maanantai 15. elokuuta 2022

Ne festivaalit

Flow-festivaalit järjestettiin 11.-13. elokuuta. Flow saa huomattavasti enemmän mediahuomiota kuin Kihveli soikoon, Saarihelvetti tai Rockfest. Ehkä Bättre folk voisi olla Flow:n kaukainen vähän arempi ja köyhempi pikkusukulainen. En ole käynyt kummassakaan tapahtumassa, joten mitä minä olen tähän sanomaan.

Flow-festivaaleille on 18-vuoden alaikäraja, yläikärajaa ei ole, vaikka kuvien perusteella sitä epäilen. Yläikärajaa ei vaan ilmoiteta missään, sen tuntee jokainen sisimmässään. 

Näilläkin festivaaleilla yleisö erotellaan taviksiin ja niihin, joilla on varaa Gold Area -lippuihin tai jotka ovat kutsuvieraita. 

Nick Cave olisi kiinnostanut, mutta en omista oikeanlaisia vaatteita. Nanson tunikassa ei luultavammin pääse festivaalialueelle (en oikeasti käytä tunikoita, joten saattaisin läpäistä seulan). Jos haluaisin ensi vuonna paikalle, pitäisi aloittaa kirpputorien ja vintagemyymälöiden kiertäminen jo nyt. Hesarikin julkaisi kuvia osallistujien asuista. Olen nähnyt niitä myös somessa. 

No siellä on vessajonot ja ruokajonot. Punaista lihaa tai siipikarjaa ei ole tarjolla ja jokaisella ravintolalla on vähintään yksi vegaaninen annos. Hyvä juttu. Saakohan sieltä metrilakua?

Menisin kaikkein mieluiten pienille söpöille festivaaleille, jossa pienet söpöt muusikot esittäisivät omia söpöjä biisejään.  Aurinko paistaisi, istuisin arvokkaasti puiden varjossa ja siemailisin kuoharia. 

Nick Cavea haluaisin kuunnella kähmäisessä kellariravintolassa mustaan pukeutuneena.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuuntelin Nick Cavea 40 vuotta sitten, 1980-luvulla. Silloin olin tosiaan pukeutunut mustaan. Nyt en enää jaksa(isi) kuunnella häntä missään enkä minkään värisissä vaatteissa.

Pidän silti työtoveriani, joka on vielä minuakin buumerimpi, hyvin urheana, kun hän jo tukka ohimoilta vetäytyneenä, vatsakkaana ja ruutupaita yllään rohkeni lähteä trendaavan nuorison sekaan muistelemaan omaa synkkää goottimenneisyyttään.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ihailen työkaverisi rohkeutta!

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

Minä(kään) en jaksaisi ryhtyä mihinkään sellaiseen, mihin pitäisi pukeutua tai muuten näyttää ulkoisesti joltain tietyn näköiseltä, jotta kuuluisi joukkoon. Ja ylipäätään suureen hälisevään ihmisjoukkoon seisoskelemaan meneminen ei innosta yhtään.

Merja kirjoitti...

Multamäkifest saattaisi olla passeli, eiköhän oteta ohjelmaan, kun seuraavan kerran kokoonnutaan meidän hoodeilla.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kuulostaa sopivalta.