Vuosi kuluu perinteiseen tapaan: joulu, Beatles-happening ja Filkkarit. Tänä vuonna tosin ohitin Beatles-tapahtuman, sillä siellä käydään S:n ja E:n kanssa ja nyt E:lle laitettiin tapahtuman aikaan uudet hienot polvet.
Menin ensimmäiseen lyhytelokuvanäytökseeni "Sarjakuva ja animaatio" suoraan ruokapöydästä ja saatoin hieman torkahtaa.Vanhin animaatio oli vuodelta 1912.
Kävin kotona lepäilemässä ja katsoin sen jälkeen Teemu Nikin valitsemia lyhytelokuvia. Ne olivat ihania ja outoja. Teemu Nikki kertoo ohjelmalehtisessä, että hän halusi löytää elokuvia, joissa on irtopää, mutta löysi niitä vain kaksi, joten hän valitsi lyhytelokuvia, joista on kateellinen.
Ensimmäinen elokuva oli hyvällä tavalla outo (siinä nähtiin puhuva irtopää!). Nauratti ja vähän kauhistutti. Tätä ei voisi pitkässä elokuvassa tehdä.
Elokuvan mies lorottaa vessanpöntön ympärille ja sille rinkulalle, jonka miehet yleensä nostavat ylös ja vähän pönttöönkin. Hän ottaa luutun ja pyyhkii kusiroiskeet, vääntää luutun kuivaksi virtsasta ja taittelee sen kauniisti roikkumaan lavuaarin viereen.
Jostain syystä tämä lyhyt kohtaus huvitti minua. Mitä kaikkea ihmiset voivatkaan tehdä, kun muut eivät näe.
Sarjaan kuului myös hauska ruotsalainen elokuva taikurin urasta haaveilevasta nuoresta miehestä ja pikkuruinen filmi porukasta, joka murtautuu keskiluokkaiseen (60-lukulaiseen?) asuntoon ja alkaa tuottaa musiikkia sähkövatkaimella, yleiskoneella, imurilla, astioilla, kirjoilla, aamutossuilla, lääkkeillä ja vessaharjalla.
Taikuri laittaa äitinsä taikakaappiin ja äidin pää putkahtaa ulos kaapin yläosaan tehdystä reiästä. Poika työntää miekan kaapin läpi ja seuraavassa kohtauksessa äitiä jo kiidätetään pitkin sairaalan käytävää. No ei äidille tule kuin pintanaarmuja. Jotenkin tähän epäonniseen taikuriin samaistuu. Kaikki töppäilevät, kuka useammin ja kuka harvemmin. Jos mahdollista niin katsokaa "Instead of Abracadabra". Taitaa löytyä youtubesta.
Viimeisenä näimme elokuvan "Oh Willy" (olen nähnyt sen aiemminkin), jossa villasta valmistettu Willy menee katsomaan sairasta äitiään nudistiyhteisöön. Mahtava vähän itkettävä ja hymyilyttävä tarina.
Katsoin vielä sarjan kansainvälisen kilpailun animaatioita, jotka olivat sekä hyviä että vähemmän katsottavia. Parhaita olivat virolainen animaatio pyöräilykisasta ja ranskalainen (?) animaatio nuoresta krapulaisesta miehestä, joka menee lapsuudenkotiinsa sunnuntaipäivälliselle.
Tänään aion vielä katsoa palkitut elokuvat. Istun aina melko edessä: suosikkini on kolmas tai neljäs rivi. Animaatioissa eteeni istui pitkä, suurihiuksinen mies. Onneksi rastamies päätti viime hetkellä vaihtaa paikkaa.
Elokuvafestivaaleilla kuuluu taputtaa joka filmin jälkeen, eikä siellä syödä pop cornia tai irtokarkkeja, jos joku ei vaikka tiedä.
5 kommenttia:
En kestä, juryn latvialaisjäsen - viime vuoden voittajaveljeksistä se komeampi - oli taas niiiiiiin ihana! Kävin aulassa moikkaamassa ja hän sanoi muistavansa minut viime vuodesta; niin varmaan. Harva ihan täysjärkinen pillahtaa itkuun kehuessaan elokuvaa...(Oi niitä säihkyvän sinisiä silmiä...)
Tuo päättäjäiset ja palkitut on kaiken kaikkiaan mahtava tapahtuma! Olin siellä ystäväni kanssa, joka ei ole koskaan käynyt koko tapahtumassa. Hän sanoi, että tunnelma oli niin välitön. Ja J-P Laakso on ihanan herkkis mies; ensimmäinen kyynel häneltä vierähti jo alussa, kun hän kiitti vapaaehtoisia.
Voittajaa en ehkä ihan ymmärtänyt, meni yli hilseen tai ei vaan muuten ihon alle. Tänä vuonna pidin eniten (siis liikutuin ja se merkitsee minulle pitämistä) kilpasarjan ulkopuolella olleesta Atlantic avenue -leffasta, jossa kahden elämän kolhiman ihmisen välille syntyi yhteys. Senhän piti olla mukana kilpailussa 2 - 3 vuotta sitten, mutta se vedettiin pois, koska maailmanensi-ilta haluttiin pitää toisaalla. Olisi muuten saattanut voittaa koko skaban.
Pidin palkituista elokuvista. Se voittajakin oli jollain mystisellä tavalla hieno. Se Syyrian sotaa käsittelevä juttu oli minusta heikoin, mutta tietty ajankohtainen ja hyvä nähdä.
Kyllä minäkin aina välillä pääsin voittajaleffassa tunnelmaan. Se kohta, jossa laulettiin laulua, jossa oli hienot sanat, oli vaikuttava. Viiksileffa oli symppis! Mitäköhän Virpi Suutari haki elokuvallaan...Se viikonloppuiskäleffan huumori oli vähän päälle liimattua vai olisiko niin, että Miitta Sorvali on jotenkin aina epäaidon oloinen. Toiseksi viimeisessä jäykisteltiin ansiokkaasti ja mitäpä on mummon kuolema sen rinnalla, että pitää päästä lukemaan kokeisiin?
Se Suutarin elokuva nauratti minua. Uskomatonta millaisia nuo rikkaat tyypit olivat ja mikä kuilu onkaan heidän ja tavallisten ihmisten välillä. Tykkäsin siitä viikonloppuisästäkin vaikka se oli kliseinen. Viiksiä ei olisi millään uskonut suomalaisten tekemäksi. Joo ja se laulu oli vaikuttava.
Se Suutarin leffa herätti ajatuksen, että naurettiinkohan siinä pääosanesittäjien kustannuksella, vaikka heidät muka nostettiin valokiilaan, kun oikein leffa tehtiin. Hmmm...
Tuntematon pakolainen näytetään telkkarissa 21.3! Sitä en nähnyt.
Lähetä kommentti