Miten selvitä tammikuusta?

 

Tarvitaan punaviiniä, kirjallisuutta, villasukkia,heijastimia, sateenvarjoja, kumisaappaita, veden kestävää ripsiväriä ja resilienssiä. 

Lapsuuteni Kuopiossa tammikuusta selvittiin hengissä  järjestämällä tammimarkkinat (järjestetään niitä kai vieläkin).  Oli aina niin kylmä, että silmäripsiin kertyi sentin paksuinen jää. 

En muista ostaneeni markkinoilta oikein mitään, silti sinne oli päästävä. Helppoheikit kailottivat  jonkun rahasumman ja alkoivat latoa toripöydälle rukkasia. Pöydälle kertyneen rukkaspinon sai sitten sillä summalla.  Tarjoukseen piti tarttua heti. Samaa strategiaa käytetään nettimyynnissä. Helppoheikit näyttelivät, että joutuivat myymään hanskat tappiolla.  

Tarjolla oli viipurinrinkeleitä, hiivalla kohotettuja kuivahkoja leivonnaisia. Maalaisisännät kävivät strip tease -teltassa tai stripparia ja yleisöä varten pysäköidyssä linja-autossa. Markkinat olivat talvinen kohokohta, ihmisiä keräävä atrappi. 

Palataan nykytodellisuuteen. Laternassa järjestettiin taas eilen runoraati. Raatia veti runoilija Erkki Kiviniemi, vakioraatilaisiin kuuluvat edelleen Niina Hakalahti ja Heikki Salo ja vieraana kävi näyttelijä Auvo Vihro. Runot luki Eriikka Magnusson. Eriikka Magnusson on ehkä ainoa ihminen, jonka puheääntä kadehdin. Hän on kuulemma saanut äänen syntymässään. Ääntä ei voi ostaa sovelluskaupasta.

Katsojat saavat runotekstit runoraatiin tullessaan, raati on saanut ne jo aiemmin.  Heillä on siis pieni etumatka. Runoille annetaan leikkimieliset pisteet ja runoja pyritään analysoimaan. 

On ilo kuunnella raatia, mitä kaikkea he runoista löytävät ja miten itsekin alkaa löytää oman tulkintansa. Runoja ei käsitellä tiukkapipoisesti vaan huumori kuuluu asiaan. 

Siteeraan pätkän Anna Elina Isoaron runoa (29/30 pistettä):

"katsot ylös, et näe kattoa/ katsot ympärillesi, seinät ovat lahonneet kuin oljet/ on jäljellä vain ovi, jota vasten painaudut/ vain ovi säpissä/ kahden maailman välissä."

 

Elämä ei ole pelkkää teatteria, se on myös...

Yksi elämän hienoja asioita on kahvipaketin onnistunut aukaisu. Paketista nouseva tuoksu leijailee suloisesti nenän hajureseptoteihin ja huomaa, ettei kärsi anosmiasta.  Olin joskus töissä neurologialla ja siellä hajuaistia testattiin mm. kahvilla. Join juuri avatun kahvipaketin sisällöstä keitetyt aamukahvit.

On turha luulla, etteivät teatteriesitykset kiinnostaisi suomalaisia. Sirkku Peltolan näytelmän Kärpäset (Eino Salmelaisen näyttämö, TTT) näytökset myytiin nopeasti loppuun ja nyt kun keväälle tuli lisänäytöksiä, ne myytiin tunnissa. Tänä aamuna lippuja löytyy enää uudenvuoden aatoksi. Muut 36 näytöstä ovat loppuun varattuja.

Sain liput 3. 5 näytökseen. Olen ostanut kevääksi liput myös näytelmään Verot ja kuolema, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Liila Jokelin, jota fanitan (TTT:n pieni näyttämö), Oppitunteja eläville (Akse Pettersson, Kansallisteatteri pieni näyttämö) ja Rikos ja rangaistus (Esa-Matti Smolander, Q-teatteri). Haluan kokea myös Reko Lundanin kirjoittaman näytelmän Aina joku eksyy (Jaakko Kiljunen, Tampereen teatterin Frenckell näyttämö).  Olen aikoinaan nähnyt KOM-teatterin hienon esityksen samasta näytelmästä.

Elämä ei ole pelkkää teatteria, siihen kuuluvat myös menetykset: Ostin Tokmannin alelaarista kultaköynnöksen  kuolleen värinokkosen tilalle. No ei kultaköynnös korvaa värinokkosta. Ei ihminenkään korvaa toista ihmistä.

Joku kirjoitti somessa, että on niitä, jotka sanovat, etteivät saa pidettyä huonekasveja hengissä ja sitten toisia jotka katsovat kuolevaa kasvia ja toteavat, että kyllä tuolla vielä jotain vihreää näkyy ja alkavat amputoida kasvin nekroosiin menneitä osia. Huonearaliani näytti menetetyltä tapaukselta, mutta se on kaikesta huolimatta toipumassa laajoista amputaatioista. 

Huomasitte varmaan, että yritin muotoilla klikkiotsikon.

Urheilublogi

Olen ulkoiluttanut kirjastosta lainaamiani vastuskävelysauvoja neljä kertaa. Sain säädetyksi sauvojen pituuden sopivaksi, mutta niitä vaivaa merkittävä lyhenemistaipumus. Ehkä joku tietää miten pitäisi toimia. Ihan kelvolliset ne ovat kuitenkin. 

Tänään kävelin Pyynikin jäisiä kävelyuria. Painoin sauvaa alustaa vasten, jolloin kävelysauva lipsahti taaksepäin. Välillä vedin sauvoja perässäni. Hiki valui selkääni pitkin, en tiedä liittyikö se voimakkaampaan rasitukseen vai olinko pukenut liikaa vaatteita päälleni. 

Tunnustan tehneeni kahvakuulajumpassa askelkyykyt ilman painoja ja kädet suorana alhaalta eteen nostot vain kahden ja puolen kilon painolla.

Tästä on muodostumassa vanhenevan naisen urheilublogi. 

Vaihdoin käsikirjoituksessani erään iäkkään naisen ammattin koulun keittäjästä rehtoriin. Se ei vaatinut kuin yhden sanan muutoksen. Kun ihmisestä tulee riittävän vanha ja sairas, ei uralla ole enää niin väliä. Ihan sama onko nainen keittänyt työkseen hernekeittoa vai johtanut koulua. Suunnittelin ensin vaihtavani keittäjän ammatin poliisin työhön, mutta naisia otettiin opiskelemaan poliiseiksi vasta vuonna 1973. Seuraavaksi suunnittelin kansanedustajan ammattia, mutta ehkä heitä muistetaan hautajaisissa jotenkin erityisesti, joten jätin sen. Kukaan ei kiellä minua vaihtamasta ammattia vielä monta kertaa. 

 

 

Residenssi

Hain Vinhan kirjakaupan yhteydessä toimivaan kirjailijaresidenssiin ja pääsin sinne (luulisin, että kaikki halukkaat pääsevät). Kirjakaupan yläpuolella sijaitsevat huoneet ovat residenssikäytössä matkailusesongin ulkopuolella. Aion siis viettää helmikuussa viikon Ruovedellä, jossa on asukkaita alle kolmasosan siitä, miten paljon Nokia areenalle mahtuu katsojia.  Ruovesi on kaunis mökkipaikkakunta, mutta talvella oletan siellä olevan hiljaista. Toivottavasti Ruovedellä ei ole mitään tekemistä, että tulee kirjoitettua. Viikon residenssijakso maksaa 250 euroa. Vieraat seinät inspiroivat kirjoittamaan, ainakin toivon niin. 

Vinhan kirjakaupan yrittäjät Pasi Vainio ja Mikko Vartiainen ovat perustaneet uuden kustantamon, jonka nimi on Vinhan kustantamo.  "Haluamme puolustaa painetun kirjan asemaa ja tuoda saataville tarinoita ja sisältöjä, jotka ansaitsevat tulla kansien väliin", Pasi Vainio sanoo. Kuulostaa hyvältä.

Moni yrittää paeta Facesta, Instasta ja WhatsAppista ja siirtyä johonkin korvaavaan systeemiin. Toivottavasti Bloggerin omistaja ei paljastu natsitervehtijäksi tms. Olen jo aiemmin ladannut puhelimeeni Signalin, jolla viestittelen toiselle pojalleni. Se toimii ihan kuin WhatsApp, paitsi ettei siellä ole juuri ketään. Kuulin myös sellaisesista sosiaalisen median alustoista kuin Pixelfed ja Mastodon. En ole perehtynyt asiaan. 

Tunnen monia ihmisiä, jotka eivät ole somessa, eikä siitä tunnu olevan heille minkäänlaista haittaa. Elävät tyytyväisinä ja seesteisinä ja nukkuvat yönsä rauhallisesti. Vältän äkkiliikkeitä: Katselen rauhassa ja mietin mitä tehdä.

Yliluonnollinen ilmapallo

Keskustelimme kampaajani kanssa yliluonnollisista ilmiöistä. Kampaaja kertoi ystävästään, jonka mies oli kuollut. Vaimo oli toivonut merkkiä mieheltään tuonilmaisista. Mahdollinen merkki näkyi ilmapallon kummallisen käytöksen muodossa. Se toi lohtua kuolleen miehen vaimolle ja lapselle. Todennäköisesti jollain tiedeihmisellä olisi selitys ilmapallon oudolle leijailulle, mutta ei sillä väliä. Lohtu oli tärkein. 

Kun olin lapsi vietin kaksi ja puoli ensimmäistä vuottani äidinäidin luona. Hän oli kansakoulunopettaja, ankara ja uskonnollinen. Kun hän sitten kuoli,  pelkäsin, että hän voisi seurata minua pilven reunalta. Pelkäsin noita yliluonnollisia ilmapallomerkkejä. Kuvittelin, etten pääsisi piiloon hänen katsettaan mihinkään. Ehkä pelkään pikkuisen vieläkin.

Mietin yhtenä päivänä sellaista, että miten kävisi, jos kaikki ihmiset olisivat prikulleen samannäköisiä. Yrittäisivätkö ihmiset jotenkin erottautua toisistaan.  Heräsi monia muitakin kysymyksiä. Olen käyttänyt monta päivää asian pohtimiseen.

Olen käynyt kirjoituskurssilla, jossa olen oppinut uusia sanoja kuten aktanttimalli ja ekspositio.

Kirjastolaina

Ystäväni S vastustaa kirjastojen uudehkoa tapaa tarjota lainaksi urheiluvälineitä.  Tässä yhteydessä mainitsemme usein kahvakuulat. Kirjaston päätehtävä on lainata kirjoja, ei kahvakuulia tai porakoneita (niitäkin on näköjään saatavilla). Voihan olla, että joskus ei fyysisiä kirjoja enää olekaan ja kirjastot siirtyvät lainaamaan soutuveneitä, vasaroita, kitaroita ja sauvasekoittimia. 

Varasin kirjastosta neljän kilon vastuskävelysauvat. Sauvat poikkeavat tavallisista siinä, että kun sauvaa painaa maata vasten, se joustaa. Olen kokeillut sauvoja ainoastaan olohuoneessani. Kun kävin hakemassa varaamani urheiluvälineet, minut valtasi voimakas halu selittää lainaamistani. 

Jos kävelysauvat osoittautuvat toimiviksi muuallakin kuin parketilla, aion hankkia sellaiset itselleni ihan omaksi. Kokeilen ehkä nettikirppareita, sillä tiedän että monessa kodissa pyörii käyttämättömäksi jääneitä urheiluvälineitä. 

Kävin katsomassa ranskalaisen Jaques Audiardin ohjaaman  elokuvamusikaalin Emilia Pérez. Elokuvassa gangsteripomo palkkaa nuoren naisjuristin organisoimaan itselleen sukupuolen korjauksen. Rahasta ei ole pulaa. Minusta tuntui epäuskottavalta, etteivät omaiset tunnistaneet naisen ruumiiseen muuttanutta aviomiestä ja isää, vaikka asuivat myöhemmin hänen kanssaan yhdessä (Emiliaa sanottiin lasten "tädiksi"). Ihminen on muutakin kuin hänen sukupuolensa. Pidin elokuvan tanssi- ja laulunumeroistaan, muuten koin, että elokuvasta puuttui se jokin, joka voisi osua katsojan sieluun.