Lokki

Ylpeänä ilmoitan, että pesin keittiön ja olohuoneen ikkunat. Majani kylpee puhtaassa valossa.

Hommasin kuukaudeksi Netflixin (niin kauan ohjelmia saa katsoa ilmaiseksi ja aion lopettaa tilaukseni siihen). Halusin katsoa Hannah Gadsbyn stand up -esityksen, jota siskoni suositteli. Hannah Gadsby on kotoisin Tasmaniasta, jossa homoseksuaalisuus on ollut rikos vuoteen 1997 saakka. Gadsby on lesbo ja tekee tietysti pilaa itsestään (niinhän stand upissa on tapana). Esityksen lopussa hän itkettää yleisöään, minuakin. Tunteellinen avautuminen tuntuu aidolta ja tekee esityksestä tavallista stand up -settiä suuremman.

Gadsbyn esityksen jälkeen mieleeni tuli, että jospa olisin ollut herkkä ja kuunteleva vanhempi ja ymmärtänyt mitä lapseni halusi, enkä olisi yrittänyt tunkea häntä johonkin muottiin, vaan antanut kasvaa omaksi itsekseen, niin hänen elämänsä olisi ollut helpompaa.

Surin tuon esityksen myötä suhdetta, joka välillämme olisi voinut jo tuolloin olla.

Nyt sitten ihailen kirkkaita ikkunoitani ja pelkään kakkivia lintuja.

Kulttuurikaapu ihmettelee Kuutti Lavosen maalauksia Tyrvään kirkossa

Kärsin harvinaisesta Stendhalin syndromasta, jonka oireet ovat heikotus, pahoinvointi, paniikki, sekavuus ja sydämentykytys. Tämä oireisto liittyy ylenpalttisiin taide-elämyksiin. Oireyhtymääni ei ole hankittu Firenzessä (toinen nimi kamalalle ongelmalle on Firenzen syndroma) vaan Visavuoressa, Iittalassa ja Vammalassa, joten paranen luultavimmin pikaisesti.

Visavuoressa sijaitsevan Emil Wikströmin ateljeen parvelle oli rakennettu urut ja katolle observatorio (kaikilla pitäisi olla mahdollisuus toteuttaa itseään näin).  Yhteen ovilasiin oli tehty aurinkoikkuna Alice -vaimon lohduksi.

Sekä koti että ateljee ovat hienoja rakennuksia ja upealla paikalla, mutta kahvilassa liikkui kummallisia kärpäsiä, joista yksi kiipesi kaulaani pitkin hiuksiini.

Sain paljon tietoa kyseisen taiteilijan tuotannosta ja suvusta. Kari Suomalainen oli muuten Wikströmin tyttären poika. En muistanut, että Suomalainen kääntyi jossain vaiheessa katoliseen uskoon. Hän teki sen luultavasti ihan piruillessaan (tämä ei ole faktaa vaan oma arvioni).

Visavuoresta päädyin vielä Iittalaan naivistien näyttelyyn. En ole erityisemmin naivistisen taiteen ystävä, joten sanon vain, että siellä oli kuumaa ja tunkkaista. Ostin Iittalan myymälästä maljakon ja kuorimaveitsen.

Tänään pistäydyin Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivillä. Istuin läpi avajaispuheiden ja palkintojen jaon, ostin yhden romaanin ja söin lounasta. Sieltä olikin lyhyt matka Tyrvään kirkkoon, joka on tunnettu palamisestaan sekä Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan maalauksista. Pidin erityisesti Lavosen töistä.

Laitoin faceen kuvan itsestäni Tyrvään kirkossa ja otsikoin sen "Kulttuurikaapu ihmettelee Kuutti Lavosen maalauksia Tyrvään kirkossa", joka kuulostaa ihan Huuhaa Innasen taulun nimeltä ja Innanenhan oli kuuluisa lauluista "Elsa, kohtalon lapsi", "Urjalan taikayö" sekä naivistisista töistään.

Vääränlaiset taatelit

Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistettiin Suomen rikoslaista 1971 ja tautiluokituksesta kymmenen vuotta myöhemmin (katsoin googlesta). Nyt sateenkaariliput liehuvat ja profiilikuvat maalataan samalla symbolilla Priden kunniaksi. Homoseksuaalit tapaavat toisiaan trendikkäissä ravintoloissa, joihin kaikki haluavat. Jokaisella naisella pitää olla BGF (best gay friend). Tämä on niin oikein ja hienoa kaiken sen paskan jälkeen, jota homoseksuaalit ovat joutuneet kokemaan!

Katsoin tositelevisiosarjaa, jossa kolme englantilaista nuorta homomiestä matkusti Mykonokselle. Saari on jonkinlainen homojen biletyspaikka. Uima-altaissa pomppi lihaksikkaita komistuksia kuin perunoita kattilassa ja nuoret matkamiehet tutisivat innosta. Kotipaikkakunnalla juuri kukaan ei ollut homo. Niinpä kaksi noista tavallisista narukätisistä englantilaisista vähän ihastuivat toisiinsa kaikkien öljyttyjen unelmavartaloiden keskellä. Se oli jotenkin niin söpöä.

Koin äsken ikävän pettymyksen: luulin ostaneeni lakritsitaateleita, mutta ne olivatkin kaakaotaateleita. Tuntui vähän samalta kuin elämän ensimmäinen haukkaus oliivista, jonka luulin maistuvan viinirypäleeltä (nykyään pidän oliiveista).

Rentouttava harrastus

Meillä on Kertun kanssa rentouttava harrastus, minä selvittelen Kertun turkkiin kehittyviä takkuja, jotka ovat kuin huovutettua villaa ja Kerttu nauttii puuhailustani. Jos ihmisellä olisi karvapeite, säästyisimme vaatehuolilta, eivätkä lapset ompelisi toppeja ja farkkuja kuumissa, pimeissä tehdashalleissa. Karvapeitteitämme muokattaisiin ja värjättäisiin muuttuvien trendien mukaisesti.

Sain sähköpostia toimittajalta, joka haluaa haastatella minua lääkäriportaaliin. Ensin piti kysyä mikä se on, sitten yritin tutustua siihen, mutta en muistanut vaadittua Fimnet-tunnusta. Toimittaja tahtoo kysyä "asiantuntijalta" kirjasuosituksia kesäksi. Miksei sitten käänny asiantuntijan puoleen. Ryhdyin heti pohtimaan, mitä suosittelisin, siis mikä tekisi riittävän fiksun vaikutuksen. Oikeasti nautin kirjasuositusten antamisesta.

Kerttu raapii keittiön seinää. Minä aivastelen ja mietin pesisinkö hiukseni illalla vai aamulla. Huomenna on viikon viimeinen työpäivä.

Hyppelyä

Juhannuksen vietossa tärkeintä on viime vuosina ollut ruoka, joskus arvostimme enemmän juomia tai oikeastaan niiden määrää. Aiemmin pidimme arvossa valoisaa yötä, nyt nautimme reippaista aamuista.

Näin eilen pariviikkoisen vauvan. Pienokaisen iho oli puhdas, tasainen ja täydellinen. Siihen tulee vielä elämän jälkiä, arpia, haavoja, ihottumia, luomia ja ryppyjä. Toistaiseksi se oli virheetön kuin puhdas paperi.

Luin Imagesta jutun, jossa Jyrki Lehtola opettaa Sonja Saarikoskea ajamaan autoa ja muistelin omaa autokouluaikaani. Opettelin ajamaan vasta 30 vuotiaana. Olin silloin melko viimeisilläni raskaana. Muistan ison vatsani, joka pullistui melkein rattiin saakka. Koska olin niin kovin vanha (ja lääkäri), minua opetti autokoulun johtaja, jonka nimi oli Into. Into puhui ajotunneilla sappikivistään, enkä päässyt ensimmäisellä kerralla läpi inssistä. Itkin lohduttomasti koko illan, sillä raskaus sai minut helposti kyyneliin ja tämä oli suuri epäonnistuminen. Parin ajotunnin (ne piti opettaja, joka ei kärsinyt sappivaivoista) jälkeen läpäisin kokeen helposti.

Hyppelen asiasta toiseen, mutta se minulle sallittakoon. 

Melankolinen juhannus

Luin Hesarista jutun ihastumisesta, jossa mainittiin toistuvasti ihastuksen kohteen iloisuus ja positiivisuus. Tunnen parisuhteessa eläviä henkilöitä, jotka eivät ole ulospäin suuntautuneita, räiskyviä, eivätkä hohda valoa vaan heistä tihkuu jatkuvasti harmaata väriä. Miten he ovat pariutuneet? Ovatko he näytelleet säteilevää, virkeää ja herttaista niin kauan, että toinen on huijattu sitoutumaan vai onko heistä tullut vasta myöhemmin ankeita?

Työelämässäkään ei ole tilaa surulle, alakulolle tai valittamiselle. Reippaatikin jaksavat aina kuitenkin mainita, miten paljon töitä he ovatkaan tehneet.  No kukapa jaksaa kuunnella jatkuvaa ruikuttamista.

Toisaalta kun juhannuksena on kylmä, niin melankoliaan taipuvainen henkilö sopeutuu tilanteeseen muita helpommin, sillä eihän tässä ole mitään hellettä odotettukaan.  On jo valmiiksi pakattu toppatakit, kumisaappaat, hiihtokerrastot, hanskat ja villapipot.

Hyvää juhannusta, älkää palelluttako varpaitanne! Tämä lähtee mökkijuhannusta viettämään.