keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Tahtoisin lopuksi oksentaa nurmikolle

Sain uuden kauniin muistikirjan, jonka kannet voi solmia kiinni punaisilla nauhoilla. En keksi muistikirjani arvoisia ajatuksia. Ehkä kykenen vielä jonain päivänä ylittämään tämän tyylikäs muistikirja -kynnyksen. Niina Hakalahti opetti, ettei muistikirja saa olla liian hieno, sillä sellaisen kirjan sivut tuijottavat kirjoittajaa turhan vaativina.

Olen katsellut Kandit-ohjelmaa, joka kertoo eläinlääketieteen kandidaateista ensimmäisissä työpaikoissaan. Itkenyt koiran lopetukset ja lehmän synnytykset. Eläinlääkärin työ poikkeaa ihmislääkärin työstä ainakin siinä, että ensin mainittu tunkee kätensä kainaloaan myöten potilaan persaukseen, ihmislääkäri pistää kyseiseen paikkaan vain etusormensa.

Lapsuudenkotiini hankittiin koira, jolle annettiin nimeksi Nana. Nana söi ylioppilaslakkini, joten en keekoile tänään kaupungilla lakki päässä vaikka ylioppilas olenkin.

Vietän vappua kotona kissani Kertun seurassa. Vakuuttelen itselleni, että kävinhän minä sentään vapun etkoilla viime lauantaina ja tänä aamuna Pyynikin näkötornin kahvilassa munkkikahveilla. Eikö se riitä?

Haluaisin ehkä kuitenkin heiluttaa vappuhuiskaa, palella, syödä nakkeja ja perunasalaattia ulkona, juosta viltiltä karkailevien paperilautasliinojen perässä, kastua sateessa ja päivän lopuksi tahtoisin vielä oksentaa nurmikolle.

Ei kommentteja: