Kuuntelin toimittaja Anna Tommolaa, joka on kirjoittanut kirjan "Yöllinen elämämme. Miksi näemme unia." Erään teorian mukaan unet ovat simulaatiota, samaan tapaan kuin lentäjät harjoittelevat lentämistä simulaattorissa, me mahdollisesti harjoittelemme unien avulla elämäämme. Myöhästymme junasta, hävitämme lapsemme ja muutenkin epäonnistumme nukkuessamme. Ehkä se sitten auttaa meitä.
Aamun Hesarin digiversiossa haastateltiin unitutkija Timo Partosta. Olemme joko illan tai aamun virkkuja. Olen aamuvirkku. Tarkastan herättyäni vastapäisen kerrostalon valot ja näen valot kolmessa ikkunassa. Siitä tulee turvallinen olo.
Tampereen taiteilijaseura täyttää sata vuotta ja sen kunniaksi Sara Hildenillä on esillä kuuden taiteilijaseuran jäsenen töitä, kaikki taiteilijat ovat syntyneet 50-luvulla: Tomas Byström, Tuula Lehtinen, Osmo Rauhala, Teemu Saukkonen, Jyrki Siukonen ja Ilkka Vääti.
Jälkeenpäin ajattelin eniten Tuula Lehtisen töitä (hänen ansiostaan tästä näyttelystä ei tullut all male panel!). Hän on alunperin taidegraafikko ja toiminut alan professorinakin Bergenissä. Nyt ei esillä ollut grafiikkaa vaan maalauksia, punainen vessanpytty täynnä ruusuja ja joukko naisellisia kenkiä.
Taiteilijalle on opetettu, ettei saa maalata pikkutarkasta, kopioida, eikä ainakaan maalata kukkia! Lehtinen on tehnyt tätä kaikkea, mutta kukkatauluissa on aina mukana jotain hyvin henkilökohtaista.
Vaikka käyn säännöllisesti taidenäyttelyissä ja gallerioissa, en ole ollenkaan varma, vaikuttaako kuvataide minuun kovinkaan voimakkaasti. Liikutun elokuvista, teatterista, kirjallisuudesta ja musiikista. En ole itkenyt taulun ääressä tai vihannut patsasta. Odotan edelleen sitä suurta kuvataidekokemusta. Ärsyynnyn kun joku alkaa tulkita teoksia.
Monissa taidemuseoissa on kiva kahvila ja museokauppa.
3 kommenttia:
Onpa kauniita maalauksia!
Minulla on sama kokemus taiteen lajien vaikuttavuudesta kuin sinulla. On valokuvia, jotka ovat joskus koskettaneet paljon ja jääneet pysyvästi mieleeni, maalaukset harvoin.
Jännä että kirjoitat unista ja taiteesta. Molemmilla on ehkä sama funktio pitää yllä hyvinvointia.
Myös täällä sama kokemus kuvataiteista. Minä saan suurimmat taide-elämykseni kirjallisuudesta, mies taas musiikista. Olen jopa yrittänyt opiskella kirjallisuustiedettä, mutta ei ollut minun juttuni. En näköjään pidä siitä että minulle selitetään lukemaani, haluan ihan itse rakentaa sen lukukokemuksen päässäni.
Minusta tuntuu, että kirjallisuustieteen opiskelu vie nautinnon lukemisesta ainakin joksikin aikaa. Kirjoituskoulutuskin häiritsi lukemista, sitä pyrki tarkastelemaan tekstiä "Ai tuollaista halpaa keinoa tuo kirjoittaja on yrittänyt".
On hienoa, että julkisiin rakennuksiin ja ympäristöön hankitaan kuvataidetta, sitä kannatan ehdottomasti vaikka jotkut pitävät sitä rahan haaskaamisena.
Lähetä kommentti