maanantai 8. elokuuta 2022

Rikkaruohoja

Tampereen teatterikesä on ohi. Sain järjestäjältä neljä lippua pääohjelmistoa varten, esitykset valitsin itse. 

Sokea piste, Farm Fatale, Bolla ja Lou Salomé olivat kaikki katsomisen arvoisia, enkä olisi nähnyt niitä ilman tapahtumaa. Jännä muuten miten ne ilmaiseksi saadut liput jotenkin vaikuttavat ihmiseen niin, että hänellä on taipumus positiivisempiin arvioihin kuin itse ostettujen lippujen kohdalla. Pientä itsesensuuria esiintyi. Silti rakastan tuollaista yltäkylläistä teatteriviikkoa. Kuuntelin, kun eräs mies sanoi katsovansa lauantaina kolme esitystä ja sunnuntaina kaksi. Oli ehkä teatterialan ammattilainen.

Kävin lisäksi kuuntelemassa Anneli Saaristoa Glivelabissa, jossa laulaja esiintyi yhdessä pianistin kanssa. Yleisö tuntui lakoavan hänen "nöyrän" karismansa edessä. Pyydän anteeksi lainausmerkkejä. Saaristo oli hyvä.

Itseäni laulajan ryssäpuheet vaivasivat. En pitänyt niistä vaikka vihaan sitä, että venäläiset aloittivat järjettömän sodan Ukrainaa vastaan.  Luultavammin yleisön joukossa oli joku venäläistaustainen, joka ei ole syyllinen tähän tilanteeseen. 

Siirryn muihin aiheisiin. Olen koukuttunut Instagramiin. Olen huomannut, että moni influensseri kouluttautuu seksuaalineuvojaksi. Tai sitten vaan seuraan seksuaalineuvojia. Kohta meillä kaikilla on oma seksuaalineuvoja, jonka luona voi käydä samalla kun laitatuttaa kyntensä ja pistätyttää botoxia Sibelius-ryppyihin. 

Kiitos ja anteeksi. Ajatukseni ovat ajatuksiani. Heittelen niitä tähän kuin auringonkukan siemeniä, joista kasvaakin rikkaruohoja.

2 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Olet nähnyt kiinnostavia esityksiä. Minua olisivat näistä kiinnostaneet erityisesti Lou Salomé ja Bolla.
Suunnittelen varata liput Kajaanin teatteriin Juha Hurmeen näytelmää Making of Lea katsomaan. Samalla tapaan pari kainuulaista ystävää. Omassa teatterissakin Kouvolassa on pari kiinnostavaa näytelmää. Lähden Taiteiden Yöhön katsomaan maistiaisia ja tarjouksia.

Anneli Saariston olen nähnyt 90-luvulla Kuhmossa (vau!) ja taitelijajuhlakiertueellaan 2019 Lahdessa, tähti 70 v ja laulamista 50 vuotta. Esitys hyvä, mutta asuja olisi voinut harkita. Ahtaat iltapuvut ja ahtaudesta johtuva tahaton vilauttelu vanhalla ihmisellä on... no, ei niin kiinnostavaa, vaan katsojasta pelottavaa (mitä ei saisi sanoa, mutta sanon silti, koska asut ovat oleellinen osa esitystä). Nuorella Saaristolla oli ihania hulmuavia esiintymisasuja.

Instagramista pysyn kaukana ajankäyttösyistä. Kirjojen kohdalla Instaa on kehuttu siitä, että Kirjagramissa voi kirjoittaa lyhyesti, mutta kun minä tykkään kirjoittaa pitkästi, niin blogi sopii paremmin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Onhan niitä hyviä esityksiä ympäri Suomen. Haluaisin nähdä Taisto Reimaluodon monologin Onnellisinta on olla onnellinen. En tiedä esitetäänkö sitä vielä jossakin, en löytänyt googlaamalla. Teatterikesässä oli myös Rovaniemen kaupunginteatterin Lempi, jota on ylistetty.

Sinä voisit mainostaa blogikirjoituksiasi Instagramissa! (Minä en mainosta, mutta blogin osoite on siellä, ja joitakin lukijoita tulee sitä kautta)