Kulkutauti

Ilahduin kuullessani, että Suomalaisen kirjakaupan mainoslehtisessä mainostettiin romaaniani Ei saa elvyttää. Tällaisia taputuksia tarvitaan näinä päivinä.

Hain munkkeja Pyynikin näkötornin kahvilasta, jonne kiemurteli alakuloinen harva jono jo puoli tuntia kahvilan avaamisen jälkeen. Kahvilatilaan otettiin vain yksi asiakas kerralllaan. Nykyään tuntuisi säädyttömältä jonottaa entiseen malliin ja istua pikkuruisessa kahvilapöydässä köhimässä.

Illalla osallistuin Zoom-ohjelman kautta vappubileisiin. Näin monta vierasta tyyppiä ja kotia. Poistuin melko pian, enkä enää sen jälkeen onnistunut avaamaan bilepaikan ovea.

Aamun ainoa toive on, että kirjastot avattaisiin mahdollisimman pian. Enempää en uskalla toivoa.

Luen lukupiirikirjaa Huvila meren rannalla (Axel Munthe) ja hämmästelen, sillä luulin sen kertovan Caprin saaresta, auringosta ja suolaisesta merituulesta.

Olen edennyt kirjan puoliväliin ja vähän ylikin, eikä saarelle ole juurikaan päästy vaan kirjan tarinoiden päähenkilö, Munthea muistuttava lääkäri on hoitanut kolerapotilaita Napolissa, ikävystyneitä hienostorouvia Pariisissa ja Roomassa ja tarponut Lapissa.

1800-luvun lopun muotisairaus oli kirjan mukaan colitis, joten muotisairaudet eivät ole mikään uusi ilmiö. Kirjan kolerakuvaukset ovat sen verran puistattavia, että otan mielummin tämän nykyisen kulkutaudin.