Pyjamasiesta

Vietän pyjamasiestaa, joka on siestan hardcore muoto. Kävimme eilen isäntäväen kanssa kaupungilla. Liikkeelle lähdettiin vasta kymmenen jälkeen. Tällä hetkellä vietetään karnevaaleja, joten kaduilla esiintyi hassusti pukeutuneita lauluryhmiä. He lauloivat politiikasta ja seksistä. En tietenkään ymmärtänyt mitään, mutta nauroin kun muutkin nauroivat. Naisiksi pukeutuneet miehet olivat tietysti hauskimpia.

Baarissa ei joutanut vanhenemaan, sillä paikkaa vaihdettiin tiuhaan. Piti mennä kuppiloihin, joihin kaikki muutkin olivat ahtautuneet. Ravintoloissa oli baaritiski ja muutama korkea pöytä. Tarjoilija kaatoi siideriä lasiin puolen metrin päästä vilkuilematta juoma-astiaan. Osa siideristä valui lattialle, mutta ei se mitään, sillä juoma oli pahaa. Sitä annosteltiin lasin pohjalle kolmen sentin kerros ja hiivan makuinen litku kuului siemaista kerralla.

Miguelin mukaan vain katoliset osaavat juhlia. Protestanteista ei siihen ole. Ajatelkaa vaikka irlantilaisia tai espanjalaisa. Ruotsalaiset ja sveitsiläiset ovat kaikkein tylsintä joukkoa. Suomalaisista Miguel sanoi kohteliaasti: en tunne teitä riittävästi.

Marta ja Miguel

Vietän iltaani Malagassa Martan ja Miguelin viehättävässä 150 vuotta vanhassa talossa. Talon isäntä sanoi, että netti toimii välillä kehnosti: johtuu kuulemma paksuista seinistä.

Asunto on sympaatinen: vanha piano, kylppärissä tiiliseinät, kirjahyllyssä taidekirjoja ja keittiössä paljon mausteita ja merkittävä valikoima kuivattuja papuja. Miguel sanoi, että voin polttaa. Sanoin, etten tupakoi, johon hän totesi, että voisin nyt aloittaa.

Talon katolla on soma patio.

Kämpän sijainti on erinomainen: läheltä löytyy kauppoja, kahviloita, ravintoloita, teatro Cervantes ja poliisiasema. Asunnossa on melko viileä. Jos totta puhutaan niin kylmä.Luin jostain, että asunnon alhainen lämpötila laihduttaa.

Miguel suositti meille ravintolaa nimeltään El Pimpi. Oikein viehättävä paikka. Emme olleet vielä saaneet ruokia ja juomia eteemme, kun viereiseen pöytään istahti pomoni vaimoineen.  Emme olleet tietoisia toistemme reissuista.

Kiipesimme vanhempieni kanssa Gibralfaron linnoitukselle, josta näkee koko kaupungin ja aina naapurikuntiin saakka. Tuli vasta myöhemmin mieleen, että nousu saattoi olla iäkkäille vahemmilleni melko rankka.

Saatoin isän ja äidin junaan ja kävin katedraalissa ja kävelin kaupungilla niin, että jalkapohjani kipeytyivät. Nyt koen huonoa omatuntoa siitä, että makaan vuokrahuoneessani, enkä rieku kaupungilla. Saanko mennä nukkumaan? Vai onko pakko lähteä vielä kaupungille keräämään kokemuksia? Ja millaisia?

200

200 on hieno pyöreä luku. Sitä voisi kuvailla tasapainoiseksi, optimistiseksi ja tulevaisuuteen suuntautuvaksi. Luvun eteen ei voi laittaa ainuttakaan negatiivista adjektiivia. Olen kiitollinen jokaisesta virtuaalihenkilöstä tuon luvun takana.

Kirjoitan tätä tabletilla, joka on hankalaa. Teen sen salaa vanhemmiltani, joka on omiaan lisäämään regressiotani. On kuin kävisi nurkan takana tupakalla.

Tänään oli pakko vetää hanskat käsiin. Toppatakkia en ole kyennyt riisumaan koko matkan aikana. Tämän rannikon nimi on Coste del Sol. Isä katsoo taas televisiosta kuvia lumimyrskyistä, joita on näköjään jatkuvasti eri puolilla maailmaa. Pidän tästä kirpeän aurinkoisesta säästä. Shortseihin pukeutuvat vain Englannissa karaistuneet ikiruskeat rouvat ja herrat. Uimarannalle on viritelty markiiseja suojaksi navakalta tuulelta. Niiden takana makaavat vaikeasti rusketusriippuvaiset turistit.

Matkustimme bussilla Rondaan, jossa on silta, jota kaikki käyvät katsomassa. Maisemat olivat jylhiä. Bussi teki sellaista kieppiä vuoren rinteillä, että piti pidätellä oksennusta. Rondassa voi kävellä Hemmingwaynkatua. Kirjailija on majaillut kaupungissa ja istunut härkätaisteluareenan katsomossa. Areena oli kaunis, ja siihen sai tutustua 6.5 euron hintaan. Härkiä ei näkynyt.

Huomenna suuntaan Malagaan. En osaa laittaa tähän kuvia, joten joudutte käyttämään mielikuvistustanne.

Mietin jo kotimatkaa. Luin, että yksittäisen henkilön riski joutua lento-onnettomuuteen on yhden suhde 2.7 miljoonaan. Ei voi pitää paikkaansa.

Isä tekee punnerruksia. Lopetan päivitykseni tältä erää.

Uni

Hesarin syntymäpäivähaastattelun mukaan joku lukija kysyi Merete Mazzarellalta "Milloin taas kirjoitat itsestäsi?". Kirjailija kirjoitti viimeksi Mary Shelleystä ja tämän Frankenstein romaanista. Minä kirjoitan melkein aina itsestäni. Tapanani on kylläkin valehdella ja liioitella. Siitä huolimatta en ole kirjailija.

Täällä Espanjassa voi lukea Hesarin nettiversiota, joten viikossa ei ehdi joutua vaikeaan uutispimentoon. Siinä ajassahan ehtii tapahtua kaikenlaista. Merete Mazzarella täytti 70 vuotta.

En ehkä viihtyisi täällä kovin pitkään. Vanhempani tuntuvat viihtyvän. He lukevat, käyvät kaupassa ja markkinoilla, lenkkeilevät, rakentavat terasseja (terassien rakentaminen on heidän ykkösharrastuksensa, jonka he ovat nyt ulottaneet ulkomaille saakka) ja katsovat säätiedoituksia. Aina, kun televisioruudussa näytetään jonkun kahlaavan metrisessä hangessa, meteorologi-isäni ilahtuu.

Otan riskin ja kerron uneni. Isä laskeutui jollain vaijerilla kattoluukusta vaaleaan pukuun pukeutuneena ja taustalla soi "Enkeli taivaan..."

Aurinkorannikolla

Vanhempani viettävät kaksi kuukautta isän pikkuserkun kaksiossa viiden kilometrin päässä Fuengirolasta. He olivat minua vastassa Fuengirolan asemalla, ja näyttivät rasittavan laihoilta ja nuorekkailta.

Isä ostelee leikkokukkia ja asettelee niitä maljakoihin. Vanhemmiten miehistä tulee jotenkin naisellisempia ja naisille kasvaa viikset (ei äidilleni).

Vanhempani ovat urheiluhulluja. Kävelimme reput selässä neljän kilometrin päähän kauppaan. Minä kannoin valkoviinpullon ja oliiveja.

Nyt  isä tekee punnerruksia olohuoneen lattialla ja katsomme säätiedoituksia. Huomenna menemme markkinoille.

Lentokenttähotelli

Istun lentokenttähotellin aulassa. Jos olisin halunnut kirjoittaa tätä huoneessani, olisin joutunut maksamaan kymmenen euroa. En maksa. Taustalla soi hissimusiikki (El Condor Pasa instrumentaaliversiona). Samanlaista joutuu kuuntelemaan odottaessaan turhaan kontaktia asiakaspalvelun virkailijaan. Katosta roikkuu kookkaita valkoisia design-valaisimia ja sisustustakassa liekehtii joku palava neste.

Olen joutunut tänne, koska lennän aamulla varhain  Espanjaan tapaamaan vanhempiani, jotka asustavat sukulaismiehen kaksiossa viiden kilometrin päässä Fuengirolasta. Vietän sen jälkeen yksikseni pari päivää Malagassa. Asun yksityismajoituksessa kovin huolehtivaisen pariskunnan yläkerassa. Moni on antanut heistä positiivista palautetta. Talo sijaitsee Malagan vanhassa kaupungissa ja huone kylpyhuoneella maksaa kolmanneksen hotellihinnasta.

Lainasin kirjastosta Hesarin kehuman kirjan Kolme. Romaanissa kerrotaan neljästä lento-onnettomuudesta, jotka tapahtuvat kaikki samana päivänä neljällä eri mantereella. Kirjan kansi ja sivujen reunat ovat väriltään mustat. Sopii erinomaisesti lentopelkoiselle.

Saattaa olla, etten viikkoon päivitä blogiani, tai voi olla, että päivitänkin. Haaveilen yhdestä lukijasta, jotta teitä olisi vihdoin 200. Toisaalta on riski, että ylpistyn ja alan tavoitella 300 lukijaa. Koskaan ei voi olla lopullisen tyytyväinen mihinkään.