Sitä sun tätä

Jyväskyläläisistä grillikioskeista sai ainakin 80-luvulla ostettua annosta nimeltä Sitä sun tätä. Pahvilootaan kauhottiin ranskalaisia perunoita ja päälle ripoteltiin rasvassa käristettyjä makkaran paloja. Oheen sai kurkkusalaattia, sinappia ja ketsuppia. Tarjoan teille samaa, mutta kirjallisessa muodossa. 

Sairastan pitkästä aikaa flunssaa. Olen joutunut jättäytymään pois kuntosaliryhmästä ja jumpasta, tämän päivän vesijumppakin taitaa jäädä väliin. Aamulla oli tarkoitus mennä Ikeaan aamiaiselle ja ostoksille ystävän kanssa, mutta peruimme sen. 

Illalla olisi liput Työviksen Pienen hauen pyydystykseen, mutta en uskalla mennä esitykseen, sillä pelkään yskiväni keuhkoni näyttämölle. Olisin istunut eturivissä. 

Luultavammin ihmiset luulisivat veristen keuhkojen olevan osa esitystä, sillä onhan lavalla muun muassa peijooneja. Näyttelijät sanoisivat "Oletko huomannut, että autossasi on peijooni?" ja "Oletko huomannut, että tuon eturivin naisen keukot ovat lentäneet näyttämölle?"

Sain Kirjallisuuden edistämissäätiöltä apurahan uuden läppärin hankkimista varten.  Kiitän säätiötä! Tunnen itseni oikeaksi kirjailijaksi. Ainakin hetkisen. 

Olen katsellut jalkalamppua erään vanhojen tavaroiden myymälän ikkunassa noin kuukauden verran. Eilen sitten päädyin siihen, että se olisi ihana ja kävelin liikkeeseen sitä ostamaan (lamppu ei ollut kallis). Kauppias kertoi, että valaisin myytiin netissä puoli tuntia aiemmin. 

Luen Rachel Cuskin esseekokoelmaa Mykkäkoulu (S&S, 2023). Esseet eivät vaadi yltiömäisen laajaa yleissivistystä tai ankaraa googletusta, mutta ovat fiksuja. 

Opin, että Englannissa mykkäkoulusta puhuttaessa (kaikki ovat varmasti törmänneet ilmiöön jossain vaiheessa) sanotaan, että ihminen passitetaan Coventryyn. Sillä joka operoi hiljaisuudella on suurempi valta (hän on jotenkin niskan päällä) kuin sillä joka menettää malttinsa ja huutaa. 

Tämäkin tuntuu kirjassa todelta ja omalta (lapsuudenperheeni muutti usein): 

"Me muutimme usein, ja joka kerta tuntui että lähtösysäyksen antoi ympäristön hioutuminen täydelliseksi, ikään kuin asuminen olisi rakennusprojekti joka oli saatu päätökseen."

Suosittelen Mykkäkoulua. En suosittele mykkäkoulua.

Mistä hyvät äidit on tehty?

Minusta tuntuu, että olemme vanhempina vanhempiemme kopioita, silloinkin kun yritämme toimia eri tavalla kuin omat vanhempamme. Hämmästyin aikoinaan miten sujuvasti suustani soljahtivat ne samat jorinat kuin heiltä, erityisesti äidiltä. 

Aikuisten lasten äitinä olen ainakin nykyään enemmän varovainen tarkkailija kuin puuttuja. En anna neuvoja, ellei niitä kysytä, eikä ole kysytty. Olen ehkä yrittänyt tyrkyttää jotain  kirjavinkkiä, joka ei ole kiinnostanut kumpaakaan. Kerran olen vastannut puhelimessa kysymykseen, miten tehdään uunijuureksia. Olen kehottanut varaamaan ajan koronarokotukseen ja tutkituttamaan rasva-arvot.

Kun lapset olivat murrosikäisiä, oma henkinen tasoni oli samaa luokkaa kuin lapsillani. Huusimme kilpaa. Luultavammin olin jopa alemmalla tasolla kuin he.

Luen Rachel Cuskin romaania Toinen paikka, jonka päähenkilö (kirjailija ammatiltaan) sanoo, ettei lapsilla ole velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan.  Hän sanoo tyttärelleen "Velvollisuuteni on päästää sinut menemään". 

Minäkin ajattelen, ettei lapsillani ole velvollisuuksia minua kohtaan. Toivon tietysti, että voimme olla tekemisissä toistemme kanssa. Voihan minulla olla jotain piilotettuja toiveita, joita en myönnä edes itselleni. Ehkä valehtelen itselleni. Järjen tasolla ajattelen kuitenkin näin.

Ihan sivuhuomautuksena: rakastan Rachel Cuskia.

Siskonpoika teki koulussa äitienpäiväkortin. Ilmeisesti opettaja oli antanut ohjeen kirjoittaa "Äitini on tehty" ja perään lapsi oli kirjoittanut "raudasta, murhavideoista", seuraava sana oli sutattu, mutta siskoni katsoi korttia valoa vasten, jolloin sutun alta paljastui "vieraanvaraisuudesta".