Jokin aika sitten tunsin sydämessäni jatkuvasti inhottavia muljahduksia. Päädyttiin tekemään lähete Holter-tutkimukseen. Samalla kun sain ajan rytmin seurantaan, muljahdukset vähenivät huomattavasti. Alkoi hävettää koko homma.
Kävin eilen hakemassa TAYS:sta rytmin seurantaan tarvittavat vermeet. Rintakehälleni liimattiin elektrodit ja kannan kännykkää pienempää tutkimuslaitetta mukanani. Seuranta kestää vuorokauden. Kerroin hoitajalle, että minua hävettää, sillä nyt niitä rytmihäiriötuntemuksia ei juurikaan ole. Hoitaja sanoi, ettei tarvitse hävetä ja että moni sanoo samaa.
Nukuin huonosti. Sydän on muljahtanut korkeintaan pari kertaa. Toivon, että se muljahtelisi enemmän.
Oli jännä seurata sitä hoitajaa. Hän oli tosi ystävällinen, mutta huomasi, että hän oli toistanut samat löpinät monta kertaa. Puhe oli jonkinlaista ammattipuhetta, asiallista, mutta rentoa. Olen varma, että hän kommunikoi kahvihuoneessa ihan toisella tavalla. Tämä ei siis ole kritiikkiä!
Minun pitää kirjata ylös kaikki tekemiseni. Siinä kävelemisiäni, lukemisiani, neulomisiani ja television katselemisiani kirjatessani minulle tuli sellainen olo, että olen turha ihminen. Oli pakko vaihtaa lakanat ja pestä pyykkiä (kirjasin seurantapaperille kevyitä taloustöitä). En ihmettele niitä, jotka haluavat leikata eläkkeitä. Teki mieli lisätä paperiin, että minulta julkaistaan kirja maaliskuussa.
Aloin heti suunnitella interrailia (ostin lipun silloin, kun se oli tarjouksessa). Ajattelin lähteä matkalle yksin ja minusta tuntuu, että Norja olisi turvallinen maa ja siellä on kauniita junareittejä. Yllätyin iloisesti, sillä jopa Oslosta löytyy edullisiakin yöpymispaikkoja.
Kävelin eilen ihan varta vasten kahvila Puustiin laskiaispullakahveille. Valitsin veriappelsiinipullan. Pullan hillo maistui vadelmalta. Myyjä tuli sanomaan minulle, että oli tuonut väärän pullan. Hän oli kirjoittanut lapulle vadelma, vaikka olisi pitänyt kirjoittaa appelsiini. Lohdutin häntä, että noin minullekin aina käy, vaikka eihän se ollut totta. Sain vielä sen veriappelsiinipullankin ja se odottaa minua jääkaapissa.
Kuvassa: väärä pulla.
6 kommenttia:
Merja kommentoi: Näin lähes eläkeläisenä minulla on edelleen jatkuvasti huono omatunto tekemättömyydestäni. Harrastan liikuntaa, mutta vain siksi, etten kuormittaisi kriisissä olevaa terveydenhuoltoa tulevaisuudessakaan. Käyn elokuvakerhossa muiden ikäisteni kanssa - ei tee minusta sen merkittävämpää. Pienen työni vuoksi aiemmin hävetti, mutta ei onneksi enää, kun kaikkialla puhutaan työurien pidentämisestä. Ainoa merkittävämpi panokseni on lastenlasten hoito, mutta sekin usein eniten omaksi ilokseni. Tosin tämä homma nousee merkittävyyden kastiin keväällä, kun hoidan päivän viikossa ihan virallisestikin. Kyllä on lutterin oppi työn eetoksesta painunut syvälle mieliimme.
"Luterilainen työmoraali" on jonkin sortin väärinkäsitys, joka juontunee Max Weberin sinänsä mainiosta teoksesta "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki" (1904). Sosiologi Weber kirjoittaa nimittäin ihan toisesta reformaatikosta, Jean Calvinista, ei suinkaan Lutherista.
Weberin mukaan kalvinistinen työn - tai talouden - eetos toteutuu täydelleen yhdysvaltalaisessa elämäntavasta, jossa rahan ansaitsemisesta on tullut lähes itseisarvo. Calvinin opetuksissa taloudellinen menestyminen maan päällä kertoo Jumalan suosiosta ja ennakoi jo tulevaa taivaspaikkaa.
Lutherkin toki puhui ja kirjoitti työn eosta, mutta huomattavasti leppoisammin. Hänen mielestään nykyajan eläkeläiset olisivat tuskin olleet mitään "turhia ihmisiä", koska työntekion kuuluu myös lepo ja eläkeläiset, jos ketkä, ovat jo leponsa ansainneet! Luther ei myöskään pitänyt mitään työtä toista arvokkaampana, kunhan se, mitä teki, vain oli rehellistä(!) ja jollain lailla myös lähimmäisiä ja yhteiskuntaa palvelevaa.
Tunnistan tuon ajattelun, että mitä jos ei olekaan mitään vikaa ja on mennyt varaamaan ajan lääkärille. Monet oireet aaltoilevat ja sitä on tyytyväinen jos kipu tms. on päällä juuri vastaanotolle mennessä.
No, mutta toivotaan, että sinun sydämesi muljahtelut ovat vaarattomia.
Lasten hoitaminen on työtä!
Minusta tuntuu, että pitäisi tehdä jotain vapaaehtoistyötä, mutta en saa koskaan tehtyä mitään asian hyväksi. Minä sentään kirjoitan, eikä siitä juurikaan saa rahaa, joten sitä voisi pitää hyväntekeväisyytenä. Toisaalta onhan maailmassa niin paljon hyviä (ja huonoja) kirjoja, että tarvitaanko edes lisää.
Uskon niiden vaarattomuuteen. Alkuun minua huolestutti, nyt ei enää. Olenhan edelleen hengissä ja rytmihäiriötkin ovat kaikonneet lähes kokonaan.
Lähetä kommentti