Putkinainen

Kun valutan vettä kylppärin hanasta, se ei poistu normaalisti viemäriin. Vesi jää mietiskelemään altaan pohjalle, josta se sitten vastentahtoisen oloisesti, liian pitkän tovin kuluttua, malttaa vihdoin kadota viemäristöön. Irroitin putkesta yhden osan (sellaisen, jonka saa sormilla pyöräytettyä irti), jolloin valkoisesta putkesta poistui mustaa inhaa mönjää. Minä en tunge altaaseen kuin vettä, joten joku käy sinne mönjää ahtamassa. Asunnossani liikkuu ilkeä kotitonttu. Irroittelin kaiken mönjän, johon ulotuin. Se oli totisesti epämiellyttävä tehtävä, vaikka käytin pinkkejä muovihanskojani. Tämän aherruksen jälkeen vesi liikkuu edelleen huonosti. Pitänee ostaa myrkkyä, joka jollain mystisellä tavalla kaivaa käytävän tukkeaman halki.

Kävin eilen elokuvissa. Näytös alkoi jo kello 16.15 elokuvateatteri Niagarassa. Katsojia näytöksessä oli kolme: asetuimme nauttimaan elokuvasta mahdollisimman etäälle toisistamme. Katsoimme elokuvan Nainen, jonka nimi on Nathalie. Elokuvan pääosaa esitti aina yhtä sielukas (=laiha) Audrey Tautou. Hän pukeutui vaatteisiin, joita normaalipainoinen nainen ei voisi käyttää. Nyt paljastan hieman juonta, vaikka juonella ei liene tässä elokuvassa niin suurta merkitystä. Nainen rakastuu, mies kuolee, nainen suree, nainen löytää uuden miehen (sen kaikkein epätodennäköisimmän miehen, vaikka rikasta ja tyylikästä olisi tyrkyllä), nainen toipuu. Mies numero kaksi on muuten ruotsalainen, jota näyttelee belgialainen. "Ruotsalainen"on ranskalaisesta näkökulmasta "huonosti pukeutuva" (pukeutuu kuten ihan tavallinen keski-ikäinen suomalainen mies). Ilman Tautouta elokuvaa ei viitsisi katsoa. Vähän siinä ja siinä on Tautoun kanssakin. Ranskalaisten eloukuvien pääosassa on aina Audrey Tautou, jos pääosassa esiintyy mies, niin se on ilman muuta Gerard Depardieu. Näistä leppoisista elokuvista jää kepeä olo. Jälkeenpäin tekee mieli kahvilaan jonnekin Pariisin sivukujalle. Elokuvat unohtuvat pian, eivätkä jää päähän kytemään.

Satama saapuu

Nyt lienee taas päivittäisen ripittäytymisen aika. Kurssikaverini kouluttautuu pari päivää Tampereella, eikä halunnut eilen osallistua kollegojen yhteiseen illalliseen, vaan asetti jostain käsittämättömästä syystä seurani etusijalle. Käväisimme ensin syömässä ja päivittämässä oman ja kurssikavereiden tilanteet. Sen jälkeen katsoimme Riku Suokasta Luolamiehenä TTT Klubilla. Hankkiuduimme vielä Paapan kapakkaan, joka näin jälkikäteen ajatellen oli virhe, heräsin aamuun lievästi krapulaisena. Tähän en ole sortunut sitten kirjoittajien pikkujoulun.

Ostin eilen rahin, jolle olen nyt asetellut alaraajani sievästi vierekkäin. Läppäri lepää reisilläni. Hankintaa edelsi kiertely huonekalukaupoissa. Mietin jo uuden nojatuolin hankkimistakin. Otin kaupassa kuvan nojatuolista kännykkäkameralla, jotta voisin mahdollista ostosta rauhassa kotona harkita. Katsoin kuvaa ja huomasin filmanneeni nojatuolista videonpätkän, taustalta kuului oma jupinani. Raahasin rahin kotiin bussilla, joka päätyi Keskustorille, josta kannoin sen vielä kotiin.

Kirjoituskoulutus päättyy pian, enää yksi kokoontuminen on jäljellä. Koulutuksen myötä olen havainnut kaunokirjallisissa teoksissa toiston välttelyn. Välillä tuo synonyymien etsiminen on suorastaan hupaisaa. Tästä voinemme siirtyä viikonlopun runoon. Ostin Lukulaarista Harry Salmennimen kokoelman Runojä (Otava 2011). Muistaakseni se on palkittu viime vuoden kauneimpana kirjana. Kirja on totisesti kauniimpi kuin yllä. Aidossa kansikuvassa ei ole mustaa vaan viivat on värjätty kullalla. Mitään en näistä runoista ymmärrä, mutta siinähän ei ole mitään uutta.

Jokin tulee valmiiksi.
Kun satama saapuu,
se on pehmeämpi kuin
yksinäisyys. Aallot,

-------------------

Jotkut merkit näyttävät
juovilta eläimilta,
etenkin ns. "juovien
eläinten merkit".

Kertusta tulee runoilija

Parahin emäntäni,

Kiitos, että hankit minulle uutta revittävää. Aloinkin jo kyllästyä nojatuoleihin, ne eivät enää antaneet riittävästi haastetta terhakoille kynsilleni. Uusi raapimiskohde on kylläkin tylsän neliskanttinen, liian helppo minun taidoilleni. Pidät usein koipiasi neliön päällä, jollloin repimisestä on pakko pidättäytyä. Vaikuttaa siltä, että olet siirtymässä horisontaalisesta asennosta vertikaalisempaan.

Olen muuttanut mieltäni, en tähtääkään lääkäriksi. Lahjakkuuteni menisi hukkaan tuossa tylsässä, porvarillisessa ammatissa. Et yllättyne, kun kerron ryhtyväni runoilijaksi. Harjoittelen jo apurahakaavakkeiden täyttöä. Pieneksi kutistuneessa perheessämme tulee jatkossa olemaan selkeä työnjako: sinä hankit elannon, siivoat ja tarjoilet minulle raksuja, minä riivin huonekalukankaita, teen ajatustyötä ja kirjoitan runon silloin ja toisen tällöin, inspiraatiotilani mukaan. Pääset mukaan runokirjani julkkareihin, jos et nolaa minua. Tovottavasti osaat pysyä viinin litkimisessä kohtuudessa (ehdotan korkeintaan viinilasillista, tarjolla on kuitenkin latteaa tölkkiviiniä).

Yllä on kuva rakentamastasi pesästä. Sisustamisesi alkoi saamastasi matosta (maton päätyjen purkamisesta olin alkuun kohtalaisen innostunut), jonka jälkeen kaikki on pitänyt yrittää sovittaa maton väreihin. Huonekalut on joko saatu tai löydetty, sohva ja raapimisneliö ovat ainoat ostamasi huonekalut.

Ei sinun tarvitse olla seuranani. Runoilija tarvitsee yksinäisyyttä. Sinä voit lähteä kirjastolle, ei siellä norkumistasi kukaan noteeraa. Kerroit, kuinka kirjastoa esiteltiin ulkomaalaiselle ryhmälle. "Jotkut tulevat tänne heti kun kirjasto avataan ja poistuvat kun se suljetaan. Saavat olla, jos eivät häiritse. Eräs asiakas yritti ostaa kirjastonhoitajalta junalippua, eikä meinannut millään uskoa, ettei oleskellut rautatieasemalla."

Sinä ymmärrät toistaiseksi, että asema on kosken toisella puolella, eikä siellä ole leppoisasti naukuvaa lainausautomaattia (lasten automaatti), ainoastaan naukumattomat lippuautomaatit. Voisi virkistää, jos lippuautomaatti naukaisisi ponnistaessaan Tampere-Pieksämäki lipun maailmaan.

Ihan näin ystävyydellä: ei se ensi viikon esitelmä itsestään valmistu.

Kunnioittaen,
kissasi Kerttu

Virtahepo

Ensinnäkin nöyrin kiitokseni siitä, ettei kukaan tämän blogin lukijoista anastanut hopeoitua porokynttilänjalkaani, vaikka julkisesti ilmoitin poistuvani residenssistäni. Rakkaat kirjani (niin typerää varasta ei taida löytyä, joka varastaisi kirjoja) ja tauluni olivat myös omilla sijoillaan.

Matkustin siis Helsinkiin junalla, lähdin kello 10.07 enkä kello 10 sillä täten säästin kuusi euroa ja matkustin mukavammin.

Parikin tuttavaani kertovat  lukevansa Stephen Fryn elämänkertaa. Kuka ihmeen Stephen Fry mietin, mutta en paljastanut sivistymättömyyttäni. Nyt tiedän, että kyseessä on britti, näyttelijä, kirjailija, toimittaja, runoilija, koomikko (Musta kyy, Kyllä Jeeves hoitaa yms) ja elokuvaohjaaja. Huomasin kirjaston VIP-hyllyssä kirjan, jonka kannessa tuo kookas mies poseerasi ja kaappasin mukaani. Hämmästelin miehen avointa jutustelua ruumiintoiminnoista, toistuvasta masturboinnista ja hänen ivallisia kommentteja tyttärestään. Katselin kirjaa vähän tarkemmin ja huomasin kannessa tekstin Virtahepo, ROMAANI. Varsin viihdyttävää lukea viskiä siemailevasta runoilijasta Ted Wallcesta. Tässä isän kommentti tyttärelleen:

"Niinpä tietysti. Ja siksi sinä oletkin mitätön näpyttelijä,joka työkseen suoltaa soopaa snobilehtiin odotellessaan että joku rikas puoliaatelinen hintti poimii sinut siitostammakseen, mutta minä olen kaikista virheistäni huolimatta kirjailija"

Sijaitsen sivulla 103, Ted lorvii kartanossa ja tekee huomioita englantilaisesta yläluokasta, mikä on sangen hupaisaa luettavaa. Jos kaipaa miesnäkökulmaa (viskinhuuruista) niin tätä voinee suositella. Tosin olen vasta alkumetreillä.

Maltoin keskeyttää lukemiseni ja kiiruhtaa Ateneumiin, jonne saavuin jalat ristissä. Laitoksessa on raikkaat vessat toisin kuin junassa. Katsoin velvollisuudekseni katsastaa Carl Larssonin näyttelyn. Hänen kuvastonsa on umpituttua, olemmehan nähneet hänen idyllisiä kuviaan lukuisissa yhteyksissä. Ei voi kieltää, etteikö mies olisi ollut loistava piirtäjä. Maalaukset ovat pakosta kuluneita, mutta mukava nähdä niitä alkuperäisinä nenänsä edessä. Töitä ajattelee helposti idyllin kuvituksena. Idylliä häiritsi, se että Larsson kärsi ajoittain masennuksesta. Söin Ateneumin kahvilassa hyvän salaatin.

Tarkoitukseni ei ollut shoppailla, mutta löysin tieni myymälään, jossa myydään Desigualin vermeitä. Myyjä vakuutti minut (et ole liian vanha tai liian mitään käyttämään noita vaatteita). Hankin siis tunikan ja kevättakin, jonka käyttäminen vaatii hieman rohkeutta. Sen kuviot ja värimaailma on runsas.

Etsiydyin erään tuttavani taidegalleriaan Lönnrotinkadulle ja huomasin sen olevan suljettu ja kävin sitten katsomassa Elina Brotheruksen ja Kira Gluschkoffin valokuvia Iso Roobertinkadulla. Minua kiehtoo kuvien lavastuksellisuus, joka tuo mieleen vanhat maalaukset.

Söimme A:n kanssa Kosmoksessa. A söi tartarpihviä ja lampaan munuaisia, minä pelkurimaisesti salaattia ja nieriää. Hurja (ekologinen, jos ummistamme silmämme shoppailulta)  lomamatkani päättyi Tampereelle kahdeksalta, joten ehdin vielä ruokaostoksille.

Inhimillistä

En pidä ohjelmasta Inhimillinen tekijä. Siinä haastateltuja ihmisiä on väkivalta, kuolema tai alkoholismi vain hipaissut. He ovat nousseet ylös oman älynsä tai tukiverkkojensa voimalla. Usein toistetaan hokemaa, jossa väitetään,että ihmisille annetaan koettelemuksia sen verran kuin he niitä kestävät. Se ei pidä paikkaansa, moni sortuu vastoinkäymisten alle. Emme me heitä halua nähdä, heillä ei ole kerrottavanaan hienoa onnistumiskertomusta, jonka ääressä nauttia ja tirauttaa pari sievää kyyneltä. Heitä näkee välillä töissä, eikä heidän ongelmiaan haluaisi kukaan kuulla, ne ovat liian kipeitä. Inhimillisessä tekijässä esiintyy ihmisiä, jotka ovat olleet jollain tavoin julkisuudessa, viimeksi ohjelmassa haastateltiin julkkiskokkia.

Satuhäät taas on ohjelma, jossa ihmiset kohtaavat onnellisissa merkeissä. Kuitenkin rivien välistä saattaa lukea vaikka mitä. Pitkän kuvausrupeaman aikana ihmiset hiljalleen alkavat käyttäytyä kuin eivät kuvauksen kohteena olisikaan. Esille pääsee sisarkateus, tulevien puolisoiden riidat ja ristiriidat suvun kesken. On kivaa pohtia avioliiton ennustetta. Eilisessä ohjelmassa pari oli tylsähkön porvarillinen. Edellisenä maanantaina kerrottiin parista, joka asui Kiteellä. Nuori nainen työskenteli ABC:llä, jonne tuleva sulhasmies päristeli mopolla. Mies oli tuolloin vasta 16-vuotias, morsio kahdeksan vuotta vanhempi, joten solmittiin vain ystävyys. Morsian käytti miehestä nimitystä "sakkolihhoo". Nainen otti suhteen solmimisessa aktiivisen osan, olihan hänellä kokemusta jo kolmen kihlauksen verran. Nuori mies pohti morsionsa avuja ja arveli niiden sijaitsevan kaulan alla, persaus myös miellytti. Heidän välillään saattoi kuitenkin aistia lämpöä, jota en ollut tuossa porvarillisemmassa parissa samassa määrin havaitsevinani. Älyllinen suhteen vatvominen ei välttämättä ole siinä onnistumisen edellytys, välillä pohdin, onko se peräti onnen este.

Nyt olen sitten paljastanut huonon makuni. Lähden kohta Hesaan lomamatkalle.Palaan illalla ja laitan oven turvasäppiin, joten hopeoitua porokynttilänjalkaani havittelevat vorot älkööt vaivautuko.

Terveisiä nojatuolista

Rakas Kerttu,

Onnea valitsemallasi uralla. Onhan se mukavaa saada talouteen lisätuloja, pääsemme asuntolainan  ikeestä nopeammin kuin osasin toivoa. Toivottavasti myös päivystät, jotta päivystysrasitus meillä muilla vähenisi. Tietohallintomme järjestänee sinulle tassuille paremmin sopivan näppäimistön.

Lenkkeilin eilen Pyynikillä. Kuuntelin äänikirjana Katja Ketun Kätilöä. Sen kieli tunki liian vahvana kevättalvisiin korviini. Hiljaisuus sopi niille paremmin. Nousin Pyynikin harjulle huohottaen. Tavallisesti palkitsen itseni munkkikahveilla, nyt nautin kahvin ja lasin vettä (viikon kestänyt karkki- ja pullakieltäymys jatkuu). Pian näytän niin laihalta ja koska vyötäröni on kapea olen myös onnellinen. Entäs sitten (kysyt sinä, joka syöt itseäsi rajoittamatta raksuja)? Sitten voin taas syödä munkin Pyynikillä.

Kävin eilen syömässä tyttäreni (se satunnainen palvelijasi) ja hänen naisystävänsä kanssa. Heidän  asuntoasiansa näyttävät järjestyvän. Ne ovat aiheuttaneet pientä huolta. Jälkeenpäin pistäydyin Galleria Saskiassa, jossa oli esillä Tuomo Saalin maisemamaalauksia. Maaalauksissa toistuivat myrskyä enteilevä meri, uhkaava taivas ja pieni ihminen (ei kissoja, ei). Olen siitä outo, että pidän syksystä, jopa syysmyrskyistä. Maalaukset olivat klassisella tavalla kauniita, esittäviä. Mietin, että mikä niistä teki taidetta toritaiteen sijaan. Ehkä se oli taito ja aiheen omaperäisempi käsittely, tunnesisältö ja hienot värit. Lähdin näyttelyyn Nokkosen innoittamana. Kuten tiedät en ole mikään taiteen asiantuntija.

Olet kenties huomannut, että olen siirtynyt sohvalta nojatuoliin, jonka vieressä seisoo nyt uusi jalkalamppu, joka sinkoaa ympärilleen tarvitsemaani valoa. Hyvästi sohva! Säästän sohvan torkkuja varten. Nyt kun minulla on nojatuoli ja lamppu niin tarvitsisin jalkojeni alle sellaisen pehmeän rahin. Mikäs tässä sitten olisi ollessa. Sinulla on useampi lepopaikka, joita vaihtelet sen mukaan, missä olet eniten tielläni. Yleensä valitset sen parhaan, joka sijaitsee sohvalla. Nyt en sitten kilpaile jatkuvasti paikasta kanssasi. Koska en istu sohvalla, makaat näköjään nojatuolissa ansaitsemillasi aamupäiväunilla. Sopii siinä nukkua,se on sitten toista,kun aloitat lääkärintoimessa. Silmiä ei saisi vastaanottoa pitäessä tykkänään sulkea, joku potilas saattaa kokea sen loukkavana. Selän takana keuhkoja kuunnellessa voi huomaamatta päästää pienen haukotuksen.

Sinun ei tarvitse työstää artikkelia, eikä tehdä esitelmää, vielä. Mielenkiinnolla odotan järjestämiäsi Power Point sulkeisia. Esitelmä saa sitten kestää korkeintaan puoli tuntia, että ehditään kahville.

Ystävyydellä,

emäntäsi Heidi