Rosa Meriläinen kertoi Instassa, että Matti Vuori oli aikoinaan sanonut hänelle, ettei saa käyttää pieniä sanoja kuten kiva tai ihana, koska sillä tavoin pienentää itseäänkin. Eräs mies väitti minulle, etteivät miehet koskaan sano ihana.
Minulla ei ole juurikaan tapana käyttää ihanaa, joten minulla on jäljellä suuri ihanavarasto.
Nappasin Kotuksen sivuilta ihanan: erittäin kaunis t. miellyttävä, ihastuttava, hurmaava, lumoava, suloinen, viehättävä.
Pitäisikö ihanan sijaan sanoa fantastinen kuten Esa Saarinen tekee. Hänellekin ihana on ihan liian pieni sana.
Eräs puolituttu nainen paheksui aikaamme: Hänen mielestään lemmikkieläimen kuolemaa ei pitäisi surra yhtä paljon kuin ihmisen kuolemaa.
Lemmikkieläimen kuolema raportoidaan nykyään somessakin ja surullisen ilmoituksen perään kertyy monta osanottoa ja sydäntä.
Ymmärrän, että hyvin läheisen ihmisen kuolema on valtavan surun paikka, eikä sureminen lopu koskaan. Sitä ei voi verrata hamsterin kuolemaan.
Suhde koiraan tai kissaan on ongelmattomampi kuin vaikkapa omiin vanhempiin ja siksi kuoleman sureminen on yksinkertaisempaa. Eläinsuhteeseen ei yleensä liity syyllisyyttä, vihaa tai häpeää.
Minusta lemmikkieläintäkin saa surra oman tarpeensa mukaan, eikä se ole keneltäkään pois.
Kuva Heidi Mäkinen, Antero Kahilan maalaus Ylösnousemuksia 4, Galleria Mältinranta.
7 kommenttia:
Nämä sanat on jännä juttu, jos mies sanoo naiselle että se on suloinen, niin se ei ole hyväksyttävää (kuulemma) koska vain lemmikkieläimet ja pienet lapset ovat suloisia. Näin vanhana kalkkiksena on varottava mitä sanoo ettei loukkaa ketään ja mitä tulee lemmikkieläimiin, niin mulla on ollut jokunen koira elämäni aikana joiden kuolemaa olen surrut enemmän kuin monen sukulaisen. Eikä tämä johdu siitä että vihaisin tai olisin huonossa väleissä sukulaisteni kanssa (ei tosin koske kaikkia) mutta juttu on vaan niin, että eläimet ovat ainoita vilpittömiä ja uskollisia olentoja jota ei voi sanoa ihmisistä. Kenties julmasti sanottu mutta näin se vaan on,
Kyllä nykymiehet käyttävät "ihanaa" ihan suvereenisti. Ja ainakin Antero Mertaranta todistettavasti jo vuonna 1995.
Minä kuulisin mielelläni olevani suloinen! No ehkä se riippuu sanojasta, jos vaikka esihenkilö olisi sanonut niin, ei olisi kuulostanut kivalta.
Eläimet eivät ehkä ole ihan yhtä monimutkaisia kuin ihmiset.
Mertarannan ihanassa oli sellaista sekaisin menneen miehen huutoa. Kun oikein mietin, niin tuntemani miehet eivät sanaa käytä.
Mertaranta oli siis ilosta sekaisin.
Missähän vaiheessa "ihana" feminisoitui? Kun lukee vanhaa kaunokirjallisuutta, vaikka sata vuotta sitten käännettyä Tolstoita, siellä se "ihana" on vielä sanana muiden joukossa. Viime aikoina tosin bongannut sanan radion puheohjelmista nuorten/nuorehkojen miesten puheesta. Alkaako pari miespolvea kestänyt vieroksunta olla jo ohi?
En tiedä milloin ihanasta on tullut "naisten sana". Onhan punainenkin ollut joskus "miesten väri".
Lähetä kommentti