lauantai 20. lokakuuta 2018

Schnitzel

Aamun Hesari pursuaa ilmastonmuutosta. Eilen syöty pihvi painaa vieläkin vatsaa ja mieltä. Leivitetty schnitzel täytti lautasen ja hautasi ranskalaiset perunat alleen. Puolet jäi syömättä. Miksei ravintolassa voitaisi tarjota kahden kokoisia annoksia, inhottaa jättää niin paljon ruokaa tähteeksi, kun sitä ei voi aina ottaa mukaankaan.  Olihan siellä tarjolla muutakin kuin schnitzeliä, mutta ökypihvi oli ihanan nostalginen kokemus. Leivitetty pihvi ranskalaisilla oli aikoinaan ensimmäinen ravintolaruokakokemukseni. Tämä Gastropub Tuulensuun annos oli maittava, mutta liian suuri.

Edestakainen automatka Helsinki- Savonlinna henkilöautolla (yksin ajettuna) vastaa hiilijalanjäljeltään yhdensuuntaista lentoa Berliiniin kun kone on täynnä. Lensin viime kesänä Berliiniin, mutta en sitten ajanut autolla mihinkään. Toisaalta se kone olisi lentänyt ilman minuakin. Nuoruudessani lentoliput olivat niin kalliita, ettei kukaan nuori lentänyt vaan käytiin inter raililla. Suomesta on vaikea matkustaa ekologisesti mihinkään muualle kuin Venäjälle. Matkustaminen on kuitenkin tärkeää, sillä se lisää ymmärrystä ja on kivaa.

Erinomaisia nuo Hesarin pylpyrät, joista käy ilmi, että on parempi syödä broileria ja lohta kuin nautaa, juoda maitoa kuin höylätä leivälle juustoa, mielummin kannattaa keittää perunoita kuin riisiä ja puuroa on järkevää syödä enemmän kuin leipää.

Ilmastonmuutos on siitä kelju juttu, ettemme elä umpioissa, joihin eivät muiden ihmisten tai valtioiden toimet vaikuta. Jotkut valtiot eivät ilmastonmuutoksesta piittaa ja ottavat piittaamattomuuden hyödyt itsekkäästi itselleen, kun toiset taas yrittävät tehdä parhaansa, mutta joutuvat epäreilusti kärsimään muiden välinpitämättömyydestä.

Katsoin eilen Selma Vilhusen ohjaamaan elokuvan Hölmö nuori sydän. En tiedä mistä johtuu, mutta elokuva tuntui varsinkin alkuun jotenkin amatöörimäiseltä, jotenkin hurjan suomalaiselta ainakin. Ei kai elokuvan tarvitse olla täysin realistinen, mutta luulisin että viisitoistavuotiaan raskauteen puuttuisi lastensuojelu, eikä häntä jätettäisiin omilleen vaikka tyttöparka kuinka haluaisi (ei kuulemma aiheuta lastensuojelutoimenpiteitä ellei seksikumppani ole selkeästi vanhempi, mutta neuvola tehovalvoo, kertoi asiasta perillä oleva lähde).

En osaa sanoa, oliko lähiöelämän kuvaus realistista, sillä se on melko kaukana omasta elämänpiiristäni. Vähävaraisimmat potilaatkin ovat enemmän lähimaaseudun eläkeläisiä kuin nuoria kaupunkilaisia. Elokuva auttoi ymmärtämään muukalaisvihaa, joka usein saa alkunsa vähäosaisuudesta.

Hölmö nuori sydän ei tahtonut oikein lähteä käyntiin, ja välillä vähän puudutti. Lapsiparin riidasta lähtien aloin elää mukana. Ihan täysin en hoksannut miksi poikaisä teki mitä teki, paremmin ymmärsin elokuvan tyttöstä. Loppua kohti vauhti kiihtyi ja viime minuuteilla, silloin kun lapset saivat lapsen, minuakin itketti. 

Miksi elokuvien ääni pitää säätää niin kovaksi, että kuulo on mennä? Eikö vähempi enää riitä? Todennäköisesti kovaäänisyys ei nuorta elokuvayleisöä häirinnyt, meitä kalkkiksia vain.

10 kommenttia:

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Itse pyydän ravintolassa syödessäni, että tekisivät mulle pienemmän annoksen ja aina ovat tehneet.
Olen koettanut syödä lihaa lauantaisin, mutta ei se meinaa olla maullaan. Olen liian kauan syönyt vain kasvikunnan tuotteita. Mut määrättiin syömään lihaa edes sen kerran viikossa, mieluiten kaksi.
Hesarin pylpyrät ovat tavallaan oikeassa, mutta täytyy ihmisten nautaakin syödä, jos maitoakin tai maitotuotteita haluavat nauttia. Eihän niitä lopetettavia kantturoita kannata maahan haudata, vaan laittaa ne pikaruokaloiden pihveihin. :D

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Tuo on totta, jos syö maitotuotteita niin on syötävä myös nautaa. Kaikki syntyvät naudat eivät ole maidontuottajia vaan osa syntyy uroksina, eikä niitäkään voi haudata maahan.

sorvatar kirjoitti...

Jotain masentavaa on uutisoinnissa:jos kerran teit jotakin, sitä ei millään ehdi korvata. Jos olet lentänyt, on ihan sama, kierrätätkö jne. Tarvitseeko kaiken olla niin armotonta? Kai pihvin syönyt voi laittaa roskansa roskiin ja käydä kirpputorilla. Auton omistajalla voi olla komposti. Toki nämä vertailut herättelevät ja konkretisoivat mutta itseäni lähinnä ahdistavat. Tiedän olevani suurkuluttaja jo valmiiksi. Aina voisi tehdä enemmän. Lentämisessä minulla oli 20v.taukoa, nyt suunnittelen jotain pientä reissua lentämällä. Veli ei ole lentänyt koskaan, mutta hänellä on kaksi autoa ja moottoripyörä, ei lapsia... Aikamoinen soppa tämä kokonaisuus, kunkin syntejä vertaillen. Eräs tuttu kertoi viettävänsä aina puoli tuntia suihkussa, ei sulje suihkua saippuoinnin ajaksi ja tupakoikin vielä. Tämä oli vieras maailma, suihkut ovat lyhyitä:)

Marjatta Mentula kirjoitti...

Eräällä lentomatkalla kapteeni kuulutti ja kertoi saman vertailun automatkailuun. Olen tyytyväinen, että olen aina valinnut työpaikan ensin ja asunnon sen mukaan työpaikan läheltä. Vertailu ja kilpailu on kyllä näissä asoissa aivan turhaa, harvoin esim. parisuhteessa molempien työpaikka on lähellä kotia.

Hyvä, jos opimme elämään luontoa säästävästi, mutta kuitenkin kaikki on kiinni isommmista kuvioista, suurteollisuuden ja tehomaatalouden korjaamisesta.

Se, että ihmiset ovat siirtyneet tilaamaan tavaraa hurjasti postimyynnistä on myös väärä suunta. Lentokoneet kuljettavat kaiken aikaa tavaraa edestakaisin meillekin jopa Kiinasta ja USA:sta asti. Mutta pientä tämäkin teollisuuden saaateisiin verrattuna.

Huomio maitolehmien ja sonnien lihan käyttämisestä ravinnoksi on mainio.

Olin ensimmäisen kerran sähköauton kyydissä pari päivää sitten, taksissa, joka hyrräsi miellyttävän hiljaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Entäs jos luopuu myös niistä maitotuotteista? Tuotantoeläinten kohtelu on nykyihmisen häpeällisimpiä saavutuksia; implisiittisesti jo pelkkä sana "tuotantoeläin" kertoo, missä mennään.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Se olisi tietysti ihanne. Niistä on vaan vaikea luopua.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Välillä tuntuu, että tämä on uskonkilvoittelua. Keski-ikäisten naisten hiilijalanjälki on pieni.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Meikäläisen suurin pahe on laskurin mukaan asuminen, sillä asun vanhassa talossa ja tilaakin on liikaa.

sorvatar kirjoitti...

Isompia keksintöjä tarvitaan ja jonkinlaista pakkoa asiassa kuin asiassa. Pieninä tekoina pidän ajatuksesta, että esim.muovia menisi vähemmän vesiin ja metsiin. Jopa Suomessa joku eläin tai kala välttää tukehtumiskuoleman. Yhdelläkin vähemmällä roskalla... Pakettien pitäisi olla kalliimpia, jos ne tuodaan lentäen. Vanhan talo etu on toisaalta siinä, että ei ole rakennettu uutta taloa tilalle, käytetään loppuun. Asun myös vanhassa talossa ja tilavasti. Mitenkäs nämä kotieläimet, meilläkin on kaksi kissaa:) Ostaisin kyllä kiltisti kalliimpia kissanhiekkoja- ja ruokia, mutta taviskaupoissa ei ole oikein tarjolla. Pelletti ei toimi meillä.

Merja kirjoitti...

Siippa sanoi, että maitoa on kyllä hyvin vaikea saada pysymään leivän päällä. Ehdotin leipäressua (entisaikain ruoka, jossa on keitettyä maitoa ja kuivahtanutta ruisleipää siivuina, olen syönyt lapsuuden kodissani).