Jotta ehtisin kirjoittaa

Siirsin yhden torstaisen menon kymmenestä kahteentoista. Nyt ehtisin kirjoittaa heti aamusta. 

Olen imuroinut, laittanut hiuksiani, juonut kahdet aamukahvit, ottanut Viaplayn nähdäkseni Munkkivuori-sarjan (S ylisti sitä lukupiirissä) ja katsonut kaksi osaa Frasieria, nostanut Tarot-kortin, lukenut kortin tulkinnan kirjastosta lainaamastani oppaasta ja neulonut villasukkaa. En ole kirjoittanut. 

Olen vaihtanut paitapuseroa kolme kertaa. Elän tällä hetkellä paitapuserokautta. Tätä on edeltänyt vuosien mekkokausi. Olen myös yhdistänyt molemmat kaudet ja käytän paitamekkoja. 

Aurinko heijastuu vastapäisen kerrostalon ylimpien kerrosten ikkunoista. Kohta on lähdettävä. 

Minulla on ollut parin viikon ajan plantaarifaskiitiin viittaavia oireita. Se on äärimmäisen tavallinen vaaraton, mutta v-mäinen vaiva, kantapäät tuntuvat kävellessä kipeiltä, varsinkin aamuisin. 

Katsoin plantaarifaskiitin hoitoon liittyviä videoita. Pidin eniten jumppaliikkeestä, joissa varpaat asetellaan rullalle kääritylle pyyhkeelle ja noustaan varpaille. Saatoin tehdä sitä jopa liikaa. 

Kieritin jumppakeppiä vuorotellen molempien jalkapohjieni alla. Se ei tuntunut ollenkaan kivalta. Saatan hankkia uudet pohjalliset (olen hankkinut jo yhdet).

Saa nähdä kumpi voittaa, minä vai plantaarifaskiitti. 

Kyröllä kylässä ja muuta kirjoittamisen välttelyä

Yritän keskittyä olennaiseen eli erittäin alkumetreillä olevaan käsikirjoitukseeni, mutta sen sijaan pakenen tehtäviin, jotka eivät minua kiinnosta lainkaan, kuten imuroimiseen tai vessan siivoukseen, puhumattakaan niistä, joista pidän kuten lukeminen tai kahvin kittaaminen. 

Kirjoitan tätä Metson kahvilassa, jonne liukenin, kun en enää jaksanut imuroida Kertun karvoja matoilta tai kiillottaa kylpyhuoneen hanoja. Näyttää siltä, että joudun pian pakenemaan lounasväkeä, joka täyttää kahvilan. Pöydässäni lojuu läppäri ja tyhjä kahvikuppi, enkä enää tuota kahvilalle kuin likaisen kupin, lämmitetyn tuolin ja pakollisen turvavälivaatimuksen.

(Kolme tuntia myöhemmin)

Nyt istun kotona työhuoneessani, jossa en kuitenkaan koskaan työskentele. Näen paikaltani silitysraudan, silityslaudan, pyykkikorin, meikkipussin ja imurin. Entä jos peittäisin kaiken aluslakanoilla, auttaisiko se?

Luettuani Camus'n Ruton olisin kaivannut jotain humoristista, älykästä ja rentouttavaa luettavaa, mutta en löytänyt Metsosta mitään mielialaani sopivaa. Suunnittelin meneväni informaatiotiskille ja kuvaavani kirjaa, jonka haluaisin lukea, mutta en kehdannut. Olisi kiinnostanut tietää, mitä minulle olisi ehdotettu.

Vältelläkseni edelleen kirjoittamista katsoin ohjelman, jossa Maria Veitola kävi yökylässä Tuomas Kyrön kakkosasunnossa. Matkalla sinne he poikkesivat WSOY:lla, jossa joku myhäilevä toimitusjohtaja otti heidät vastaan kirjailijoiden muotokuvilla ja näköispatsailla koristellussa huoneessa ja tarjosi croissantteja, leivoksia ja kahvia. Tuomas Kyrö pyöritteli käsissään uutta kirjaansa niin, että kansilehti varmasti näkyi katsojille.

Ohjelma oli lopulta söpö ja kyllä se työnteon voitti.

Pitäisi mennä lenkille. Tässä iässä ei enää ehdi käydä oikeissa töissä, sillä kaikki aika kuluu itsensä kuosissa pitämiseen.