Tarkkailimme kaupunkiluontoa

Istuin jälkeläiseni P:n kanssa kahvilla Laukontorilla. Hätkähtelin ja huidoin ampiaisia, jotka uskaltautuivat reviirilleni. Olin lukenut lehdestä, että ampiaisia on kaksikymmentäkertainen määrä tavanomaiseen ampiaistilanteeseen verrattuna (kammoan jo sitä tavanomaista määrää). P sanoi, että ampiaiset ovat tähän vuodenaikaan nälkäisiä. En ole koskaan täysin toipunut siitä kun näin ampiaisen popsivan ahneesti palvikinkkua. Jos jollekin kelpaa palvikinkku niin miksei auringossa paahdettu ihmisen liha.

Laukontorin lokit olivat P:n mukaan poikasia. Eräs itsestään suuria luuleva lokki ärhenteli lajitovereilleen ja ajoi ne kahvilan ylle pingotetun markiisin päältä ja jäi sinne yksikseen odottelemaan torin sulkeutumista.

Näimme kaksi naakkaa, jotka liikkuivat kimpassa. Saatoivat ne olla jotain muitakin lintuja, mustia keskikokoisia. Pienet harmaat linnut hyppivät sievästi torin kivetystä pitkin pullanmuruja pyydystämään.

Eksoottisen näköinen miesporukka lauloi ihan ex tempore jotain latinoiskelmää. He olivat kiinnittäneet  vaatteisiinsa hakaneuloilla kortit, joissa luki Artist ja Tampere Theatre Festival 2018.

The Audition (Tampereen teatterikesä)

Näytelmässä The Audition etsitään pääosan esittäjää Stephen Hawkingista kertovaan elokuvaan The Theory of Everything. Monia elokuvia roolittaneen Nina Goldin (Anna Mendelssohn) edessä istuu kolme Hawkingiksi puettua ehdokasta, joista yksi kärsii jonkinlaisesta motoriikkaa huonontavasta kehitysvammasta (cerebral palsy), toisella on parapareesi ja kolmas on mies (näin heidät esitellään). Näytelmän takana on itävaltalainen Lizard Produktions & Toxic Dreams ja se esitettiin englanniksi.

Elokuvan The Theory of Everything alussa Stephen Hawkings on terve ja lopussa vaikeasti vammainen. Kuuluuko terveen näytellä vammaista vai voisiko vammainen näytellä alussa tervettä, joka sitten myöhemmin menettää liikunta- ja puhekykynsä?

Joskus mustaihoisia henkilöitä esittivät valkoiset, joiden nahka vaan värjättiin tummaksi. Miksi terveet näyttelevät vammaisia? Onko muuten vammaisen vastakohta terve vai onko vamma vaan yksi ominaisuus ihmisessä?

Näytelmän idea on erinomainen ja oletan että kaksi näyttelijää kärsi oikeasti fyysisistä rajoitteista tai sitten ei. Heidät viriteltiin erilaisilla vinsseillä pystyasentoon ja jopa pyörää polkemaan. Olihan siinä huumoriakin ja sähköpyörätuoleilla hurjastelu oli riemukasta.

On tärkeää, että vammaisten oikeus täyteen elämään ja mielekkääseen työhön sekä ennakkoluulomme vammaisia kohtaan valitaan näytelmän aiheeksi ja sopiihan elokuvateollisuutta kritisoida. Minusta The Audition oli kuitenkin hieman pitkäveteinen, eikä siinä ollut kunnollista juonellista käännettä. Odotin sen olevan karnevalistisempi ja samalla myös koskettavampi. Minua ei liikuttanut, kuka ehkä voisi saada Hawkingin roolin saati kuuluisan kosmologin kohtalo. Ei mahda mitään, tämä on mielipiteeni, muitakin mielipiteitä varmaan on, sillä loppukiitoksissa kuului innokasta läpsytystä ja kannustushuutoja.

Kuva: Sandra Fockenberger, Tampereen teatterikesä

Kotona

Kerttu kehrää vieressäni ja yrittää nuolla läppäriä, lakanat on vaihdettu, matkalaukku melkein tyhjennetty, ikkunoista virtaa sisään viileä elokuinen sunnuntaiaamu, jostain syystä ei kuulu samanlaista lintujen kakofonista ääntelyä kuin Saksassa, joku harjaa vastapäisen talon edustalta roskia, loma jatkuu vielä viikon ajan ja Tampereen teatterikesä alkaa.

Mietin Berliinin lentoasemalla lentomatkustamista. Meidät heitetään kuin pallot kaupungista toiseen ja takaisin ja kohta jo suunnittelemme uutta matkaa. Halvat lentoliput ovat tehneet lentämisestä kaikkien huvia. Perheitä, nuorisoa, nuorten miesten kaljanhuuruisia ryhmiä, vanhuksia ja nuorisoa aidattiin sotkuisiin jonoihin kuin lehmävasikoita tai päiväkotiryhmiä. Ensin jonotimme jättääksemme laukut ja sitten turvatarkastukseen, josta etenimme pieneen tilaan odottamaan lentoa ja lopulta meidät komennettiin kuumaan putkeen, joka johti koneeseen.  Odotushuoneen kioskissa myytiin sämpylöitä, kahvia, bretzeleitä, vettä ja olutta. Koneessa vieressäni ikkunan puolella mies harjoitti manspreadingia ja varasti osan tilastani. Olisi tehnyt mieli sanoa, että tässä kulkee raja, pysy omalla puolellasi törppö.

Turha tässä on lentämisen pahuudesta hurskastella, kun itsekin lentomatkustamista harrastaa.

Frankfurt Oderissa söin välillä yksikseni, toisinaan kivojen kämppiksieni kanssa ja parina päivänä vanhan ystäväni seurassa, joka vieraili luonani. Usein istuin ravintolapöytään yksin. Tarjoilija ryntäsi luokseni mukanaan kaksi ruokalistaa, joista toisen hän ojensi minulle ja toisen asetti pöydälle minua vastapäätä. Aloin epäillä, että minulla on seuralainen, jota en näe, mutta jonka kaikki muut havaitsevat.

Kaiken kaikkiaan residenssireissu oli hyvä. Sain kirjoitettua jonkin verran, levättyä riittävästi, tutustuin pariskuntaan, joka asusti samassa residenssissä ja opin taas jotain uutta. Unohdin residenssin polkupyörän avaimen reppuuni ja asiaa on eilen puhelimessa perusteellisesti setvitty.

Näkemiin Frankfurt Oder

Siivoilen ja pakkailen huomista lähtöä varten. Matkaan sisältyy monta hermostuttavaa osiota ja kulkuneuvoa: ratikka- juna- bussi- lentokone- juna. Tsekkasin jo itseni lennolle, mutta luvattua tekstiviestiä ei ole tullut. Asia alkaa tyypilliseen tapaan hermostuttaa minua.

Tässä kaupungissa sijaitsee näytelmäkirjailija ja runoilija Heinrich Kleistin museo. Kleist syntyi Frankfurt Oderissa 1777. Mies oli kiinnostunut filosofiasta ja oli tietysti synkkämielisyyteen taipuvainen, niipä hän ampui itsensä 1811 ammuttuaan sitä ennen parantumattomasti sairaan Henriette Vogelin. Kirjailija koki omakseen lauseen ”Tieto on turhaa ja toiveet turhia”, joka on kuulemma alunperin Immanuel Kantin ajatus. Minäkin alan kuulosta parantumattomalta optimistilta Kleistiin verrattuna. Kivasti laitettu museo, jossa olisi pitänyt osata saksan kieltä.

Paikallisessa taidemuseossakin puhuttiin ainoastaan saksaa. Tukahduttavan kuuman rakennuksen seinillä roikkui saksalaisen Doris Zieglerin maalauksia ja tussipiirroksia. Monet niistä kuvasivat laitoksessa asuvia vanhuksia jotenkin hienon rujolla tavalla. Taitelija itse oli paikalla ja sanoin hänelle "I liked your paintings".

Söin viimeistä kertaa Nirwana -nimisessä intialaisessa ravintolassa lounasta, intialainen ruoka sopii ihmeen hyvin piinahelteeseen. Lounasta tarjotaan jostain syystä klo 17 saakka ja se maksaa 6.50. Join kahvit kahvila Bellinin terassilla ja illalla nautin vielä kasvispitsan Slubicen puolella. Pitsan täytteenä oli mm. ylikypsää parsakaalia. En voi suositella. Vilkaisin ennen tilaustani viereisen pöydän annoksia, jotka olivat kasvavan nuoren miehen unelma: valtaville lautasille oli kasattu mojova määrä ranskalaisia perunoita, lihaa ja makkaroita.

Hävitin yhden kommentin, en ymmärrä miten. Kiitos kuitenkin kommentoinnista.

Hellettä Frankfurt Oderissa

Kämppikseni lähtivät eilen, joten vietän pari viimeistä päivää yksikseni täällä residenssissä. Onhan se vähän haikeaa.

Nukuin viime yön helteestä huolimatta ihan jotenkuten. Ripustin päiväpeiton makuuhuoneen ikkunaan, ettei ilta-aurinko pääse kuumentamaan huonetta ja löysimme kaapista tuulettimen.  Yöllä piti nousta juomaan, sammuttamaan tuuletin ja lopulta kaivautua peiton alle niin, että kuumottavat jalat jäivät peiton ulkopuolelle.

Pyöräilin noin kymmenen kilometrin päähän Lossow -nimiseen kylään. Ennen kylää tien vieressä seisoi suuri navetta, joka haisi pahalle. Hengitin suun kautta kilometrin verran.

Söin Lubicessa ravintolassa nimeltä Ramses. Ravintolan spesialiteetti on kasa sianlihaa ranskalaisten perunoiden kanssa, minä otin kanaa. Ruokalistassa mainittiin annoksen painavan 650 g ja kun sitä kauhistelin, ehdotti tarjoilija lastenannosta, jota en jaksanut syödä kokonaan. Olisi muutenkin järkevää, että ravintoloissa tarjottaisiin erikokoisia annoksia. Inhoan jättää lautaselle ruokaa. Onhan kahvejakin nykyään pieni, keskikokoinen ja suuri.

Kävin Slubicen Lidlissä, jossa oli ihanan viileää ja jotenkin kotoisaa. Vihanneshyllyssä myytiin valtavia auringonkukan teriöitä, joiden kukkalehdet olivat jo kuivuneet. Lasipurkkeihin säilöttyjä vihanneksia oli hyllyssä pitkä rivi, eikä niistä ottanut mitään tolkkua. 

Olohuoneen sisälämpömittari näyttää 30 astetta (eilen se näytti 35). Kaikkein kuuminta on viiden maissa, jolloin ei kannata liikkua vaan jähmettyä kiveksi.

Tulipalo

M:n saksalainen miniä väitti, että Frankfurt Oder on Saksan persläpi, joka tunnetaan lähinnä autokaupoistaan. Täältä puuttuvat turistilaumat, joten olo on levännyt ja seesteinen. Kuvittele vaikka Salo, josta löytyisi kaksi kreikkalaista, italialainen, intialainen ja useampia aasialaisia ravintoloita. Kajaani, jonka kahviloissa kakkupalat ja erikoiskahvit kannetaan pöytään. Mieti Kotkaa, josta pääsee junalla kympillä Berliiniin. Ajattele Keravaa, jossa liikennöi monta ratikkalinjaa.

Kävin eilen Berliinissä, jossa oli niin kuuma, että oli suorastaan tukalaa. Siellä tornissa (jossa käymisestä nyhdettiin 15 e!) tuli huono olo väenpaljouden, jonottamisen ja kostean kuumuuden vuoksi. Lopulta kävelin puistoissa ja Spree-joen rannalla.

Eilen illalla Slubicen puolella paloi, otimme kännykkäkuvia ja mietimme palavatko  tupakkakaupat. Puolalaiset palomiehet saivat palon nopeasti taltutettua. Sankka savu hajosi tuulen mukana vastakkaiseen suuntaan, eikä päätynyt Frankfurt Oderiin. Luotan Puolan palomiehiin.