Osallistuin teatteriretkeen, jollaisia olisin joskus halveksinut. Nuorena katsoin pitkin nenänvarttani tilausbusseilla teatteriin kuljetettuja ikivanhoja (yli 40-vuotiaita) naisia ja mukaan pakotettuja miehiä. Arvelin bussikyytiläisten olevan oikeasti vain vähäisessä määrin kiinnostuneita itse esityksestä. Voi miten väärässä olenkaan ollut. Busseilla teatteriin saapuu myös teatteria rakastavia ihmisiä.
Bussilla on mukava matkustaa suoraan teatterille ja varsinkin sieltä kotiin. Tällä kertaa bussin viinitarjoilu toteutui vasta paluumatkalla. Kaikki saivat myös sämpylät, joita jäi neljä ylimääräistä, jotka myös jaettiin halukkaille. Tosin pian huomattiin, että kuski oli jäänyt ilman eväitään. Yksi matkustaja luopui ylimääräisestä sämpylästään, josta oli jo pikkuisen puraissut.
Näimme Kuningatarnäytelmän, jota esitetään Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Näytelmä kertoo Ruotsin kuningatar Kristiinasta (1626 Tukholma- 1689 Rooma). Kristiinan aikaan Ruotsi oli suurvalta, johon Suomikin kuului. Kun Kristiina syntyi, toivottiin kovasti poikaa, ja alkuun häntä luultiinkin pojaksi. Poikaahan oli ennustettukin. Kristiina kuulemma pukeutui usein miesten vaatteisiin ja käyttäytyi kuin mies. Miehen sukupuolielimet kuitenkin puuttuivat.
Kristiina sai hyvän koulutuksen ja hänestä oli tarkoitus tehdä kuningatar. Hänen isänsä, Kustaa II Adolf kuoli 30-vuotisessa sodassa, kun Kristiina oli kuusivuotias. Kristiinasta tuli hallitsija 18-vuotiaana. Kuningatar Kristiina ei halunnut avioitua tai hankkia lapsia, joten hän adoptoi serkkunsa, josta tuli hänen kruununperijänsä. Kunigatar on kuulemma sanonut "Naimisiin meno vaatii suurempaa rohkeutta kuin sotaan lähtö".
Kuningatarnäytelmässä Kristiinaa esitti Elsi Sloan, joka on käsittämättömän taipuisa ja vahva. Kristiinalla on näytelmässä suhde hovineitoonsa, mutta ei ole tietoa, oliko tämä historiallisesti totta.
Kristiina kehitti itseään, luki, halusi edistää oppineisuutta ja kulttuuria. Hän kääntyi katoliseen uskoon ja joutui luopumaan kruunustaan, koska eli luterilaisessa Ruotsissa, jossa moisesta saatettiin tuomita kuolemaan. Hän on kuulemma ainoa ruotsalainen, joka on haudattu Pietarin kirkkoon Vatikaaniin.
Näytelmän oli käsikirjoittanut Jussi Moila ja ohjannut Sini Pesonen. Tarina oli kiinnostava ja kaikin puolin hyvin tehty. Ehkä joku epämääräinen, vaikeasti määriteltävä ja mitattava koskettavuus jäi minulla vajaaksi. Osa yleisöstä nousi lopussa aplodeeraamaan, mutta moinen epäsuomalainen into ei levinnyt koko yleisöön. Nouseminen olisi ollut järkevää, sillä jaloille oli penkkien välissä melko rajallisesti tilaa.
Kunigatarnäytelmään oli sävelletty oma musiikkinsa (Aleksi Saura). Näytelmä oli melko äänekäs, toivottavasti näyttelijäparkojen kuulo on otettu huomioon. Vaikuttavinta oli kun Elsi Sloan puhkesi laulamaan.
Haluan tietää Kristiinasta enemmän ja löysinkin hänestä kertovaa kirjallisuutta. Mika Kaurismäen elokuva Tyttökuningas (2015) kertoo sekin kuningatar Kristiinasta. Eräs lukija tiesi kertoa, että hänestä on tehty myös Hollywood-elokuva, jossa Kristiinaa näytteli Greta Garbo.
Kuva: Cata Portin, Helsingin kaupunginteatteri
