Kerttu asettui tuohon viereeni kehräämään, levittelemään karvoja läppärilleni ja nuolemaan käsivarsiani. Sitä ennen se piti perinteisen aamuhuutonsa. Kertun repertuaariin kuuluu myös yöhuuto, joka muistuttaa aamuhuutoa, joka sekin on kärsimätön ja kiukkuinen. Kestää onneksi alle puoli minuuttia. Kerttu sopisi armeijaan, ainakin huutonsa puolesta. Annan Kertun Ukrainan puolustusvoimille. Se olkoon painava panokseni valtiolle, joka puolustaa itseään hyökkääjää vastaan.
Maailma on mennyt sekaisin, ihmiset vihaavat toisiaan, Yhdysvallat antaa Ukrainalle rypälepommeja, joka on karsea ase (toki Venäjä on hyökkääjä, eikä valtio ole noudattanut sodan sääntöjä, mitä ne nyt sitten ovatkaan), hallitukseen otetaan tyyppi, jonka välit pääministerin kanssa ovat tulehtuneet ja joka on kuulemma tykästynyt nuoriin tyttöhin. Suomi laitetaan sillä porukalla ”kuntoon”. Miki Liukkonen on kuollut.
Luin Instasta Laura Frimanin muistoja Liukkosesta (Friman käsikirjoitti haastattelusarjaa Sivullinen, jossa Liukkonen esiintyi). Friman kertoi, että työskentely oli välillä turhauttavaa, sillä kirjailija ei noudattanut käsikirjoitusta. Pidin ohjelmasarjasta, jossa haastateltiin kiinnostavia tyyppejä kuten Syksy Räsästä, Anu Silfverbergiä ja Antti Nyléniä. Liukkonen oli kuulemma vähän tumpelo ja tietämätön arjen asioissa. Hän oli kysynyt, ovatko kaupoissa myytävät postimerkit samanlaisia kuin postin kauppaamat. Että tuleeko kirje niillä kaupan merkeillä perille yhtä nopeasti.
Olen lukenut Liukkosen runoja, mutta hänen proosaansa olen pelännyt. Hyllystäni löytyy hänen esikoisrunokirjansa Valkoisia runoja, jonka hän kirjoitti muistaakseni 17-vuotiaana. Luin jostain haastattelusta, että Liukkonen piti itseään prosaistina, ei runoilijana.
Luin kirjasta mm. ahdistuksesta. Ahdistus: istut saunassa, nielet villaa. Entäpä sitten rakkaus Rakkaus: Kaukonäön heikkeneminen. Tuoksukynttilä aivoissa.
