Lahjontaa

Potilaat eivät ole kantaneet minulle joululahjaksi konjakkipulloja tai kukkapuskia. Eräs naispotilas neuloi villasukat (hän neuloi villasukat kaikille häntä hoitaneille lääkäreille). Toinen potilas toi joka vastaanottokäynnille lahjan: lasisia tuikkuja, meikkilaukkuja ja valtavan Marimekon Unikkokuvioisen pöytäliinan. Nainen kuvitteli, että lääkäreillä on pitkät ruokapöydät, joiden ääreen voi kattaa illallisen vähintään parillekymmenelle hengelle. Liina viisti lattiaa ja sitä piti taitella, että pöydän ääreen saattoi istahtaa. Sama nainen sai eräästä lääkkeestä maksasivuvaikutuksia ja muuttui kellerväksi. En voinut enää käyttää pöytäliinaa, sillä se toi mieleeni naisen keltaisen ihon. Potilas onneksi toipui ja minä vaihdoin työpaikkaa. Annoin liinan  pois ja siitä tuli mekko. Eräs miespotilas toi kerran vuodessa vaimon valitseman joulukukan, jonka palellutin kotiin pyöräillessäni.

Tällä viikolla miespotilas ojensi päivän Ilta-Sanomat ja sanoi "Saat tämän" ja lisäsi "Olen sen jo lukenut".  Sanoin "Kiitos" ja otin lehden. Samana päivänä eräs nainen hetken emmittyään kaivoi käsilaukusta pullollisen itse tekemäänsä salaattikastiketta. "Olin viemässä salaattikastiketta ystävälleni, mutta en tapaakaan häntä, joten ottaisitko tämän?". Otin kastikepullon ja kiitin. "Siinä on paljon valkosipulia", nainen varoitti. Yleensä ei ole kahta ilman kolmatta, joten odotan potilasta, joka sanoo "Tämä sohva ei sopinutkaan olohuoneeseeni, kelpaisiko sinulle?"

Jätin pari viikkoa sitten punaiset korkokengät junaan. Kuljetin kenkiä valkoisessa muovikassissa, joka sulautui Pendolinon seinään ja muuttui näkymättömäksi. Kenkäkassi jäi roikkumaan naulaan kun poistuin junasta Tampereella. Kengät jatkoivat matkaansa Rovaniemelle. Nyt ne oli pakattu löytötavaratoimistossa kuplamuoviin ja pahvilaatikkoon ja lähetetty minulle. Jouduin maksamaan 21 euroa, mutta olen silti tyytyväinen siitä, että yhteinen matkani punaisten kenkien kanssa jatkuu.