Tekstihäpeä

Kirjoitin Lääkärilehden tulevaan juttusarjaan pienen henkilökohtaisen tekstin, jonka lähetin eilen. Heti lähetä palkin näpäytyksen  jälkeen minut valtasi epäilys ja häpeä. Pitää hillitä itsensä, ettei pistä sinne uutta karsittua versiota.

Olen käynnistänyt villasukka- ja kirkasvalolamppukauden. En ole vielä sytyttänyt kynttilöitä. Sytytän, kunhan löydän kynttilävarastoni. 

Ihan fiksuna pitämäni henkilö julkaisee somessa juttuja, joilla halutaan kieltää ihmisten toiminnan vaikutus ilmastonmuutokseen tai oikeammin kieltämään koko ilmastokatastrofi. Hän jakaa tekstejä, joissa kerrotaan, miten lämmin helmikuu oli Ruotsissa joskus 40-luvulla. 

On totta, että sää vaihtelee koko ajan, mutta nyt on poikkeuksellista, että vuodesta toiseen keskilämpötila nousee. Myös meriveden lämpötila kohoaa. Sään ääri-ilmiöitä esiintyy aiempaa enemmän. Miksi joku haluaa uskoa jotain harrastelijasäätieteilijää enemmän kuin asiantuntijoita? 

Mietin pitäisikö piilottaa tämän tyypin julkaisut, vastata niihin vai peräti estää hänet? Vai kannattaisiko poistua somesta? Kannattaisi.

Luin Sirpa Selänteen haastattelun Hesarin kuukausiliitteestä. Olisi vaikea viettää aikaa hänen kanssaan. Toisaalta kaltaiseni ilmastoahdistuja ja "mikä nyt on sitten oikein"  -ihminen melkein kadehtii Selänteen selkeää maailmankuvaa.

Vinkeitä otuksia

Me ihmiset olemme vinkeitä otuksia. Ostamme mielellämme jotain, josta ilahdumme ainakin hetkeksi, syömme grillimakkaraa ja käytämme fossiilisia polttoaineita. Käristämme itseämme auringossa ja jos on riittävästi rahaa, lennämme sitä tointa varten jonnekin etelään. Se on tehokkaampaa kuin Pyynikin uimarannalla makoilu. Olen joskus kokeillut. Siinä pitää toisaalta olla tarkkana annostelun suhteen. 

Nykyään viihdyn varjossa.

Hesarin digitaalisesta versiosta löytyy laskuri, josta voi tarkastaa kuinka kauan aikaa vielä kuluu, ennen kuin olemme "saavuttaneet" sen 1.5 asteen nousun maapallon keskilämpötilassa verrattuna esiteolliseen aikaan. Jos jatkamme entiseen tapaan, aikaa on alle kahdeksan vuotta, ja miksi emme jatkaisi. Tämä siis koskee koko maapalloa, Suomessa nousu on jo kaksi astetta. Meillä sateet kiihtyvät ja Etelä-Eurooppa tulee kärsimään kuivuudesta. Ai niin, se kärsii jo. Erilaiset säiden ääri-ilmiöt lisääntyvät.

En masenna meitä enempää. Kuulin erään naisen sanovan, ettei ilmaston lämpeneminen haittaa häntä, sillä hän nauttii lämmöstä.

Istun usein kirjaston kahvilassa. Eilen kuulin, että eräs nainen käyttää pesukoneessa liinoja, jotka keräävät vaatteista irtoavaa väriä. Vihreätakkinen mies kertoi, että Ruotsissa sanotaan godisråtta kun tarkoitetaan karkista pitävää henkilöä. Kahvissa on happoja ja siksi sen kera haluaa jotain makeaa. Kieltä oppii hyvin laulamalla, ainakin espanjaa, kuulin erään toisen sanovan. 

Ostan nykyään pienen kahvin, sillä se riittää minulle hyvin.

Lepää rauhassa mursu. Ehdit saada paljon aikaiseksi. (Facessa eräs tyyppi kirjoitti, että mitäpä, jos pensasaidan vierelle taintunut eläin olisi ollut vaikka sika.)

#olenitsekäspaska

Lapsuusvuoteni käytin maailmanlopun odottamiseen. Joku uskonlahko sitä aina ennusti, dead linet lähestyivät, ja sitten menivät onneksi ohi, kunnes joku uusi guru tiesi uuden tarkan päivämäärän, jolloin kaikki olisi ohi.  Koulussakin puhuttiin lopusta, mutta sitä kutsuttiin nimellä viimeinen tuomio.

Myöhemmin ryhdyin odottamaan ydinsotaa, sitä että Yhdysvaltain tai Neuvostoliiton presidentti painaa sitä tiettyä nappia, joko vahingossa tai tahallaan, humalassa tai selvin päin. Pommista kasvaa valtava tatin muotoinen pilvi ja me kaikki kuolemme, joku onnekas heti räjähdykseen, joku vähemmän onnekas palovammoihin ja loput pitempään kituen säteilysairauteen tai syöpään.

Luin murrosiässä vesien ja ilman saastumisesta, yritin puhua niistä isällenikin, joka on sentään meteorologi, mutta siinä vaiheessa hän vain puki lenkkivaatteet ja lähti juoksemaan. 

80-luvulla pelättiin otsonikerroksen ohenemista ja vanhat pakastimet vietiin kaatopaikalle tai niistä tehtiin komposteja. Hiuslakkaan sekoitettiin jotain uutta ponnekaasua ja hiuksista saatiin taas pöyhkeämmät kuin ne oikeasti olivat. 

Nyt ilmastokriisi on niin pelottava, ettei sitä oikein edes uskalla ajatella. Meikäläinenkin on lentänyt maapalloa ristiin rastiin kaikenlaisen turhan perässä, kuunnellut luentoja siellä ja täällä, esittänyt jotain itsekin, paahtanut nahkaansa Thaimaassa, nähnyt kuumia lähteitä Islannissa, kiikaroinut leijonia safarilla ja juonut olutta Prahassa. Ostellut kaikkea turhaa. Miten nyt sitten suu pannaan kun näin kävi? Etkö muka huomannut, mihin oltiin menossa?

Jotain pitäisi tehdä ja tiedän kyllä mitä, mutta kun olen niin itsekäs paska, etten viitsi. Korkeintaan linkitän Faceen jonkun aihetta käsittelevän tekstin ja vaihdan profiilikuvaani ilmastonmuutoskehyksen. 

Olen työssäni kokenut välillä tietoturvan hidasteena, kun tietokone on tarkastanut palomuureja tai jotain, mutta nyt olen siitä hidastelusta melkein onnelinen.  Koen nuo #enjaa ja #enlue -hastagit vaivaannuttaviksi ja tekopyhiksi. Ei ole mitään helpompaa kuin naputtaa nuo sanat someen. En aio laittaa profiiliini edes "Minäkin olen käynyt terapiassa"- kehystä, vaikka olenkin ja käyn edelleen.