Kun lakkasin yrittämästä

Olen aikoinaan lukenut työterveyslääkäri Juhani Seppäsen kirjan Selvästi juovuksissa (kirja julkaistiin 2011), joka kertoo Seppäsen yrityksestä pidättäytyä alkoholista vuoden ajan. Kirjoittaja kuoli hiljattain hoivakodissa, jonne oli joutunut alkoholidementian vuoksi.  Laura Pörsti kirjoitti kirjan Antiliikkuja siitä, miten yritti tehdä liikunnasta mieluisan tavan. Laura Friman piti vuoden vaatteiden ostolakon ja kirjoitti traumaattisesta kokemuksestaan kirjan nimeltä Tauko. 

Suunnittelin kirjoittavani kirjan Vuosi ilman kirjoittamista, mutta miten voi kirjoittaa kirjan siitä, ettei kirjoita? R ehdotti nimeksi Lakkasin yrittämästä, vai oliko se Kun lakkasin yrittämästä. 

Eilen tuli Hylsy (alan kirjoittaa Hylsyn isolla alkukirjaimella). Hylsy on ruma karvainen otus, joka örisee, haisee pahalta, eikä sillä ole alkeellisimpiakaan pöytätapoja. Sen ilmaantuminen vie elämänilon useaksi päiväksi. 

Uin 12.4 asteisessa vedessä ja se auttoi. Ainakin hetkeksi. Vesihoitoja on aikoinaan käytetty mielen sairauksien hoitoon, tuskin kovin hääppöisin tuloksin. Vesihoidot saattoivat kestää niin pitkään, että ammeessa joutui nukkumaankin. Kävin tänäänkin uimassa, sillä tarvitsen päivittäisen kylmäaltistukseni. 

Feministinen aikakausilehti Tulva on valinnut seitsemän miestä, joista yleisö saa valita Suomen kelvollisimman miehen. Ehdokkaat ovat: Paleface, Juha Hurme, Fathi Ahmed, Sixten Korkman, Antti Rinne, Riku Rantala ja Pirkka-Pekka Petelius. En ole ihan vakuuttunut tuosta listasta. Tunnen paljon kelvollisempia.  Lehden sivuilla voi äänestää tai ehdottaa jotakuta listan ulkopuolistakin. 

Pelkään arkkupakastimia

Kirjailija Päivi Haanpää kertoi joskus somessa keräävänsä jokaisesta hylsystä (kyse oli apurahahylsyistä) yhden leiman hylsykorttiin. Kun kortti tulee täyteen hän saa jonkun palkinnon. 

Minä kokoan hylsykorttiini kustantamojen lähettämiä hylsyjä. Sain eilen toisen leiman. En ilahtunut leimasta. Kun saan kortin täyteen syön jäätelön, pääsen Särkänniemeen tai nautin viinilasillisen. Hylsy vaikkakin ystävällinen ja kannustava, peräti kehuvakin, hylsy kuitenkin. Kyllähän se itketti, vaikka en missään vaiheessa uskonut, että käsikirjoitukseni menisi läpi tuohon suureen arvokkaaseen kustantamoon. Epäilen hylsyn lempeyden liittyvän siihen, että sen lähettäjä oli ystäväni kustannustoimittaja. 

Minusta tuntuu, etteivät ne kolme kirjaa, jotka minulta on julkaistu, menisi enää läpi siitä tiheästä seulasta, jolla erotetaan myyvät ja palkitut kirjailijat meistä tarpeettomista nysvääjistä. 

Näyttelijä, ohjaaja ja näytelmäkirjailija Lea Klemola kertoi Hesarin 60-vuotishaastattelussa kuinka kirjoittaminen vei hänet ylivireystilaan, tuli rytmihäiriöitä ja yöunet menivät. Hänelle aloitetiin mielialalääkitys. Lehdessä hän kuvaa lääkityksen vaikutusta fantastiseksi, sillä hänelle ei tullut sen aikana yhtään ainutta ideaa. "Se oli muistutus siitä, että ilman kirjoittamista voi elää." 

En vertaile itseäni lahjakkaaseen Lea Klemolaan. Ihailen hänen töitään.

Viime päivinä olen miettinyt sitä 80-vuotiasta lääkäriä, joka on säilönyt kaksi luonnollisen kuoleman kuollutta omaistaan pakastamalla. Hänellä oli kai jotain hautausbisnestäkin, eihän hän muuten niitä ruumiita olisi saanut itselleen. Aikuisen ihmisen pakastaminen vaatiin melko suuren tilankin. Minulle on painunut mieleen lapsuudessani näkemäni televisio-ohjelma, jossa pakastimesta löytyy näyttelijä Ossi Ahlapuron näyttelemän roolihenkilön huurteinen ruumis. Olen sen jälkeen vähän pelännyt arkkupakastimia. 

Kuva on Nokialta, eikä liity aiheeseen mitenkään. 

Sosiaalinen erakko

Olemme siirtyneet aikaan, jolloin pukeutuminen on kaikkeen mahdolliseen varautumista tai arpapeliä. Ennen ulos menemistä kurkin ikkunasta, millaisiin asuihin kaupunkini asukkaat ovat pukeutuneet. Silti kärsin usein vääristä vaatevalinnoista. 

Olen vähän toipunut hylsystä ja suunnittelen tänään meneväni elokuviin. Samaa suunnittelin eilenkin ja toissapäivänä, mutta en saanut aikaiseksi.  Nyt ostin lipun valmiiksi, joten on pakko mennä. Pelkään aina, että minusta tulee erakko. Siskoni ei pitänyt sitä realistisena uhkana. 

Kävin eilen uimassa (16.8 astetta). Nautin nykyään tosi paljon luonnonvesissä uimisesta, vaikka uimapaikkani onkin varsin urbaani. Vesi tuntuu jotenkin pehmeämmältä ja näyttää kauniimmalta kuin uimahallissa. 

Joku väitti, että uimahuoneen avaimet ovat loppuneet, toivottavasti saan omani, sillä olen jo maksanut avaimesta.  

Jokaisessa lehdessä kirjoitettiin jossain vaiheessa Johanna Vuoksenmaan uintiharrastuksesta. Hän oli uinut vähintään viidessäsadassa järvessä.  Vuoksenmaan uimisista kirjoitettiin ainakin Avussa, Kotiliedessä, Suomen kuvalehdessä, Helsingin sanomissa, Maaseudun tulevaisuudessa, Kodin kuvalehdessä, Kirkko ja koti ja Voi hyvin lehdissä

Hengissä ollaan. Tulkaa tekemään haastattelu uintiharrastuksestani.  

Kuvitukseksi valitsin ottamani kännykkäkuvan. 

Eläkeläisolut

Tapasin vanhoja ystäviä Telakan terassilla. Nainen viereisestä pöydästä huuteli ystävilleen, että ravintolasta saa olutta, talon viiniä ja tiettyä ruoka-annosta seniorihintaan. Ryntäsimme heti tiskille alennusviiniä hakemaan. 

Nyt olen kuullut, että monista lounasravintoloista saa ruokaa eläkeläisalennuksella. Tästä lähtien ryhdyn napakasti vaatimaan alennuksia kaikkialla. Unkarissa eläkeläisten ei tarvitse maksaa julkisen liikenteen käytöstä.

Niitä vanhoja hylsyjä tipahtelee sähköpostiin kuin lyöntejä palleaan. Rangaistuksia vanhoista pahoista teoista. Kustantamot puhdistavat pöytiään turhasta rojusta ennen lomiaan. 

J kysyi siinä alennusviinin ääressä, miten käsittelen näitä hylkäyksiä. Hänellä on kokemusta tieteellisten artikkeleiden hylsyistä kuten minullakin. Puhun kaikille, jotka jaksavat kuunnella. Menen kävelylle. Vihaan kirjoja. Vihaan kustantamoja.

Sain erään kirjailijan somepostauksesta vinkin, että kannattaa askarrella hylsykortti ja kun siihen saa kymmenen leimaa, voi ostaa itselleen jotain kivaa (se voi olla myös aineetonta kivaa). Tekisi mieli ostaa silkkilakanat, joita Deborah Levy kehuu kirjassaan Omistuskirjoituksia. Ovat ikävä kyllä turhan kalliita, eikä niistä saa eläkeläisalennusta.

Ratsastaja

Kun ratsastaja putoaa hevosen selästä, kehotetaan häntä kiipeämään uudestaan satulaan mahdollisimman pian. Jos kaatuu laskettelumäessä, on hyvä nousta heti mäen laelle ja laskea rinnettä alas kuoppaan, josta hissit lähtevät. Kannattaa laskea edes lastenmäki ja mennä vasta sen jälkeen rinneravintolaan. Nämä ohjeet pätevät tietysti vain niihin onnekkaisiin, joiden luut ovat pysyneet ehjinä, eikä päähän ole tullut suurempia kolhuja.

Olen yrittänyt tehdä saman hylsyn jälkeen, mutta kun aiemmin löysin merkkejä siitä, että osaan ja minun kannattaa kirjoittaa, niin nyt katseeni kiinnittyy jatkuvasti niihin vastakkaisiin todisteisiin. 

Ehkä hylsyn jälkeen kuuluu pitää suruaika, jonka jälkeen voi vasta laskea sormensa näppäimistölle. Kuinka pitkä aika sitten riittää? 

Koska hylsy on takertunut mieleeni harmillisen tiukasti, kirjoitin aiheesta amatöörimäisen lehtijutun (en ole koskaan kirjoittanut lehtiartikkeleita). En tiedä lähetänkö sitä koskaan mihinkään ja ketä sellaisella tekstillä voisi kiusata.

Hylsy

Romaanikäsikirjoitukseni hylättiin. Päädyin siihen, että on helpompaa kirjoittaa asiasta avoimesti. Nyt tiedostossani lymyää kelvoton romaanikäsikirjoitus, joka tulee aina sanomaan minulle "Älä luule itsestäsi liikoja". En usko, että tarjoan sitä muihin kustantamoihin. 

Kun sain kustannussopimuksen Ei saa elvyttää -romaanista, olimme R:n ja hänen puolisonsa kanssa lounaalla. Kun soitin R:lle, että minua hävettää koko romaani, hän oli juuri Prismassa ostoksilla. Kun sain hylsyn, soitin R:lle, joka kertoi olevansa Sokoksen vessassa.

Näin selvisin eilisestä:

Poistin Facen puhelimestani, sillä en ole valmis kohtaamaan kustannussopimuksesta iloitsevia kirjailijoita. Samalla pääsen niistä, jotka julistavat kiitollisuuttaan koronarokotuksistaan. Toki tyytyväinen saa olla, mutta en aio ilmoittaa somessa, kun rokotuksen sitten joskus saan. Ilman Facea ei tarvitse kuulla kuinka vihaisia jotkut ovat Sanna Marinille ja hallitukselle.

Kävelin 14 000 askelta.

Soitin ystäville ja itkin vähän.

Kirjoitin sähköpostiviestin kokeneelle kirjailijalle, jolta sain lohdutusta ja lounasseuraa perjantaille.  Kirjailija on lähikuukausina sairastanut koronan, joten pidimme tapaamista turvallisena.

Katsoin kolme jaksoa Suurta ompelukisaa.

Otin puolikkaan Imovane-tabletin ja nukahdin kymmeneltä. 

Tänään suru ja epäonnistumisen häpeä ovat hieman jo laimentuneet. Kuin olisin laittanut vähän kauramaitoa tiukkaan espressoon. 

Hiljattain menehtynyt hienon uran tehnyt kirjailija Christer Khilman sanoi televisiohaastattelussa, että hän päätti jäädä eläkkeelle kuusikymppisenä. Myöhemmin päätös harmitti häntä, sillä hän eli yllättäen 90-vuotiaaksi. Viimeinen romaani Gerdt Bladhin tuho julkaistiin 1987. En tietenkään vertaa itseäni Khilmaniin, mutta saattaa olla, että vaikka en saisi enää julkaistua mitään, kirjoittamisesta on vaikea irtautua.

Ja onhan lopultakin selvää, että hylsy on Sanna Marinin hallituksen syy.

Hylsyt

Osallistuin kirjailijatapahtumaan, jossa puhuttiin muun muassa hylsyistä, joiden sanottiin yksinkertaisesti kuuluvan kirjailijan ammattiin vaikka eihän niistä paljon julkisesti puhuta.

Hylsyn aiheuttamasta pettymyksestä on vaan päästävä yli. Jännä juttu, että vaikka kirjasta olisi jo kustannussopimus, toisen kustantamon hylkäävä päätös tuntuu paskamaiselta, sellainen saattaa putkahtaa ilahduttamaan kirjoittajaa useita kuukausia myöhemmin.

Hylsy voi johtua tekstin keskeneräisyydestä, eikä välttämättä huonoudesta. Kustantamo on mahdollisesti julkaisemassa samantyyppisen teoksen, resursseista saattaa olla pulaa, genre voi olla väärä tai teksti on vaan kelvoton, eikä sitä kannata painaa kirjaksi. Varmaan muitakin syitä on. Kaikki eivät halua työskennellä kaikkien kanssa, eivätkä kaikki ole välttämättä edes samaa mieltä siitä kannattaako tekstiä julkaista.

Kirjailijan ja kustantamon suhde ei ole samanlainen kuin tavallisen työntekijän suhde työnantajaan. Kun kirjailijasta halutaan päästä eroon saatetaan kuulemma hänen tekstinsä lukemista ja kommentoimista viivyttää kuukausitolkulla.  Tämä on kuulopuhetta, josta minulla ei ole todisteita.

Kustannustoimittajat saattavat vaihtua, koska he lopettavat, vaihtavat kustantajaa tai jäävät äitiyslomalle. Elävät. No joskus saattavat kuollakin kesken kaiken.

Olen lyhyen kirjoittajanurani aikana huomannut, että on kovin monenlaisia kirjailijoita. Kustantamoiden A-luokitukseen yltävät myyvät, mieluiten julkisuudessa viihtyvät ja sanavalmiit kirjailijat. He saavat kuulemma kirjamessuilla enemmän tarjoiluja kuin B-luokan kirjailijat, joita ovat ne muut. 

Meille opetettiin myös miten tehdä ja muokata Wikipedia-sivuja. Yleensä itsestään ei kirjoiteta. Wikipedia-tekstit ovat kovin sukupuolittuneita, sillä vain 20 prosenttia henkilöitä esittelevistä teksteistä on kirjoitettu naisista. Wikipedia-tekstejä saa muuten kirjoittaa kuka tahansa ja niissä esiintyviä virheitä on lupa korjata.

Tilaisuudessa kävi ilmi, että suurin osa oli tullut paikalle, koska halusi vaihtaa Wikipedia-kuvansa tai täydentää teoslistaa. Koska minusta ei ole kukaan kirjoittanut (odottelen, että joku laatisi minua ja elämäntyötäni ylistävän tekstin), päädyin lopulta poistumaan paikalta ja menin erääseen halpakauppaan ostamaan thermosukkahousut, joita lämpimästi suosittelen.

Omasta kustantamostani voin sanoa sen verran, että minua on kohdeltu reilusti.