lauantai 29. tammikuuta 2011

Odysseus ja muutakin sanataidetta

Luin eilen Couscous-paketista: Läsnäolo Gluteenia. Tämä tuote voi sisältäa hivenen muna.

Luen edelleen romaania "Yöjuna Lissaboniin" olen edennyt sivulle 234.Minun on vaikea ymmärtää päähenkilön pakkomiellettä ottaa selvää lääkärinä toimineen Pradon elämästä. Pradosta on tehty suorastaan myyttinen hahmo.

Perjantaina Ylen ykköskanavalla parhaaseen katseluaikaan Tuomas Enbuske ottaa selvää kulttuurista. Sarjassa kaksi tavista joutuu tutustumaan johonkin klassiseen tadeteokseen. Eilisessä ohjelmassa mies pistettiin lukemaan "Odysseus" (James Joycen romaani, jota on nimitetty 1900-luvun suurimmaksi mestariteokseksi, lähde Wikipedia kuinkas muuten) ja naishenkilö sai luettavakseen Volter Kilven teoksen "Alastalon salissa" (kirjailijan pääteoksena pidetty romaani vuodelta 1933. Tätä tajunnanvirtatekniikkaa soveltavaa romaania pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden merkittävimpänä teoksena).En ole kumpaakaan näistä lukenut, jälkimmäistä olen kirjakaupassa plarannut, sitä on saatavissa pokkarina. Taannoin Hesarissa valittiin merkittävimmäksi suomalaiseksi romaaniksi. Huhun mukaan kirjassa käytetään 40 sivua piipun sytyttämisen kuvaamiseen. Ohjelmassa mies sanoi, että jos Odysseuksen lukeminen tekee jostakusta sivistyneen niin hän ei halua olla sivistynyt. Naisen arvio Volter Kilven teoksesta oli positiivisempi, tosin hän ei saanut sitä vaaditussa ajassa luettua. Olen tavannut henkilön, joka luki "Alastalon salissa"-kirjan ahmien.

Enbusken ohjelman jälkeen tulee vielä Strada ja Voimala. Maksan mielelläni TV-lupamaksua.

4 kommenttia:

exme kirjoitti...

Olen nähnyt T-paitoja, joissa lukee "Olen lukenut Alastalon salissa". Ajattelin ostaa semmoisen ja jättää kirjan lukematta (paitsi jos niillä on joku tentti ennen kuin myyvät paidan).

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Jospa painattaisi paidan, jossa lukisi "En ole lukenut Alastalon salissa" tai "En ole juossut maratonia" (olen muuten juossut, öhöm). Ehkä painatan paidan "Olen lukenut Yöjuna Lissaboniin".

Merja kirjoitti...

Tiedän perheen jossa Alastaloa luettiin lapsille iltasaduksi. Eivät kai koskaan vaatineet lisää vaan nukahtivat pikaisesti. Tai olivat nukkuvinaan?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Hyvä idea. Saisi mahdollisimman varhain suoritettua tuon suurteoksen läpikahlauksen. Jos minulla joskus on lapsenlapsia niin toteutan tuon.