Kävin eilen R:n kanssa lähikuppilassa ja söin Currywurstia, jossa vähän kumimaisten lohkoperunoiden päälle kasattiin niin korkea kasa makkaraa, että annoksen pöytään kantaminen oli tarkkaa puuhaa. Ruoka ladottiin lautaselle samanlaisista metallisista astioista kuin työmaaruokaloissa. Annokseen sai lisätä suolakurkkua ja punajuurta.
R ennusti minulle Tarot-korteista. Ennustuksen uskottavuutta söi armoton Tarot- manuaalin plaraaminen. Korttini asettuivat järjestykseen, joka onneksi jätti tulevaisuuden hämärän peittoon.
Oli antoisaa keskustella kirjoittamisesta.
Mietimme ihmisiä, jotka ovat tavallaan hyvin helposti lähestyttäviä, mutta kuitenkin pitävät etäisyyttä toisiin. Pelkään joitakin ihmisiä. Joillekin ihmisille puhuu ihan mitä sattuu, joidenkin kohdalla kommunikaatio on työlästä ja väsyttävää. Joutuu poikkeuksellisesti ajattelemaan, ennen kuin aukaisee suunsa.
Kekustelin toisen ystävän kanssa taiteilijaresidensseihin hakemisesta. Haaveissani siintää Rooma tai joku muu inspiroiva paikkakunta. Päätyisin kuitenkin lopulta Sahalahdelle, jossa ei kylläkään ole residenssiä, mikä on ilman muuta vahinko. Sahalahdella voisi keskittyä taiteelliseen työhön, eikä tarvitsisi juosta katsomassa nähtävyyksiä ja istuskella kahviloissa.
Sahalahdella valmistetaan Saarioisten eineksiä, joten Saarioinen voisi sponsoroida taiteilijoita, eikä ruoanlaittoon kuluisi taiteilemiseen tarkoitettua aikaa. Siitä hyvästä kirjan päähenkilö avaisi lounaaksi maksalaatikkorasian ja nauttisi jälkiruoaksi Saarioisten tehtaalla ilmavaksi vatkattua vispipuuroa. Kyseinen yritys haluaa innolla pestä tuotteistaan teollisen leiman ja luoda mielikuvan kotoisesta keittiöympäristöstä. Tällaiset kirjoittajat kuten minä, jotka eivät ole ihan oikeita taiteilijoita, sopisivat hyvin firman imagoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti