vielä paremman versionsa.