Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin kaupunginteatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin kaupunginteatteri. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. lokakuuta 2025

Kuningatar Kristiina


Osallistuin teatteriretkeen, jollaisia olisin joskus halveksinut. Nuorena katsoin pitkin nenänvarttani tilausbusseilla teatteriin kuljetettuja ikivanhoja (yli 40-vuotiaita) naisia ja mukaan pakotettuja miehiä. Arvelin bussikyytiläisten olevan oikeasti vain vähäisessä määrin kiinnostuneita itse esityksestä. Voi miten väärässä olenkaan ollut. Busseilla teatteriin saapuu myös teatteria rakastavia ihmisiä. 

Bussilla on mukava matkustaa suoraan teatterille ja varsinkin sieltä kotiin. Tällä kertaa bussin viinitarjoilu toteutui vasta paluumatkalla. Kaikki saivat myös sämpylät, joita jäi neljä ylimääräistä, jotka myös jaettiin halukkaille. Tosin pian huomattiin, että kuski oli jäänyt ilman eväitään.  Yksi matkustaja luopui ylimääräisestä sämpylästään, josta oli jo pikkuisen puraissut. 

Näimme Kuningatarnäytelmän, jota esitetään Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Näytelmä kertoo Ruotsin kuningatar Kristiinasta (1626 Tukholma- 1689 Rooma). Kristiinan aikaan Ruotsi oli suurvalta, johon Suomikin kuului. Kun Kristiina syntyi,  toivottiin kovasti poikaa, ja alkuun häntä luultiinkin pojaksi. Poikaahan oli ennustettukin. Kristiina kuulemma pukeutui usein miesten vaatteisiin ja käyttäytyi kuin mies. Miehen sukupuolielimet kuitenkin puuttuivat.

Kristiina sai hyvän koulutuksen ja hänestä oli tarkoitus tehdä kuningatar. Hänen isänsä, Kustaa II Adolf kuoli 30-vuotisessa sodassa, kun Kristiina oli kuusivuotias. Kristiinasta tuli hallitsija 18-vuotiaana. Kuningatar Kristiina ei  halunnut avioitua tai hankkia lapsia, joten hän adoptoi serkkunsa, josta tuli hänen kruununperijänsä.  Kunigatar on kuulemma sanonut "Naimisiin meno vaatii suurempaa rohkeutta kuin sotaan lähtö".

Kuningatarnäytelmässä Kristiinaa esitti Elsi Sloan, joka on käsittämättömän taipuisa ja vahva. Kristiinalla on näytelmässä suhde hovineitoonsa, mutta ei ole tietoa, oliko tämä historiallisesti totta. 

Kristiina kehitti itseään, luki, halusi edistää oppineisuutta ja kulttuuria. Hän kääntyi katoliseen uskoon ja joutui luopumaan kruunustaan, koska eli luterilaisessa Ruotsissa, jossa moisesta saatettiin tuomita kuolemaan. Hän on kuulemma ainoa ruotsalainen, joka on haudattu Pietarin kirkkoon Vatikaaniin. 

Näytelmän oli käsikirjoittanut Jussi Moila ja ohjannut Sini Pesonen. Tarina oli kiinnostava ja kaikin puolin hyvin tehty. Ehkä joku epämääräinen, vaikeasti määriteltävä ja mitattava koskettavuus jäi minulla vajaaksi. Osa yleisöstä nousi lopussa aplodeeraamaan, mutta moinen epäsuomalainen into ei levinnyt koko yleisöön. Nouseminen olisi ollut järkevää, sillä jaloille oli penkkien välissä melko rajallisesti tilaa. 

Kunigatarnäytelmään oli sävelletty oma musiikkinsa (Aleksi Saura). Näytelmä oli melko äänekäs, toivottavasti näyttelijäparkojen kuulo on otettu huomioon. Vaikuttavinta oli kun Elsi Sloan puhkesi laulamaan. 

Haluan tietää Kristiinasta enemmän ja löysinkin hänestä kertovaa kirjallisuutta.  Mika Kaurismäen elokuva Tyttökuningas (2015) kertoo sekin kuningatar Kristiinasta. Eräs lukija tiesi kertoa, että hänestä on tehty myös Hollywood-elokuva, jossa Kristiinaa näytteli Greta Garbo.

Kuva: Cata Portin, Helsingin kaupunginteatteri 

torstai 4. elokuuta 2022

Bolla, Tampereen teatterikesä

 

Luin aikoinaan Patjim Statovcin Bollan, eikä se ollut mikään "kiva" kirja, vaan rankka kokemus. Tiesin siis mitä odottaa kun menin katsomaan romaanin pohjalta dramatisoidun Helsingin kaupunginteatterin näytelmän. Ystävä oli ylistänyt esitystä.

Bollassa eletään 1990-luvun Kosovossa. Albaanit ja serbit ovat toistensa vihollisia. Naimisissa oleva albaanimies rakastuu serbimieheen. Molemmat ovat opiskelijoita, albaani Arsim haaveilee kirjailijan ammatista ja Miloš opiskelee lääkäriksi. Hänellä on tapana seistä peilin edessä ja sanoa "Minusta tulee lääkäri". Miehet kohtaavat kahvilassa, onko tilanne sattumaa vai sovittu? Tästä ei voi seurata mitään hyvää.

Seuraavassa kohtauksessa he jo harrastavat seksiä, joka tuntuu ihan todelta. Luin, että seksikohtaukseen on käytetty asiaan perehtynyttä koreografia. 

Näytelmän henkilöt eivät ole sympaattisia ja samaistuttavia. Toki he ovat vaikeassa tilanteessa, rakkaus on kiellettyä ja maassa soditaan. Ainoa sympaattisen tuntuinen tyyppi on vanginvartija. Arsimin vaimo tuntuu vaivaannuttavan alistuvalta. Mies lyö raskaana olevaa vaimoaan. 

Romaanista on saatu aikaiseksi vahva ja ahdistavakin näytelmä. Tykkään onnellisista lopuista, mutta sitä en saanut. Ei kai niitä ole elämässäkään. Joku sanoi, että jos haluaa onnellisen lopun, on tarina lopetettava oikeassa kohdassa. 

Ihmiset kärsivät yksinäisyydestä, eivätkä kohtaa toisiaan aidosti. Tälläkin hetkellä soditaan. 

Milja Sarkola on ohjaajana tehnyt hyvää työtä. Mikko Kauppilan Miloš oli hieno! Rakastan hänen näyttelijäntyötään. 

Kävin esityksen jälkeen ostamassa suklaata. Olisin mennyt viinilasilliselle, jos olisi löytänyt sopivaa seuraa.

Kuva: Tampereen teatterikesä, Ilkka Saastamoinen