lauantai 14. heinäkuuta 2012

Hammasharjadietti

Suunnittelin nukkuvani pitkään. Sisäinen kelloni keljuili ja herätti kuudelta, suljin sinnikkäästi silmäni, Kerttu alkoi raapia sitkeästi makuuhuoneen ovea seitsemältä. Avasin oven ja piilouduin peiton alle. Kerttu kiersi minua ja löysi viimein hiukseni, joita alkoi nuolla. Lopulta se kellahti viereeni ja alkoi surista.

Kävin eilen Petsussa tyttäreni ja hänen kumppaninsa luona, vieraana olivat myös poikani kihlattuineen ja nuori mies, joka oli ammatiltaan televison kuvaaja. Hän ei siis kuvaa televisioita vaan nuortenohjelmaa. Hän näyttti kuvaajalta. Hauska kuvitella, miltä tuo nuori mies näyttää 50 vuotiaana. Asetuimme syömään grilliherkkuja sievälle pihalle omenapuun alle, jolloin tietysti alkoi sataa kaatamalla. Oli pakko palata pikkuruiseen asuntoon. Olisin varmaan viihtynyt pidempäänkin, mutta epäilen, että muut viihtyivät paremmin kun minä poistuin. Tyttäreni on innostunut kaikenlaisista vaihtoehtoisista hoitomuodoista ja ravitsemuskäsityksistä. En ihmettele, ovathan molemmat vanhemmat lääkäreitä.

Teen lähtöä torille ja halliin. Ostan mielelläni ruokatarvikkeet niistä, autottomana en harrasta marketteja. Silloin tällöin jolllekin mökkireisulle lähtiessä olen käväissyt noissa valtavissa halleissa. Tunnen siellä itseni Pohjois-Korean asukiksi, joka hämmästelee kaiken runsautta.  Ostosten jälkeen on tarkoitus lähteä Mänttään katsomaan taidetta (M, lähden sinne mielelläni kanssasi uudelleen!).

Tammerfest on alkanut vuodesta toiseen samoine Eppuineen ja Popedoineen. Töistä pyöräillessä näin, kun mies kuseskeli talon seinään. Yleinen käymälä sijaitsi noin kymmenen askeleen päässä. Reviiri on vissiin pakko merkata porttikongeihin ja talon seiniin,

Aloitin eilen uuden hammasharjadietin.Kun saavuin kotiin, pesin heti hampaani, etten voi enää syödä mitään. Hampaiden pesu on niin vaivalloista, etten viitsi sitä toistaa. Eilen diettiä oli helppo noudattaa, saavuinhan kotiin vasta kymmenen jälkeen vatsa täynnä grilliherkkuja, mansikoita ja jäätelöä.

4 kommenttia:

Annelie kirjoitti...

Sangen hauska yhteensattuma. Minä pesin eilen myös hampaani aikaisin, etten enää söisi mitään. Ehkä tämä dieetti pitäisi lanseerata suurelle yleisölle, vaikkapa vinkki Iltalehteen. Kiitos muuten, kun muistutit tuosta Aristoteleen kantapäästä. Olin unohtanut koko ohjelman.

jaana kirjoitti...

Teillä oli sitten kuin elokuvasssa "Ranskalainen viikonloppu", jossa myös rynnättiin sisälle syömään sateen keskeyttäessä sukulounaan.Oli hauska leffa.

Merja kirjoitti...

Toivottavasti käytte myös Joenniemen kartanon näyttelyssä!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minullekin tuli mieleen tuo elokuva. Meitä ei kyllä yhtä isoa porukkaa. Ja Merjalle:kaikki museot on koluttu!