Huolettomuus

Tuli käytyä Mältinrannassa uimassa, eivätkä jalat tunnu lämpenevän millään. Kylmäuinti on todella terapeuttista. 

Veden lämpötila oli 5.3 astetta (joku haluaa varmasti tällaista eksaktia informaatiota). 

Keskustelimme uimahuoneella pyyhkeistä. Eräällä naisella oli mukanaan kaunis neuvostovalmisteinen vohvelikankainen pyyhe, jolla täytyy olla ikää yli kolmekymmentä vuotta. Keskustelussa edettiin siihen, etteivät tekstiilit enää kestä vuosikymmeniä.  

Juha Hurme iloitsee Anna-lehden haastattelussa "Eläkkeellä olo on paluuta lapsuuden huolettomuuteen". Taiteilijat sanovat harvoin olevansa eläkkeellä. Ei Hurmekaan istu kiikkustuolissa sukkia kutomassa vaan kirjoittaa ja tekee ohjaustöitä edelleen. 

Minulla tuo paluu lapsuuden huolettomuuteen ei onnistu, sillä olin lapsena huolissani monesta asiasta. Ilmankos olen edelleen usein stressaantunut.  

Näen työunia, joissa olen myöhässä töistä enkä löydä työhuonettani tai salia, jossa pidetään aamu-meeting tai ensiaputiloja. En muista koskaan myöhästyneeni töistä. Olisi hienoa, jos uniaan voisi  ohjata samaan tapaan kuin voi valita mitä televisiosta katsoo tai mitä kirjaa lukee. Sen sijaan että hortoilee etsimässä työhuonetta, voisi olla pääroolissa jossain suloisessa unessa. 

Huolettomuus -sanasta tulevat mieleen Pirkko Saision romaanit Voimattomuus ja Kohtuuttomuus. Ärsyttäviä nimiä, sillä tahtovat mennä sekaisin.  

Lasteni isä sanoisi sanoisi, että ulkona on pimeää kuin persesilmässä. Minulla ei ole tapana sanoa noin, mutta edellä mainittu kuvaa täydellisesti tämänhetkistä luonnonvalon määrää. 

Anteeksi taas kerran, ettei tässä jutussa ollut mitään yhtenäistä juonta. 

 

En halua Iskelmäristeilylle

Tapaan joulukuun alussa kustannustoimittajan, joka on kovin nuori. Hän on kirjallisuustieteen maisteri, joten hänen täytyy olla viisas. Joskus minäkin olin nuorin kaikkialla, mutta en enää.  Suhtaudun nuoriin positiivisesti, sillä heiltä voi oppia paljon. 

Kävin kahvila Puustissa ja pöytääni istui fiksun näköinen mies (kahvila oli täynnä). Hän kysyi lupaa istua ja jutteli kanssani. Minä voivottelin mielessäni sitä, että olin pukeutunut urheiluvaatteisiin, olin ilman meikkiä ja hiukset lätässä. Ajatteleekohan kukaan mies, ettei ole riittävän edustavasti pukeutunut? Saattaa olla.

Täydessä kauppahallin kahvilassa mieshenkilö istui pöytääni tervehtimättä ja lupaa kysymättä. Hän käänsi tuolinsa niin, että hänen kylkensä osoitti minuun päin ja yritti olla kuin minua ei olisikaan. Viereiseen pieneen pöytään istuivat hänen kaverinsa, jotka alkoivat puhua Iskelmäristeilystä. Kun nousin ylös, he sanoivat, että pelästyinkö, että joudun Iskelmäristeilylle. 

Joillakin suomalaisilla on tapana paukauttaa ovi takana tulevan nenän edestä. No ei kaikilla tietenkään, kuten eivät kaikki miehet jne. Nykyään pidän ovea auki, vaikka perässäni tuleva olisi joitakin metrejä jäljessäni. Silloin tuo tyyppi alkaa ottaa juoksuaskeleita, ettei olisi vaivaksi.  

Aamun Hesarin kolumnissa kirjoitettiin  siitä, miten me suomalaiset emme osaa tarjota toisille vaan lasku jaetaan sentilleen. En minäkään osaa tarjota saati ottaa toisen tarjoamuksia vastaan. Kun suuri äänekäs  espanjalaisseurue perheitä ruokailee ravintolassa, jaetaan lasku aikuisten määrällä eikä oteta huomioon sitä, mitä kukakin on syönyt. Tapaamani lapseton espanjalaispariskunta piti systeemiä epäreiluna. Sama pariskunta kertoi, että heillä on pitkäaikaisia ystäviä, joiden kodeissa he eivät ole koskaan käyneet. He tapaavat ravintoloissa ja kahviloissa, sillä asunnot saattavat olla pieniä ja vaatimattomia. 

Niin ja näin

Metso-kirjastossa järjestetään harvakseltaan filosofian iltoja. Silloin tällöin saan aikaiseksi mennä kuuntelemaan viisaita ihmisiä.   

Torstaina Jaana Parviainen, Otto Sahlgren ja Anne Koski pohtivat nykyteknologian polttavia eettisiä kysymyksiä. Iltaa veti Niin & näin -lehden päätoimittaja Juho Rantala. Keskustelijat olivat filosofian ja politiikan tutkijoita, jotka olivat perehtyneet teknologiaan ja tekoälyyn eri kanteilta. 

Teknologiamiljardööreillä on paljon (liikaa) valtaa koko maailmassa.  Suomessakin varotaan astumassa näiden firmojen varpaille. Ajatellaan nyt vaikka datakeskuksia, jotka eivät maksa sähköveroa ja kuluttavat valtavasti energiaa. Eivätkä ne edes työllistä paljon ihmisiä sen jälkeen kun ne on rakennettu. Koneet siellä raksuttavat ja hotkivat sähköä. Jos halutaan suojella luontoa tai kerätä veroja, pelätään innovaatioiden ja investointien loppumista. 

Tekoälypohjaisia asejärjestelmiä kehitetään. Tappamisesta tulee tehokkaampaa.

Teknologiaa ei kehitetä välttämättä kansalaisia varten (meille mahdollisimman helpoksi ja käteväksi) vaan pyritään tehostamaan toimintaa (vähentämään työvoimaa, säästämään rahaa) teknologian avulla. Teknologia ei ole demokraattista, kaikilla kansalaisilla ei ole älypuhelimia eikä digitaitoja. 

Valtion ja kuntien teknologiaosastot (tämä termi saattaa olla väärä) on monesti ulkoistettu. Teknologian asiantuntijat voivat vaihtaa työpaikkaa yksityiseltä julkiselle puolelle ja takaisin. Puhutaan pyöröovi-ilmiöstä. Se ei välttämättä ole hyvä asia. 

Kun tekoäly alkaa tehdä päätöksiä, niin kuka niistä on vastuussa? En minä ainakaan.

On sanottu, että tekoäly vie ihmisten työt. Saattaa kuitenkin olla, että työt muuttuvat tylsiksi valvonta- ja tarkastuspuuhiksi.  

Minäkin voisin käyttää tekoälyä tämän tekstin arviointiin, mutta koska tekoäly pyrkii miellyttämään käyttäjäänsä, se imartelisi minua. Minulle tulisi hyvä mieli ja kuvittelisin olevani huipputekijä, enkä tämmöinen huolimaton harrastelija. Olisiko siitä kenellekään hyötyä? 

Tämän tyyppisten tilaisuuksien lopussa annetaan yleisölle mahdollisuus kysyä. Monesti mikrofonin ottaa vanhempi mies, joka haluaa puhua jostain aiheeseen kuulumattomasta asiasta, eikä kysy mitään. Pääasia, että hän saa jakaa ylivertaista viisauttaan. Tällä kertaa niin ei onneksi tapahtunut.  

Osta kirja

Otavan toimitusjohtaja lähetti kirjailijoille pitkähkön viestin, jonka keskivaiheilla hän kertoi, että Otava-konsernin kirjailijoiden äänikirjat tulevat tyrkylle digitaaliseen palveluun, jonka nimi on Spotify. Hän piti sitä hyvänä asiana kirjailijoiden kannalta. Samaan aikaan kirjat olivat jo palvelussa. Ilman ennakkovaroitusta. Tähän asti kirjailijat olivat lähinnä säälineet muusikoita, jotka tienaavat pelkkiä murusia Spotifysta. Suomalaiset muusikot ovat joutuneet pakkaamaan kitaransa, rumpunsa ja kaiuttimensa jalkahieltä ja oluelta haiseviin busseihin ja kiertämään maata henkensä pitimeksi. 

Kukaan ei tulisi kuuntelemaan minua edes ilmaiseksi, vaikka osaankin olla hauska. Kirjailija, toimittaja Maxim Fedorov kiertää Suomea ja vetää koulujen jumppasalit ja kirjastot täyteen. Sama onnistuu kirjailija Satu Rämöltä. Kaikilta se ei luonnistu.

Spotifyssa äänikirjat sekoittuvat podcasteihin ja Taylor Swiftin biiseihin. Omia kirjojaan on vähän hankala löytää, sillä Suomi on täynnä tasalaatuisia Heidi Mäkisiä. Sieltä ne löytyvät kuitenkin. 

Olen kuullut, että Spotifyn välittämän musiikin äänen laatu on sekundaa, mutta minulle se menee täydestä. Tämä kertoo siitä, etten ole musiikin asiantuntija. Instassa väitetään, että Spotify sijoittaa voittojaan aseteollisuuteen.  

Hyvänä puolena pidetään sitä, että Spotifysta voi ostaa yksittäisiä äänikirjoja. Minulla ei ole mitään tietoa mitä kirjailija Spotifyn kautta kuunnelluista kirjoista ansaitsee. Jännityksellä odotan miten käy.  Sen verran tunnen kirjailijapiirejä, että arvasin etukäteen, ketkä suuttuivat eniten. 

Olen tehnyt urani julkisella sektorilla, jossa ainakin näennäisestiä neuvoteltiin suunnitelluista muutoksista. Olen ymmärtänyt, etteivät pörssiyhtiöt voi ilmoitella liikkeistään. Se on sitä kapitalismia.

Kuulin eräältä läheiseltä, että hän on jo lopettanut Bookbeatin, ja kuuntelee jatkossa kirjat Spotifysta. Äänikirjojen kuluttajien sieluista taistellaan ja voi olla, että jotkut firmat kaatuvat.  

Kävin eilen kahvilla parin kirjailijan kanssa. Siinä vaiheessa olimme viattoman tietämättömiä tästä kaikesta. Tapaamiseen lähtiessäni vein roskat ja heitin tyhjän säilykepurkin ja hanskani metallijätteisiin. En tietenkään ylettynyt käsineeseeni, joka makasi roskasäiliön pohjalla kuin väärin lajiteltu jäte. Noukin pihalta oksan, jolla sitten sain käsineeni taiteiltua ylös.  

Käy ostamassa kirja vaikka joululahjaksi! 

Niksitaidetta

Helsingin reissulla käväisin Kiasmassa katsomassa 1962 syntyneen englantilaisen Sarah Lucasin taidetta. 

Poikani sanoi, että hänellä on ollut ongelma Kiasman näyttelyiden suhteen sen jälkeen kun hän oli nähnyt taideteoksen, jossa kiven päällä törötti puolikas suklaapatukka. 

Sarah Lucas poseeraa eräässä näyttelyn valokuvassa paistetut kananmunat rintojensa päällä. Oikeastaan välissä on vihreä t-paita. Joku taiteilijan tuttu oli sanonut, että hänen tissinsä ovat kuin paistetut kananmunat. 

Osa näyttelyn veistoksista oli muovattu Niksi-Pirkan tyyliin sukkahousuista. Luultavammin Lucas ei ole koskaan edes kuullut Niksi-Pirkasta.  Monet veistoksista on tehty perinteisistä materiaaleistakin. 

Näyttelyssä voi katsoa videota, jossa taiteilijaa haastatellaan samaan aikaan kun avustaja teippaa häntä kiinni tuoliin. Taiteilija vaatii, että oikea käsi pitää jättää vapaaksi, että hän voi samalla naukkailla punaviiniä. 

Minusta Lucasin työt olivat humoristisia ja oivaltavia. 

Kävin samalla reissulla HAM:ssa, jossa oli esillä Ars Fennica -palkintoehdokkaiden töitä. Näin Hanna Vihriälän kauniin irtokarkkikukan.  

 Ikävä kyllä kuvissa on heijastuksia, itse otin. Sukkahousutöitä en kuvannut, olisi pitänyt.

Jakkara, joka oli lamppu

Eräs ystävä on kolme viikkoa lomamatkalla. Lupasin kastella hänen kukkansa. Tämä johti luonnollisesti ongelmiin.

Kun tarkistin viherkasvien hyvinvoinnin, eivät odotukseni olleet korkealla. Marraskuu on huonekasveille ehkä kuukausista se julmin. Havaitsin parketilla kiinanruusun ympärillä kukkia ja lehtiä ja päätin kerätä ne. Lattialla kyykkiessäni huomasin, että takanani seisoi valkoinen jakkara, jolle päätin istahtaa. 

Ei ollut jakkara vaan designlamppu. Lamppu hajosi, kaatui ja minä lensin siinä samassa persiilleni. Kun keräsin lampun kappaleita ympäriltäni, huomasin siellä myös lasia. Minä (tai lamppu) olin rikkonut Boknäs -hyllyn lasin. 

Minua harmitti h-tisti. Kotiin kävellessäni ymmärsin, että ne lasin suikaleet olisivat voineet viiltää kaulavaltimoni poikki, joten ei tässä lopulta niin huonosti käynyt. Viestitin ystävälle toheloinnistani sinne tuhansien kilometrien päähän, jossa hän varmaan nautti juuri eksoottisia drinkkejä. Hän ei varsinaisesti ilahtunut ja sekös minua suututti, vaikka ymmärtäähän sen, olisi edes ollut Ikea-lamppu ja -hylly. 

Laitoin vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön, saa nähdä korvaavatko ja mitä tai kenen vakuutus korvaa. Vai korvaako kenenkään. En ole koskaan hakenut vahingonkorvausta kotivakuutuksesta, vaikka olen syytänyt vakuutusyhtiölle rahaa kymmenien vuosien ajan, joten minusta olisi kohtuullista, että korvaisivat.