Olen täälläkin kirjoittanut epämääräisesti leikkauksesta ja koepaloista. Minut operoitiin kaksi viikkoa sitten ja koepalat (hienosti PAD) luvattiin tutkia kiireellisinä, sillä olihan syöpäepäilyä(kin). Tänään tasan kaksi viikkoa leikkauksesta, vastaus löytyi Omakannasta, eikä pahanlaatuista ollut todettu. Jos tilannne olisi ollut toinen, minulle olisi soitettu.
Vaikka en ole mielestäni suuremmin asiaa stressannut, tänään tuntuu kuin olisin pudottanut selästäni kymmenen kilon rinkan. Kahden viikon päästä saan taas mennä kuntosalille!
Nyt olen varma, ettei kirjoittamani käsikirjoitus mene läpi, sillä eihän ole mahdollista, että kaksi hyvää asiaa voisi toteutua kovin lähekkäin. Pessimistinen ajatus ei perustu tieteelliseen tutkimukseen. Oikeasti kyseiset kaksi juttua joko tapahtuvat tai eivät täysin toisistaan riippumatta.
8 kommenttia:
Hyvä ja onnittelut! En tiedä mikä operaatiosi oli, mutta kuvittelen muistavani sinun kertoneen kystasta ja tietyistä naisellisista sarjoista. Kävin kolmisen vuotta sitten saman toimenpiteen, pyysin sarjojen ja kohdunkin poistoa, koska aika on ajanut niiden tarpeellisuuden ohi.
Vaikka melkein tietäisi, ettei vakavampaa löydy, on aina kuitenkin se mutta, entä jos silti ja odottavan aika on pitkä. Kaikki oli kunnossa.
Kävin henk.koht. hyvästelemässä gynekologini, jonka kanssa tapasimme yli 30 vuotta säännöllisesti. Hän pyysi saada halata erotessamme, meillä oli ollut niin mukavat tapaamiset, vaikka aina ei ollut hauskaa, välillä
oli vakavaakin asiaa mietittävänä.
Toipumista sinulle ja kirjaasi odotellen!
Kiitos! Tunnen jo toipuneeni, mutta edelleen on voimassa painorajoitus, eli paljonko saan nostaa.
Onnittelut ja jospa sieltä tulisi toinenkin hyvä uutinen.
Kiitos!
Onnittelut positiivisesta vastauksesta. Minulla on erityisen mukava muisto yhdestä gynekologista, nimeltään Ervo Vesterinen, niin huomaavainen ja empaattinen mies. Hän on myös kirjailija, kirjoittanut teoksen Naisen ruumiin historia. Kannattaa lukea, kaikin puolin mielenkiintoinen ja hauskakin tietoteos.
Hienoa! Onnea!
Ict-ukkelin sisko
Kiitos!
Jee!
Lähetä kommentti