sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulukuusi

Matkustin joulunviettoon ja takaisin puolityhjässä junassa. Menomatkalla jouluaattona edessäni istui tamperelaisten yhteinen mummo Eila Roine, joka körötteli nyssäköineen joulunviettoon Turkuun. Hänellä oli ystävällinen katse. Takanani istuivat Jallu, Sirkkeli ja pari muuta. Jallu antoi VR:lle palautetta: myyntikärryhin olisi saatava väkeviä. Jallu, Sirkkeli ja pari muuta ostivat olutta ja siideria, kun parempaa ei ollut tarjolla. Toivottavasti pyyntö etenee ylemmille tahoille. Otin itse vain kahvia, aamulla kello 9 tuntui väkevä alkoholi liioittelulta. Jallu ja Sirkkeli  olivat matkalla Riikaan joulunviettoon.

Isä oli hankkinut komean joulukuusen, josta yllä kännykkäkuva. Sanoin isälle: mene pois edestä, otan valokuvan. Näin sukurakas olen. Isä oli sanonut äidille, ettei äiti ole koskaan häntä ärsyttänyt. Äiti ei sanonut mitään.

Joulurauhan julistus toi kummallisen palan kurkkuun, silmiä oli pakko pyyhkäistä. En ymmärrä miksi. Näin siskot perheineen, emmekä riidelleet. Tänä aamuna teimme äidin kanssa reippaan lenkin. Kymmeneltä asetuin television ääreen katsomaan BBC:n Jane Austen filmatisointia Ylpeys ja enakkoluulo. Coli Firth hymyilee säästeliäästi, mutta hymy valaisee koko telvisioruudun. Austenin teksti on varsin pisteliästä. Rakastavaiset vihaavat alkuun toisiaan ja päätyvät lopussa alttarille. Näin on oltava.

Kirjastolla liikkuu mies, joka mumisee hiljaa itsekseen. Mumina ei ole minua häirinnyt, mies puhuu ja katsoo sisäänpäin. Viimeksi terästin kuuloani "v-tun huora...", puhe alkoi heti tuntua epämiellyttävältä.

Kävelin aantonaattona huonekalukauppaan. Kaupat ovat kaukana keskustasta. Liikkeessä ei ollut muita asiakkaita kuin minä, kukaan ei kiinnittänyt liikehtimiseeni kaupassa huomiota. Keskellä huonekalukauppaa sijaitsevassa pömpelissä mies joi mukista kahvia ja haukkasi välillä lihapiirakkaa. Silmissä risteilivät ohuet punaiset suonet. Aneluni jälkeen hän laski kirjahyllylle hinnan. Mies kertoi, että liike on perheyritys. Hylly pitänee ostaa pian.

2 kommenttia:

Tillman kirjoitti...

Hieno Joulukuusi !!!

Kiitos kaikista kirjoituksista. Niitä on ollut ilo lukea.

Mukavaa talven juhlaa sinulle ja läheisillesi !!!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitellään nyt ristiin, sinunkin kirjoituksiasi on ollut hienoa lueskella. Rauhallista joulunaikaa sinulle ja perheellesi myös!