Käsityö

Kirjoittaminen on outoa puuhaa. Tapoin päähenkilöni äidin jo ajat sitten, mutta siitä huolimatta tämä hiipii toistuvasti naisen kotiin, välillä hänellä on rikkinäiset tennissukat pienissä jaloissaan ja toisinaan hän on vetänyt tikkumaisiin koipiinsa sairaalan putkisukat. Sitkeä tyyppi vähäisestä varrestaan huolimatta. 

Olen taikauskoinen ja pelkään, että käsikirjoituksen sisällöstä kertominen estää sen valmistumisen ja erityisesti julkaisun. Kirjoitan todella hitaasti kappale kerrallaan. KÄSIkirjoitus on vähän kuin suuritöinen käsityö, ensin sen aloittaa vimmalla, sitten värkkääminen alkaa kyllästyttää, tulee hankalia kohtia ja joutuu purkamaan.  Pikkuhiljaa se kuitenkin valmistuu, ellei päädy häpeälliseen kesken jääneiden käsitöiden koppaan.

Kirjoitin kolumnin Reuma-lehteen. Sitä oli hauska kirjoittaa. Lähetin alustavan version, mutta en saanut minkäänlaista palautetta, mutta kaipa he julkaisevat sen, sillä ensi viikolla minusta otetaan valokuva lehteä varten. Aion vielä muokata tekstiä, kunhan olen sitä tiedostoissani ensin riittävästi hautonut. Lehden painos on keskimäärin 39 000, joka on ihan toista tasoa kuin kaunokirjallisten teosten painokset, jotka ovat usein vain noin 1500, runokirjoja painetaan vielä vähemmän. Suosittujen (lehdissä käytetään usein nimitystä eturivin kirjailijat) kirjailijoiden teosten ensipainokset voivat olla tuota reumalehden painosten tasoa, mutta minä en ole eturivin kirjailija. Seuraava Reuma-lehden numero julkaistaan 24.9.

Muutoksia

Tarkkasilmäinen lukija on mahdollisesti huomannut, että poistin blogin lukijalistan, sillä kukaan ei enää näytä rekisteröityvän lukijaksi. Se ei taida olla muotia tai sitten uusia lukijoita ei ole.

Olen lisännyt blogiini koko nimeni, sillä anonymiteetti on muutenkin lähinnä kuvitteellista. Nyt mennään tällä harvinaisella, aatelisella Mäkisellä. Äskettäin tuli mieleen, että olisin voinut julkaista kirjan nimellä H.M. Mäkinen. Jostain kumman syytä pelkkien nimikirjainten käyttö viittaa siihen, että kirjoittaja saattaisi olla mies.

Olen taas editoinut käsikirjoitustani pari päivää. Tunnin työrupeaman jälkeen alan katsella ulos, minulle tulee nälkä ja silmäluomeni pyrkivät valumaan alas. Havaitsen ikkunan takana tuulessa holtittomasti heiluvat pihlajan oksat ja huomaankin päivittäväni blogia, josta saan nopeamman hyvän mielen piikin kuin käsikirjoituksen viilaamisesta.  Joskus blogin kirjoittaminen oli kuin opiaattikoukku, nyt sitä tarvitsee lähinnä vieroitusoireiden poissa pitämiseen. Kirjan viimeistely saattaa palkita korkeintaan kaukaisessa tulevaisuudessa.

Olen kateellinen kaikille, jotka menevät Turkuun kirjamessuille. Päädyn tässä rypiessäni siihen, että käsikirjoitukseni on paska ja siitä vedän johtopäätöksen, etten itsekään ole kummoinen ihminen. En ole lukenut Olli Jalosen kirjaa Taivaanpallo, mutta siinä Angus tajuaa jotain olennaista: "Elämä on sellaista, että haluaa olla enemmän kuin on" (lähteenä viimeisin Suomen kuvalehti, josta joskus käytimme nimeä Suomen kuivalehti).