Lydia the tattooed lady

Linnunlaulua. Pikkuisen kevättä on ilmassa ja vielä enemmän vaatekaupoissa, mutta ei sieluissa (tai varmaan joidenkin sieluissa on). Mämmiä ja pääsiäismunia voi jo ostaa, laskiaispullat ja runebergintortut on siivottu alta pois.  

Kuuntelin tänä aamuna kävellessäni Louis Therouxin podcastia, jossa hän kertoo, ettei haluaisi mennä juhliin, mutta menee kuitenkin. Mies on yksi maailman tunnetuimpia dokumentaristeja, mutta hänelläkin on etukäteisahdistusta sosiaalisiin tilateisiin liittyen.  Tästä saa helposti sellaisen käsityksen, että jotkut juhlat olisivat tulossa. Vakuutan, ettei näin ole.

Kyynärvarteeni on eilen tatuoitu pieni kukkakimppu. Vaatimattomia luonnonkukkia. Kukat ovat vielä suojassa muovin alla ja pientä katumusta ilmassa, vaikka tuskin kukaan edes huomaa kuvaa, sillä se sijaitsee kyynärvarren sisäpuolella.  

Tatutointitila näytti ihan kampaamolta tai kosmetologin vastaanotolta. Valoisalta. Ei tummia seiniä, eikä lihaksikkaita könsikkäitä. Toimenpide ei sattunut, mutta tuntui epämiellyttävältä. Ihan kuin nainen olisi käsitellyt kyynärtaipeen ihoa, vaikka hän piirsi kuvan alemmaksi. Hämmästelen ihmisiä, joiden iho on tatuointien peitossa, miten he ovat jaksaneet maata riittävän pitkään jonkun kiusattavana.  Ennen toimenpidettä piti allekirjoittaa paperi, jossa vakuutin, etten ole humalassa.  No oli paperissa muutakin.

Tatuoija sanoi, että hän piirtää mieluiten luontoa, kasveja ja hyönteisiä. Hän nauttii käsillä tekemisestä. Nainen oli ommellut itselleen asun keskiaikamarkkinoita varten omin kätösin, ilman ompelukonetta. 

Voi tietty miettiä miksi myöhäiskeski-ikäinen nainen ottaa tatuoinnin, säästäisi nekin rahat lapsilleen tai hautajaisiinsa.  En tiedä. Epäilen tämän jäävän viimeiseksi, vaikka olen kuullut, että kun tälle tielle lähtee, ei paluuta ole. Näin kävi Lydialle:

Oh Lydia, oh, Lydia, say have you met Lydia
Oh, Lydia, the tattooed lady
She has eyes that folks adore so
And a torso even more so
Lydia, oh, Lydia, that encyclopedia
Oh, Lydia, the queen of them all
On her back is the Battle of Waterloo
Beside it the Wreck of the Hesperus too
And proudly above the waves
The Red, White and Blue
You can learn a lot from Lydia

 

(Ensimmäinen säkeistö Groucho Marxin sanoittamasta laulusta Lydia the tattooed lady.)

 

Matkalla

Olen lähdössä joskus kuun lopulla Saarenmaalle ja muistan taas miten vaivalloista matkustaminen on: hotellivarauksia, matkustajien eriparisia toiveita, bussimatkojen, juna- ja laivalippujen ostamista, yhteensopimattomia aikatauluja ja varhaisia aamuherätyksiä. Ja nyt vasta kootaan matkaa.

Matkustaminen kyseiselle saarelle on helppoa, kun sitä  vertaa Joadin vuokraviljelijäperheen matkaan kohti Kaliforniaa. Reissulla haudataan sukulaisia, nähdään nälkää, on kuuma, ei ole peseytymismahdollisuuksia, ei rahaa, auto hajoaa, tiellä kohdataan sekä ystävällisyyttä että vihaa. John Steinbeck kertoo vaivalloisesta matkasta romaanissaan Vihan hedelmät vuodelta 1939. Olen kirjan puolivälissä ja on vihdoin päästy perille. Romaanin matkustavaisista tulivat mieleen nykyajan pakolaiset. Ihailen Steinbeckin kykyä ymmärtää ihmisiä ja liikuttaa lukijaa. 

En tiennyt, että kirjasta on kaksi suomennosta, Alex Matsonin (luen sattumalta sitä) ja uudempi Raimo Salmisen käännös. Molemmat suomentajat ovat Tampereelta. Alex Matsonin elämäkerta Elää kokea ymmärtää -Alex Matsonin elämä, julkaistiin tänä vuonna (en ole sitä lukenut). Elämäkerran on kirjoittanut Yrjö Varpio. Muistelen, että Matson on testamentannut Sanasto-korvauksensa Pirkkalaiskirjailijoille. 

En ole huomannut suomennoksessa mitään vikaa, ainoa mikä ihmetyttää on se, että kirjassa syödään sivulihaa. Kai se on sitä samaa siansivua, josta tehdään pekonia. 

Olen kuunnellut Louis Therouxin podcastia, viimeisimmässä jaksossa haastatellaan kirjailija, koomikko ja käsikirjoittaja Ben Eltonia. Podcastissa Elton sanoi, että ihmiset aistivat, kun joku haluaa olla oikein pidetty, eivätkä tykkää siitä. Siksi John Lennon on suositumpi kuin Paul McCartney.