Lydia the tattooed lady

Linnunlaulua. Pikkuisen kevättä on ilmassa ja vielä enemmän vaatekaupoissa, mutta ei sieluissa (tai varmaan joidenkin sieluissa on). Mämmiä ja pääsiäismunia voi jo ostaa, laskiaispullat ja runebergintortut on siivottu alta pois.  

Kuuntelin tänä aamuna kävellessäni Louis Therouxin podcastia, jossa hän kertoo, ettei haluaisi mennä juhliin, mutta menee kuitenkin. Mies on yksi maailman tunnetuimpia dokumentaristeja, mutta hänelläkin on etukäteisahdistusta sosiaalisiin tilateisiin liittyen.  Tästä saa helposti sellaisen käsityksen, että jotkut juhlat olisivat tulossa. Vakuutan, ettei näin ole.

Kyynärvarteeni on eilen tatuoitu pieni kukkakimppu. Vaatimattomia luonnonkukkia. Kukat ovat vielä suojassa muovin alla ja pientä katumusta ilmassa, vaikka tuskin kukaan edes huomaa kuvaa, sillä se sijaitsee kyynärvarren sisäpuolella.  

Tatutointitila näytti ihan kampaamolta tai kosmetologin vastaanotolta. Valoisalta. Ei tummia seiniä, eikä lihaksikkaita könsikkäitä. Toimenpide ei sattunut, mutta tuntui epämiellyttävältä. Ihan kuin nainen olisi käsitellyt kyynärtaipeen ihoa, vaikka hän piirsi kuvan alemmaksi. Hämmästelen ihmisiä, joiden iho on tatuointien peitossa, miten he ovat jaksaneet maata riittävän pitkään jonkun kiusattavana.  Ennen toimenpidettä piti allekirjoittaa paperi, jossa vakuutin, etten ole humalassa.  No oli paperissa muutakin.

Tatuoija sanoi, että hän piirtää mieluiten luontoa, kasveja ja hyönteisiä. Hän nauttii käsillä tekemisestä. Nainen oli ommellut itselleen asun keskiaikamarkkinoita varten omin kätösin, ilman ompelukonetta. 

Voi tietty miettiä miksi myöhäiskeski-ikäinen nainen ottaa tatuoinnin, säästäisi nekin rahat lapsilleen tai hautajaisiinsa.  En tiedä. Epäilen tämän jäävän viimeiseksi, vaikka olen kuullut, että kun tälle tielle lähtee, ei paluuta ole. Näin kävi Lydialle:

Oh Lydia, oh, Lydia, say have you met Lydia
Oh, Lydia, the tattooed lady
She has eyes that folks adore so
And a torso even more so
Lydia, oh, Lydia, that encyclopedia
Oh, Lydia, the queen of them all
On her back is the Battle of Waterloo
Beside it the Wreck of the Hesperus too
And proudly above the waves
The Red, White and Blue
You can learn a lot from Lydia

 

(Ensimmäinen säkeistö Groucho Marxin sanoittamasta laulusta Lydia the tattooed lady.)

 

Teräsleidi

Olen löytänyt sisäisen seniorikansalaiseni. Se on saattanut piillä minussa jo parikymmenvuotiaasta ja nyt se saa rehottaa röyhkeästi.

Nääs-hallin 60+ kuntosaliharjoituksista puuttui kaikenlainen päteminen! Liiallinen painojen lisääminen, lihaksilla, vaatteilla ja taidoilla brassailu. Vaikka timmejäkin vartaloita näkyi niinkuin minun. Vitsi, vitsi.

Rouvien hulavannetyöskentely ylsi pro-tasolle.

Nääshalli on väestönsuoja, jonne laskeudutaan maanalaista käytävää. Ennen liikuntatiloihin johtavaa käytävää kuljetaan oviaukosta, jonka molemmat puolisen metriä paksut ovet ovat avoinna. Vaikka mikä katastrofi iskisi kesken harjoituksen, siellä tuntisi olevansa turvassa.

Tänään oli tarkoitus kirjoittaa, mutta kun tulin kuntosaliharjoituksista kymmeneltä niin oli ihan pakko keittää ensin kahvit. Sitten mietin, että jos ihan hetken makaisin tuossa sohvalla ja lukisin Anni Saastamoisen romaania Sirkka ja nyt kello onkin pian puoli kaksi. Eikös silloin ole jo lounaan vuoro ja pitäisi käydä Tokmannilla ostamassa kissanruokaa ja Substralia.

Kaikki halukkaat eivät mahtuneet eiliseen Teräsleidit elokuvan näytökseen. Pidin kovasti Leena Uotilan suorituksesta, josta löytyivät kaikki elämän sävyt. Mustat, retuliinit, harmaat, siniset, punaiset ja auringonkeltaiset. Seela Sellaa ihailen. Vanhojen rouvien road movieen oli tungettu vähän liikaakin kaikkea. Välillä kyllä nauratti.

V oli tatuoitattanut käsivarteensa sanan EI, kaunolla tosin. Se olisi minunkin pitänyt joskus tehdä. Myöhemmin perään voisi tatuoida SAA ELVYTTÄÄ.