Näytetään tekstit, joissa on tunniste apuraha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste apuraha. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Sitä sun tätä

Jyväskyläläisistä grillikioskeista sai ainakin 80-luvulla ostettua annosta nimeltä Sitä sun tätä. Pahvilootaan kauhottiin ranskalaisia perunoita ja päälle ripoteltiin rasvassa käristettyjä makkaran paloja. Oheen sai kurkkusalaattia, sinappia ja ketsuppia. Tarjoan teille samaa, mutta kirjallisessa muodossa. 

Sairastan pitkästä aikaa flunssaa. Olen joutunut jättäytymään pois kuntosaliryhmästä ja jumpasta, tämän päivän vesijumppakin taitaa jäädä väliin. Aamulla oli tarkoitus mennä Ikeaan aamiaiselle ja ostoksille ystävän kanssa, mutta peruimme sen. 

Illalla olisi liput Työviksen Pienen hauen pyydystykseen, mutta en uskalla mennä esitykseen, sillä pelkään yskiväni keuhkoni näyttämölle. Olisin istunut eturivissä. 

Luultavammin ihmiset luulisivat veristen keuhkojen olevan osa esitystä, sillä onhan lavalla muun muassa peijooneja. Näyttelijät sanoisivat "Oletko huomannut, että autossasi on peijooni?" ja "Oletko huomannut, että tuon eturivin naisen keukot ovat lentäneet näyttämölle?"

Sain Kirjallisuuden edistämissäätiöltä apurahan uuden läppärin hankkimista varten.  Kiitän säätiötä! Tunnen itseni oikeaksi kirjailijaksi. Ainakin hetkisen. 

Olen katsellut jalkalamppua erään vanhojen tavaroiden myymälän ikkunassa noin kuukauden verran. Eilen sitten päädyin siihen, että se olisi ihana ja kävelin liikkeeseen sitä ostamaan (lamppu ei ollut kallis). Kauppias kertoi, että valaisin myytiin netissä puoli tuntia aiemmin. 

Luen Rachel Cuskin esseekokoelmaa Mykkäkoulu (S&S, 2023). Esseet eivät vaadi yltiömäisen laajaa yleissivistystä tai ankaraa googletusta, mutta ovat fiksuja. 

Opin, että Englannissa mykkäkoulusta puhuttaessa (kaikki ovat varmasti törmänneet ilmiöön jossain vaiheessa) sanotaan, että ihminen passitetaan Coventryyn. Sillä joka operoi hiljaisuudella on suurempi valta (hän on jotenkin niskan päällä) kuin sillä joka menettää malttinsa ja huutaa. 

Tämäkin tuntuu kirjassa todelta ja omalta (lapsuudenperheeni muutti usein): 

"Me muutimme usein, ja joka kerta tuntui että lähtösysäyksen antoi ympäristön hioutuminen täydelliseksi, ikään kuin asuminen olisi rakennusprojekti joka oli saatu päätökseen."

Suosittelen Mykkäkoulua. En suosittele mykkäkoulua.