Vartoilen lähtöä esimieskoulutukseen. Heräsin liian varhain ja odottelen, että tulisi kiire.
FB:ssa kiertää meemi, jossa pyydetään toisia jäseniä arvioimaan omasta profiilikuvasta mikä kuvan henkilön ammattiura ihan kuvan perusteella voisi olla. Suuri osa aktiivisista FB-kavereistani ovat kirjoittajia ja heidät on arvioitu luovien ammattien harjoittajiksi. He ovat olleet mielestämme runoilijoiden, laulajien ja taidemaalarien näköisiä. Mukana on tietysti halua tuottaa toiselle iloa ja toisaalta tietoa toisen pyrkimyksistä.
Minua on aina kiinnostanut se, miten monet ihmiset näkevät itsensä hyvin erilaisina kuin he oikeasti ovat. Eräs tuttuni sanoi olevansa hyvin äidillinen ihminen. Minusta hän on niitä epä-äidillisimpiä naisia joita tiedän. Ehkä minäkin näen itseni tyystin väärin.
Hesarin aamuisessa kolumnissa puhutaan siitä, ettei kala ymmärrä mitä vesi on kunnes se temmataan sieltä pois. Todennäköisesti elän nyt parasta aikaani.
Minut arvioitiin matkaoppaaksi (kuvassa seison kongressikeskuksen aulassa ja nojailen "ASK ME"-kylttiin), kongressitalon johtajattareksi ja julkkispsykiatriksi. Itse arvioisin itseni pieneksi reppanaksi.
15 kommenttia:
Se on muuten totta, että ihmiset arvioi itsensä ihan väärin. Yksi perhetuttu sanoo usein, kuinka hän on urakeskeinen ja haluaa panostaa uraan ja äitiys ei tuo hänelle sellaista tyydytystä ja ilo mitä työ tuo. Kuitenkin hän on mielestäni juuri sellainen ihminen joka todellisuudessa saa kaikista suurimmat kicksit kotiäitiydestä ja joka ei ole yhtään päämäärätietoinen työuraan panostava ihminen.
Ehkä se sinun äiti-ihiminen ja minun uraohjus haluaisivat olla sellaisia miksi itsensä näkevät. Eivät vain tunnista omaa oikeaa puoltansa. Sinänsä aika sääli, koska jos huomaisivat panostaa siihen millaisia ovat voisivat tulla siinä todella hyväksi.
Vaikka kyllä se on minusta vähän surkeaa jos jollain on lapsi ja hän on totaalisen epä-äidillinen.
No, ehkä hän paikkaa sen jollain muulla avullaan.
Niin, me helposti kuvittelemme olevamme sellaisia mitä haluaisimme olevan.
Anna Tulusto kirjoitti kauan sitten jossain kolumnissa tavanneensa "insinöörin näköisen miehen" kaupassa ostamassa Bioniclejä, niinkuin Annakin oli etsimässä. Voin erittäin hyvin kuvitella miltä insinöörin näköinen mies näyttää. Olen itsekin melkein sen näköinen. Ja työympäristössäni on useita.
"Pieni reppana" ei ole ammattiura. Voin erittäin hyvin kuvitella että blogisti H on tyyppiesimerkki "lääkärin näköisestä naisesta".
Pieni reppana on ammattiura. Eräs mies sanoi minulle kerran, että jos sinä olet lääkäri niin minä olen astronautti. Minusta lie vuosien mittaan tullut enemmän lääkärin näköinen. Todennäköisesti näen itseni erilaisena kuin muut minut näkevät. Sama koskee useita meistä.
Mahdollisesti Auvo T ei näytäkään insinööriltä.
Bionicle?
Kun mä sut näin, oisin voinnu veikata sun olevan pullantuoksunen äiti. Tai vastaava mummu. Vaan jotain työtä täytyy elääkseen tehdä. :)
Et liene minua koskaan nähnyt.
Joo, tossa oot oikeessa. Mä oon nähny vaan susta otetun kuvan, siinä kolumnissa. :) Mutta sen perusteella... :)
Bioniclet on semmoisia lego-örkkejä, joita pienet pojat rakastaa. Taitavat alkaa olla jo last season, mutta niissä on paljon mutkikkaita osia ja niistä voi koota monenlaisia vähän hirviön näköisiä otuksia.
Minä ja työkaverimme mykistyimme kerran täydellisesti, kun työpaikkamme järkyttävin vastarannankiiski, joka on aina kaikkea vastaan, ilmoitti, että hän päättänyt ruveta opettelemaan sanomaan "ei". Meidän mielestämme hän ei ollut koskaan mitään muuta sanonutkaan ja olisi paremminkin tarvinnut perustavanlaatuista "kyllä"-kurssitusta.
Minä taas olen useamman kerran kuullut olevani "äitihahmo", jo silloin kun olin yksinasuva opiskelija. Itse en taas vähempää voisi kokea olevani äitihahmo tai sellainen äiti-ihminen. Nykyisinkään, vaikka minulla on lapsia.
Samoin miellän ehkä itse taiteilijalta näyttämisen ehkä ei niin positiiviseksi asiaksi. Ehkä siksi, että usein tuntuu siltä että ne jotka eniten näyttävät tai haluavat näyttää siltä, ovat jotain muuta.
Hauska juttu tuo anonyymin kuvaus työkaverista.
Boheemi ulkonäkö ei tee kenestäkään taiteilijaa, joku saattaa tietysti tehdä ulkoisesta olemuksestaan taideteoksen.
Konservatiivin kuoren alta saattaa löytää omaleimaisia ajatuksia.
Minusta on aika mielenkiintoisesti ilmaistu tuo "ihmiset näkevät itsensä hyvin erilaisina kuin he oikeasti ovat". Oikeasti, ikään kuin asiasta olisi jokin objektiivinen totuus.
Sosiaalipsykologiassa puhutaan identiteettineuvottelusta - kenenkään identiteetti ei koskaan ole lopullisesti tämän itsensä määriteltävissä, vaan se on jatkuvaa neuvottelua ja rajanvetoa ympäröivän maailman kanssa. Kukaan ei pääse viime kädessä täysin päättämään siitä, millainen on "oikeasti" - mutta eivät pääse muutkaan. Määrittelyä vaikeuttaa myös ihmisten täysin poikkeavat käsitykset siitä, mitä on olla vaikkapa äidillinen. Näitä ominaisuuksia sitten "lunastetaan" käyttäytymällä (tai pukeutumalla) tietyllä normatiivisena pidetyllä tavalla.
Erityisen jännästi nämä identiteetti/roolijaot tuntuvat korostuvan perheessä: olen kohtalaisen varma että ihminen voi olla vaikka Amerikan presidentti ja silti kokea ikuisesti olevansa perheessä se, jonka elämänvalintoja äiti arvostelee ja jonka päälle isä puhuu ruokapöydässä.
(Olen sosiaalipsykologi. Muun muassa.)
Kiitos Bert. Oikeasti oli väärä sana, tarkoitin, että oma kuva itsestä saattaa poiketa toisten käsityksestä. Mielenkiintoisia näkökulmia tarjoaa sosiaalipsykologia.
Bert puhui järkeä.
Tilanteet vaikuttavat myös, niissä tulee pintaan useinkin ihmisestä sellaista mitä hän ei välttämättä tunnista olevan itsessään, noin yleensä. Sosiaalipsykologia ja sosiologia tarjoaa tosiaan mielenkiintoisia näkökulmia.
Lähetä kommentti