torstai 20. tammikuuta 2022

Kokeile eri nopeuksia

En ole aikoihin raportoinut hiipuvasta urheilukellostani. Kello vaatii jatkuvia latauksia, vaikka en käytä sitä urheilusuoritusten mittaamiseen vaan mittaan aikaa. 

Kellonajan alapuolelle ilmaantuu päivittäin joku pienellä präntillä kirjoitettu teksti, jota en näe. Yhtenä iltana, kun makasin jo sängyssäni, kello osoitti elonmerkkejä ja oli pakko katsoa mitä sanottavaa sillä oli. Kellotaulun alaosassa luki Kokeile eri nopeuksia

Olen viime aikoina lukenut kaksi kirjaa, joiden henkilöistä yksi tai useampi on ollut aktiivisia kristittyjä: Jonathan Franzenin Crossroads ja Sally Rooneyn Kaunis maailma, missä olet. Näissä romaaneissa uskonto toimii henkilöiden lohtuna ja moraalisena tukena. Ei  pedofiilipappeja tai muuta epämiellyttävää. Tosin Crossroadsin pappi kuolaa sievän seurakuntalaisen perään. 

Olen seurannut Instassa hauskaa naispappia. Kun kohta kaikki ovat eronneet kirkosta, tuntuisi ajatus kirkkoon liittymisestä suorastaan radikaalilta teolta. Sanna Marin kehottaa Instassa ihmisiä olemaan armollisia itselleen. Tosin kyse ei ole Jumalan armosta, jota naispapin mukaan ei tarvitse ansaita. 

Urheilukelloni ei tunne armoa. Nyt se suosittaa intervalliharjoituksia. 


keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Etäjumppa

Tein Työväenopiston Kehon liikkuvuus ja voima -jumpan videolta. Suoritusta varten asettelin padini valokuvatelineeseen makuuhuoneen lipaston päälle. 

Ohjaaja aloitti jumpan varastolta näyttävässä tilassa ja jumpan loppuosa oli kuvattu ohjaajan olohuoneessa. Olohuoneen sisustus oli haalea ja hieman persoonaton. Vaalea matto ja verhot, valkoiset seinät ja televisiotaso. 

Itse jumppasin makuuhuoneen lattialla. Kattolamppu sai pari osumaa pään yläpuolella heiluvista käsistäni, lattialiikkeissä vasen käsi ei mahtunut tekemään täyttä liikerataa vaan pysähtyi sängynjalkaan. Huomasin, että pitäisi imuroida. 

Opin uuden liikkeen: Leveä kuminauha asetellaan takaraivolle, kuminauhaa vedetään molemmilla käsillä ja samalla takaraivoa painetaan kuminauhaa vasten. Vahvistaa niskan alueen syviä lihaksia. Liikeen jälkeen hiukset olivat sähköiset ja leijuvat ilmassa kuin painovoimaa ei olisikaan.

 


tiistai 18. tammikuuta 2022

Jossain täytyy olla jotain

Minun piti esiintyä kirjallisuustapahtumassa Tampereen lääketiedepäivien yhteydessä, mutta tilaisuus peruttiin jo kolmatta kertaa. Ensimmäinen kerta oli pahin, nyt olen tottunut. 

Tänään oli tarkoitus matkustaa tapaamaan kurssikaveria. Hän on kipeä ja oli menossa koronatestiin, joten en lähde Järvenpäähän. Liikuntaryhmien aloitus on siirtynyt jonnekin tulevaisuuteen. 

Kävin eilen M:n kanssa lounaalla ja äänestin. Nuori vaalitoimitsija selitti tarkkaan miten toimitaan. Liimailimme kirjekuoria. Teki mieli sanoa, etten ole täällä ensimmäistä kertaa. Äänestykseen muodostui pieniä jonoja. Join vaalikahvit.

Seuraan Areenasta brittipoliisisarjaa Manhunt. Toisen kauden viimeinen jakso on vielä näkemättä.  Onko tutkittu, miksi ihmiset haluavat vapaaehtoisesti katsoa rikosjuttuja? Rakkaustarinat ymmärrän hyvin, mutta miksi murhat ja raiskaudet innostavat? Olen lukenut Hesarista juttuja realimaailman raiskaustutkinnasta. Ennen kuin oikeuteen asti päästään, saattaa mennä jopa pari vuotta, joka on kohtuutonta. 

Kerttu kiertää ympärilläni ja huutaa määräilevään tyyliinsä. Kerttu ei mau'u kuten kissat yleensä vaan sen kommunikaatio on äänekästä ja käskevää. Kerttu olisi voinut tehdä menestykkään uran armeijassa. "Haluan märkäruokaa!" se huutaa. Yritän selittää, että eläinlääkäri on huolissaan sen painosta ja että se saa Shebaa sitten illalla. Nälissään ei tarvitse olla, sillä raksuja on onneksi aina tarjolla.  

Kun Kerttu lopulta ymmärsi, että minulla on toimivat puolustusvoimat, se luovutti ja perääntyi nojatuoliinsa.

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Aluevaaliehdokkaat jäällä

Olen kävellyt kahtena päivänä Siilinkarille. Näsijärven jäälle on aurattu ura luistelijoita varten ja siellä meni jokainen omalla persoonallisella tyylillään. Kaunoluistimilla, hokkareilla, retkiluistimilla, potkurilla ja nastalenkkareilla (minä). Jää paukkui ja tuli täysin epärealistinen pelko, että se pettää allani. Tänään jäälle oli muodostunut harjanteita, sillä  jääpeite on laajentunut. 

Kolme Vihreiden aluevaaliehdokasta tarjoili jäällä teetä, glögiä, kuumaa mehua ja pipareita. Join mehua ja söin piparin, johon oli kirjoitettu sokerikuorrutteella 119. Keskustelin hetken numero 163:n kanssa.  

Paluumatkalla ostin Tallipihalta kaksikerroksisen laskiaispullan. Sen siististi syöminen oli mahdotonta. 

Kävin perjantaina kylässä Kangasalla. Tunnen paikkakunnan julkisen liikenteen paremmin kuin isäntäväki. 

Teimme lounasta, minä koputtelin granaattiomenasta siemeniä salaattiin, muut suorittivat vaativampia tehtäviä. Tuli voimakas halu tanssia, joten pyysin musiikkia ja tanssimme keittiön laittialla. Kokeilimme moshaustakin, mutta se ei sujunut kovin hyvin, sillä meillä on niin lyhyeksi kynityt hiukset. Mieshenkilöllä olisi ollut ponnari, mutta hän kieltäytyi moshaamasta. 

Poikani kaveri näki aikoinaan minun tanssivan ja sanoi ihmetellen "Aikuinen tanssii".  Googlasin "jokaisella on oikeus" ja sain tulokseksi "jokaisella on oikeus harjoittaa liiketoimintaa", "elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen", "sananvapauteen", "maksuttomaan perusopetukseen" ja muuta ylevää. Lisäisin vielä "jokaisella on oikeus tanssia Abban Dancing Queenin tahdissa".


perjantai 14. tammikuuta 2022

Voidaanko kotiuttaa?

Sairaalatyötä on aina vaikeuttanut potilaspaikkojen suhteellinen niukkuus. 

Päivystäessä on pitänyt miettiä mihin tämä potilas mahtuisi vai pärjäisikö mitenkään kotona. Osastoa kierrettäessä on päivittäin pohdittu voisiko potilas nousta vuoteestaan ja lähteä kotiin. Itse asiassa tämä on ollut usein se ensimmäinen ajatus. Onko siellä kotona ketään ja voisiko kotihoito käydä potilasta hoitamassa. Entä löytyisikö terveyskeskuksen vuodeosastolta paikkaa jatkohoitoa varten. 

Tehokkaasti potilaita kotiuttava lääkäri on ollut osastohenkilökunnan silmissä hyvä lääkäri.

Vuosien mittaan sairaaloiden toimintaa on tehostettu lopettamalla osastoja ja lisäämällä avohoitoa. Näin on säästetty kustannuksia, sillä rahallisesti potilas kannattaa majoittaa yöksi vaikka hotellin Tempur-patjalle kuin siihen epämukavaan sairaalasänkyyn. En siis pidä ihmeenä, etteivät sairaalapaikat tahdo nyt riittää.

Luin Ferdinand von Schirachin (nimestä meinaa aina jäädä yksi c-kirjain pois) erinomaisen novellikokoelman Rikoksia.  Schirach (kahdella c:llä) on ammatiltaan juristi ja novellit perustuvat ainakin löyhästi tositapauksiin. 

Päästäni löytyisi aineisto vastaavaan potilastapauksia sisältävään kirjaan, mutta olisiko sellaisen kirjoittaminen mahdollista? Vaikka kuinka etäännyttäisi novellit tosielämästä, niin olisihan se loukkaavaa ja lääkärin ammatin väärinkäyttöä.

tiistai 11. tammikuuta 2022

Päivänpolttavia kysymyksiä

Kävin Ruohonjuuressa ostamassa ravintohiivahiutaleita, joten kotivegaaniuteni on noussut ihan uusiin sfääreihin. . 

Ruohonjuuresta löytyy sellaisia tuotteita kuin luuliemijauhe, ruususiirappi, havupuu-uutejuoma, tomumainen makeuttaja (kuuluu ketoalkuisiin tuotteisiin, joita näytti olevan paljon) ja hyönteisravinto kissalle (Kerttu tykkää kärpästen metsästämisestä). Täytyy myöntää, että katsoin nämä verkkokaupasta, joten ruususiirapin etsijät, tarkastakaa saako sitä Tampereen myymälästä. 

Ostin ravintohiivahiutaleita. Olivat tarjouksessa. Ne näyttävät hilseeltä, jota irtoaa hankalaa psoria sairastavan henkilön ihosta. Hiutaleet maistuvat miedosti juustoiselta. Ripottelin palak paneer -annokselleni. 

Aluevaalien ennakkoäänestys on käynnistynyt. Ihan kiva, kun vaan tietäisi ketä äänestää. Tein vaalikoneenkin, mutta siinä kysytään asioita, joihin valitut tuskin pystyvät vaikuttamaan, kuten miten julkisia menoja säädellään (nostamalla veroja vai menoja karsimalla) tai mielipidettä ilmastonmuutoksen hoitamisesta. Toki nämä kertovat jotain ehdokkaan arvoista. 

Neljä kurssikaveriani on ehdokkaana, mutta kukaan heistä ei asu Pirkanmaalla. Tahtoisin äänestää henkilöä, joka tuntee hyvin terveydenhuoltoa ammattinsa vuoksi. En halua äänestää elementtisaumaajaa, rakennusmestaria, huoltoteknikkoa tai diplomi-insinööriä.