Luin tänä aamuna loppuun ruotsalaisen Karin Smirnoffin trilogian viimeisen osan. Kirjat kertovat pohjoisesta ja Jana Kippo- nimisestä taiteilijasta ja kotihoidon työntekijästä. Smirnoff ei käytä pilkkuja, aloittaa erisnimet pienellä kirjaimella ja kirjoittaa etu-ja sukunimet yhteen. Helpottaa kirjoittamista, mutta ei välttämättä lukemista. Toisaalta karinsmirnoff kirjoittaa lakonisesti eikä pilkkuja oikeastaan tarvita.
Olen itse saanut ohjeen, jonka mukaan vähän pilkkuja on parempi kuin paljon pilkkuja.
Viimeisestä osasta Sitten menin kotiin (Tammi, 2022) ilmenee miksi janakippo on sellainen kuin on. Aloita ensimmäisestä osasta (Lähdin veljen luo), niin minäkin tein, enkä silti oikein tahtonut muistaa kuka on göstagrönlund, taksianders, mikkorepolainen ja lukuisat muut henkilöt, sillä heitä on paljon. Toki moni esiintyy tässä osassa ensimmäistä kertaa.
Janakipon osalle kertyy kohtuuttoman monta kuolemaa, väkivaltaista miestä ja raiskaajaa. Kirja olisi raskas, jollei se olisi humoristinen ja täynnä lämpöä. Kiitos karinsmirnoff ja suomentaja outimenna.
Olen kirjoittanut kolumneja Reuma-lehteen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sen painos on noin 35 000. Kolumnien aiheisiin ei ole puututtu. Suunnittelin ensin, että kirjoitan seuraavalla kerralla eutanasiasta, mutta sitten päätinkin kirjoittaa seksistä. Lääkiksessä ei aiheesta puhuttu käytännössä ollenkaan. Varmaan nykyään puhutaan. Panokset kirjoittamisen suhteen kovenevat, pilkuilla tai ilman. Katsotaan miten minulle käy.