sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Roosalupi

Art Cafe Kehräsaaressa järjestettiin perjantaina tamperelainen kirjallisuustapahtuma Roosalupi, jonka aiheena oli autofiktio. Tilaisuudessa esiintyivät Koko Hubara (jota haastatteli Alexandra Salmela), Sisko Savonlahti (haastattelijana meikäläinen) ja Jukka Viikilä (jota haastatteli Saara Henriksson). Väkeä saapui paikalle niin, että kaikissa tuoleissa istui joku tyyppi viisautta ja olutta janoamassa. 

En kuunnellut Koko Hubaran haastattelua ollenkaan vaan pyörittelin hermostuneena kahta suttuista paperia, joille olin kirjoittanut kolmetoista kysymystä (ja kolme varakysymystä) Sisko Savonlahdelle. Ehdin kysyä niistä kolme. Savonlahden ulosanti oli runsas, nopea ja humoristinen. Yleisöä nauratti ja yritin laatia uutta strategiaa. Päädyin siihen, että tänne oli tultu kuuntelemaan Savonlahtea ja ihmiset vaikuttivat viihtyvän, joten yritin puhua (silloin kun onnistuin saamaan suunvuoron, no en erityisesti yrittänytkään sitä saada) pääasiassa niistä teemoista joista haastateltavakin puhui. 

Keskustelimme mm. nuorten naisten ulkonäköpaineista ja Savonlahti kauhisteli mihin tämä johtaa sitten, kun heistä tulee vanhoja. Ei välttämättä mihinkään. Minäkään en ole huolissani naamastani tai vartalostani vaan aivoistani (joiden toiminta ei ole entistä tasoa) ja virtsanpidätyskyvystäni (joka on toistaiseksi hyvä). Mitä ajattelusta, kunhan pissa ei tule housuun. 

Viimeisenä Saara Henriksson haastatteli sympaattista Jukka Viikilää, joka oli edellisenä iltana juhlinut Finlandia-ehdokkuuttaan. Luen juuri hänen romaaniaan Taivaallinen vastaanotto, jonka rakenne on hienosti sanottuna fragmentaarinen (sanan voi tyhmempi googlata). En kuunnellut Viikilääkään vaan yritin toipua haastattelusta. Vaikka sain kiitosta, en tuntenut itseäni voittajaksi. 


1 kommentti:

Toini kirjoitti...

"Viis ajattelusta kunhan pissa ei tule housuun" ja (tyhmemmät voipi googlata" voi tuota kirjoituksen ilotulitusta !! Huumoria parhaimmillaan, kiitos nauruista, taas !!