Henkinen ruotsalaisuus

Vaikka viikonpäivillä ei ole nykyään niin paljon väliä, niin on kuitenkin. Tänään tuntuu maanantailta. Sunnuntaina kuljetaan verkkareissa, mutta maanantaina puetaan päälle jotain ryhdikkäämpää, mutta kuitenkin naisellista.  Ryhdistäydytään henkisesti ja fyysisesti, hartiat taakse ja vatsa sisään, haetaan tarpeellisen ihmisen ilme kasvoille. Laitetaan ripsiväriä ja piirretään kulmakarvat.

Kuuntelin Areenasta THL:n johtajan Mika Salmisen haastattelun ja ymmärsin taas, ettei tästä tilanteesta ole helppoa ulospääsyä. Olen löysännyt henkilökohtaisia rajoituksiani siten, etten enää pidätä hengitystä kun joku kävelee vastaan. Pyrin henkiseen ruotsalaisuuteen, sillä heitähän tämä epidemia ei huolestuta. Ruotsalaiset ovat Hannu Hanhia ja me olemme Aku Ankkoja, joten eivätköhän he lopulta onnistu tässäkin paremmin vaikka nyt ei näyttäisikään siltä.

Mietin vanhusten tilannetta. Jos sinulla itselläsi olisi jäljellä vaikkapa korkeintaan pari kohtuullista elinvuotta (näyttää siltä, että koronakriisi saattaa kestää jopa niin kauan), haluaisitko eristäytyä tärkeistä ihmisistä tuoksi ajaksi. Vaikka kommunikoidaan minkälaisilla vimpaimilla ja ruudulla vilahtaa ystävän, lapsen, rakastetun, vanhemman tai lapsenlapsen naama, niin ei se fyysistä kohtaamista korvaa. Ihminen, jota et oikeasti tapaa etääntyy väistämättä ainakin jossain määrin.

Elämä on täynnä riskejä ja vaikkapa rakastuminen on niin suuri riski, ettei sitä noin järkevästi ajatellen kannattaisi kenenkään ottaa.

P.S. Noudattakaa kuitenkin viranomaisten ohjeita!