Pullakahviriippuvuus

Ajattelen joka aamu eläkelinnun hakemista sairaalalta, mutta toistaiseksi se on jäänyt ajatuksen tasolle. Mielikuvaharjoittelen vuosilinnun hakureissua päivittäin. Olen päättänyt ajaa ratikalla sairaalalle ja palata kävellen.

Laitoin viestin sihteerille, että tulen ensi viikon keskiviikkona. Nyt minun on pakko mennä. Ihan oikeasti haluan sen linnun, mutta olen saamaton. Lupaan, että ensi viikon lopulla se kököttää arvokkaasti ikkunalaudallani.

Olin suunnitellut lähteväni jo tänä aamuna (kuten muinakin aamuina), mutta sen sijaan kirjoitin Reuma-lehden kolumnin ensimmäisen version. Lehti ilmestyy muistaakseni vasta 24. helmikuuta, mutta minulle tuli  pieni paniikki, etten keksi mitään kirjoitettavaa. Lopultakin aihe vain odotti ottajaansa. 

Kävin eilen Fazerin kahvilassa juomassa laskiaispullakahvit. Kahvi ja pulla maksoivat yhteensä yli yhdeksän euroa. Joku joutuu talousvaikeuksiin peliriippuvuuden tai ryyppäämisen takia. Minä joudun kohta ottamaan pikavippejä (niitä ei taida enää olla, niitä ei ainakaan mainosteta minulle kuten aiemmin), että saan kustannettua päivittäisen pullakahvirutiinini. Saatan myös ryöstää R-kioskin.

Pullarutiini

 

Siskon kanssa on sovittu, että teemme joka päivä vähintään viiden minuutin jumpan, maanantai on vapaapäivä. Jumppasuoritus kuitataan WhatsAppissa. Tämä systeemi toimii, en tiedä miksi. Tavoitteenani on lisäksi ottaa vähintään 7500 askelta päivässä, usein käyn aamusta pienellä lenkillä ja illalla taas uudestaan.

 

Luin tutkimuksen, jonka mukaan uuden rutiinin kehittäminen vie keskimäärin 66 päivää, joten vielä kyse ei ole rutiinista. 

 

Olen kehittänyt rutiinin, jonka mukaan syön joka päivä yhden pullan (tätä rutiinia en ole kehittänyt mitenkään tietoisesti). Pullarutiini toimii yleensä paremmin kuin muut rutiinit, ainoana riskinä on pullien kappalemäärän nousu. Pullan saa korvata leivoksella tai kakkupalalla.

Kävelin eilen Sara Hildenin taidemuseoon (2840 askelta), jonne pääsee ilman ajanvarausta. Nyt pelkään, että koska pääkaupunkiseudulla menee koronan suhteen huonosti, aletaan koko maata kurittaa. Tampereella menee hämmästyttävän hyvin. Museossa oli lisäkseni noin viisi ihmistä. Näyttelyvahdit piileskelivät näyttelysalien nurkissa. Katsojat ja koko henkilökunta käyttivät maskeja.

Esillä oli Kari Vehosalon (1982) töitä. Mies voitti Ars Fennica -palkinnon 2017. Näytillä oli pääasiassa taiteilijan valokuvamaisen tarkkoja suuritöisiä maalauksia, mutta myös piirroksia ja naudan rasvasta tehtyjä veistoksia. Taiteilija kuvaa ikuisia aiheita, kuten kuolemaa ja seksuaalisuutta. En nyt osaa sanoa muuta, käy vielä kun voit.